Maanantai kello 10.30. Väärä päivä ja aivan liian aikaisin. Ainakin tällaiselle kolmekymppiselle kulttuuritoimittajalle.
Henri Pulkkinen eli Paperi T saapuu Helsingin Sörnäisissä sijaitsevaan kahvilaan vartin kuluttua sovitusta. 30-vuotias räppäri pahoittelee myöhästymistään ja valittelee aikaista maanantaiaamua.
Yhteinen sävel löytyy heti.
Tapaamme, koska haluan ymmärtää ilmiötä nimeltä Paperi T. Mikä hänen teksteissään viehättää? Ketä hänen musiikkinsa edustaa?
Kuinka runokirjasta syntyi sukupolvikokemus niin kuin nyt runokirjasta voi syntyä?
Helsingin Sanomien arvio Post-alfasta kiteytti otsikossaan sen, mikä Paperi T:ssä kiehtoo. Esikoisrunoteos on kriitikon mukaan kokoelma havaintoja viivästynyttä teini-ikää potevan kolmekymppisen miehen mielenmaisemasta: Ei tässä kotiinkaan voi lähteä / pelkään missaavani kaiken.
Ahdistaako?
Suomi on täynnä kolmekymppisiä, jotka elävät kuin edellisten sukupolvien parikymppiset. Lapset ovat "ehkä joskus" ja työt pätkiä. Sitoutuminen on vaikeaa mutta baareissa notkuminen helppoa.
– Fear of missing out, sen mä löydän itsestäni ja sukupolvestani. Eihän siellä baarissa todennäköisesti mitään tapahdu, mutta pilkkuun asti on notkuttava. Pikku hiljaa opettelen sitä, että lähteekin vain himaan, Pulkkinen sanoo.
Nuoruuden jatkaminen on turvallinen ratkaisu, kun aikuisten jutut, kuten työelämä, ovat täynnä epävarmuustekijöitä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan vuonna 2014 ensimmäinen lapsi saatiin keskimäärin 30-vuotiaana, pääkaupunkiseudulla vielä myöhemmin. Naimisiin mennään Suomessa Tilastokeskuksen mukaan noin 32-vuotiaina.
Ehkä juuri siksi viivästynyttä teini-ikää (lue: nuoruutta) potevan kolmekymppisen mielenmaisema kiinnostaa. Joku oli tiivistänyt asian Paperi T:n Facebook-seinälle luettuaan Hesarin arvostelun otsikon.
– Ihan kuin aikuisuus olisi joku oletus, että sen pitäisi tulla. Ja jos se ei tule, niin siitä pitäisi muka jotenkin ahdistua, se kirjoitti, Pulkkinen kertoo.
Puhetta viivästyneestä teini-iästä voi pitää piikittelynä, mutta sekä toimittajan että artistin omakohtaisten kokemusten perusteella monet ihan oikeasti haluavat jatkaa nuoruuttaan vielä kolmekymppisyyteen. Aiheesta on helppo piruilla, kuten Paperi T tekee kappaleessaan Surumielisen näköiset naiset ja nauraa myös itselleen. Kappaleessa rivitalo vie hautaan ja vaimo kuulostaa asuntolainalta.
– Siinä nauretaan ironisesti miehelle, joka ajattelee, että minähän en ole siihen valmis, sillä olen niin spesiaali ja mielenkiintoinen, että minun pitää jatkaa tätä erittäin siistiä elämää, eikä tyytyä tavalliseen.
Samalla Henri Pulkkinen itse on tyytyväinen freelance-elämäänsä. Ei ole vaimoa, lapsia tai rivitaloa. Puoli yhdeltätoista aamupäivällä on aikaisin ja baareissa tulee notkuttua jo työnkin puolesta.
– Toivottavasti ne, jotka heräävät vaimon vierestä rivarikämpästä koiran tai lapsen itkuun ajattelevat, että tämä on mahtavaa. Eikä että vittu, miks mä oon tässä. Sen verran pitää ottaa vastuuta omista teoistaan, ettei tajua ajautuneensa tilanteeseen, jossa ei haluaisi olla.
"Tärkeää sekoilla"
Aikuisuus on Wikipedia-määritelmän mukaan ihmisen ikä- ja kehitysvaihe nuoruuden ja vanhuuden välissä. Pulkkinen huomasi täysi-ikäisyyden kynnyksellä, ettei kehitystä kaikkien kohdalla ollut tapahtunut.
– Yhtäkkiä oli kontaktissa aikuisiin ihmisiin ja tajusi, ettei se välttämättä tarkoita olemista eri tasolla kuin yläasteella. Elin pitkään siinä uskossa, että aikuisuuden mukana tulisi varmuus, älykkyys ja vastuu.
Sosiaalisen median aikana ilmiön todistaminen on helppoa. Ääliöitä riittää kaikissa sukupolvissa, etenkin vanhemmissa. Pitkittynyt nuoruuden into saattaa olla vakaan tulevaisuuden rakentamista.
– Frendi sanoi, että 35-vuotiaaksi asti on todella tärkeää sekoilla, ettei tarvitse aloittaa sitä viiskybäsenä, kun on ehkä vastuussa jostain muustakin kuin itsestään.
Paperi T on osiensa summa. Syyskuussa ilmestyneestä runokirjasta otettiin kolmas painos jo ennen toisen ilmestymistä. Tällä viikolla kuultiin puolitoista vuotta sitten ilmestyneen Malarian pelko -sooloalbumin viimeiset keikat. Rap-yhtye Ruger Hauer vetää viimeisen konserttinsa marraskuussa.
– Ruger Hauerin kautta tulivat ne, jotka ottavat räpin tosissaan. Malarian pelon ja etenkin nyt Post-alfan kanssa uudempi yleisö ovat sen skenen ulkopuolelta tulevat, Pulkkinen erittelee.
Ilmiönä Paperi T on tarkkanäköinen ajankuva. Nuoruuttaan pitkittäviä kolmekymppisiä kaupunkilaisia on yllättävän paljon. Pulkkinen tuntee tyypin.
– Hän on hirveän innostunut kulttuurista ja kaikesta uudesta. Hän haluaa tietää, mitä maailmassa tapahtuu. Samaan aikaan ollaan aika nihilistisiä, koska usko vaikutusmahdollisuuksiin on järkkynyt. Onko millään mitään väliä? Ahdistuksen voi piilottaa ironiseen naureskeluun.
Kuka minä olen?
Vaikka maailma epävarmuustekijöineen ahdistaa, asiat ovat aika hyvin. Baarin hanasta tilataan ison kolmosen sijaan pienpanimo-olut. Festareilla syödään makkaraperunoiden sijaan bataattiranskalaiset.
Työelämä- ja lapsikysymysten rinnalla kiinnostaa eksistentialismi, ja juuri siihen Paperi T:n havainnot antavat osaltaan vastauksia.
– Mä oon just tänä vuonna täyttänyt kolkyt, niin se on varmasti just sellainen kuuma aihe kolmekybäsen kaupunkilaisen nuoren elämässä: huomaa sen, että jotkut aikuistuu ja jotkut eivät koskaan aikuistu.
– Se on meidän aikamme kriisi, kun ei tarvitse miettiä, kuoleeko nälkään vai ruttoon, niin alkaa miettiä, että kuka minä olen.
Jossain kohtaa pitkitetynkin nuoruuden on kai päätyttävä. Pulkkinen ei ole tehnyt viisi- tai kymmenvuotissuunnitelmaa.
– Toivottavasti neljäkymppisenä voisi tehdä jotain relevanttia.
Tapaamme joka sunnuntai kulttuurivieraan, jolla on ajankohtaista asiaa.