Puheen lähtökohta muistutti elokuvaa: entinen rehtori Richard Gerver kertoo, miten hän nosti huonosti menestyneen lontoolaisen Grangen peruskoulun yhdeksi Brittien ylistetyimmistä kouluista vain kahdessa vuodessa.
No nyt: pädit esiin ja resepti talteen!
Gerver piti puheen Helsingin opetusviraston tapahtumassa Finlandiatalolla.
Alku rehtorina oli hankala, Gerver kertoi. Hänelle sanottiin, ettei lapsia edes voi opettaa. Tiedättehän: rauhattomat, huonosti kieltä osaavat lintsarit.
Gerver ajatteli toisin. Hän näki, että koulun henkilökunta ja oppilaat ovat mahtavia, kyvykkäitä, erityisiä, täynnä potentiaalia. Ajattelu muistuttaa Suomessakin opetettavaa positiivista pedagogiikkaa, jossa oppilailta ei diagnosoida vain heikkouksia (adhd, lukihäiriö, ylivilkkaus…), vaan mietitään, missä kukin on hyvä. Erityispedagogiikan dosentti Lotta Uusitalo-Malmivaara on tiivistänyt ajattelun kysymykseen: What’s right with you?
Mutta se brittikoulun muutos, miten se tehtiin?
Tässä kohtaa tulee pettymys.
Ei ole reseptiä, jolla muutetaan koulu. Yhteisöt ovat erilaisia ja niiden täytyy itse keksiä, miten muuttua. Muutoksessa on kysymys enemmän ihmiskuvasta kuin läksyjen määrästä. Kukapa loistaisi koulussa tai työssä, jos on tuomittu luuseriksi?
Gerver rakensi koulun sisään yliopiston, jossa käytiin perjantaisin
Tiedämme, että lapsilla on taustoista riippuen erilaisia ajatuksia siitä, mitä he kuvittelevat itselleen mahdolliseksi. Esimerkiksi: Gerverin koulussa lapset eivät tunteneet ihmisiä, jotka ovat yliopistossa. Ehkä he ajattelivat tämän takia, ettei yliopisto ole tarkoitettu heille. No, Gerver rakensi koulun sisään yliopiston, jossa käytiin perjantaisin. Siinäs näette, kaikki voivat päästä yliopistoon!
Suomessakin mietitään, miksi periaatteessa kuka vain voi hakea lääkikseen, mutta käytännössä akateemisista kodeista päädytään sinne kymmenen kertaa useammin kuin muista. Perimme perheiltämme paljon muutakin kuin varallisuuden tai sen puutteen. Perimme unelmat, mahdolliset maailmat, tuen matkalla kohti omia tavoitteita.
Miten kouluyhteisö, naapurusto ja koko yhteiskunta voisi avata näitä näkymiä ja ihan tosissaan uskoa jokaisen mahdollisuuksiin?
Entisen rehtorin Richard Gerverin väite on, että rakenteet ja prosessit eivät muuta mitään, ihmiset muuttavat. Hän ei jäänyt odottamaan uutta opetussuunnitelmaa tai opettajien täydennyskoulutuskierrosta.
Näinhän se on: yksittäisen lapsen suunnan voi kääntää yksikin aikuinen. Tällä videolla kansanedustaja Tiina Elovaara (ps) kertoo, mikä piti pinnalla, kun äiti kuoli syöpään ja isä alkoholisoitui. ”Merkityksellistä on, onko edes yksi ihminen, joka ottaa kädestä ja myötäelää sitä polkua, uskoo suhun ja kannustaa eteenpäin.”
Kuulen samantapaisia tarinoita ihmisiltä, jotka ovat päätyneet Suomeen jostain kaukaa. Oli vapaaehtoinen Helena, joka toi lapsille leluja. Oli suomenkielen opettaja, joka otti mukaansa mökille ja auttoi yhteishaussa. Oli Lappeenrannan Hilkka, jota sanotaan vieläkin mummoksi. Yksittäisiä ihmisiä, jotka tukivat, kun piti aloittaa elämä nollapisteestä uudessa maassa, vaillinaisella kielitaidolla.
Se, onko ihminen yksin vai ei, on kiinni tasan yhdestä ihmisestä.
Tästä huolimatta ajattelen, että on vaarallista julistaa rakenteet ja prosessit kokonaan tarpeettomiksi. Silloin olemme täysin yksilöiden hyvän tahdon varassa. Ei kaikki tässä maailmassa ole kiinni asenteesta.
Systeemin merkityksestä puhuu myös kansanedustaja Elovaara yllä mainitussa videossa. “Mua auttoi suomalainen yhteiskunta”, hän sanoo. ”Sosiaalitoimi maksoi mun lukiokirjat. En olisi edes ylioppilas ilman meidän järjestelmää.”
Sosiaalitoimi: unelmien mahdollistaja, eikä passivoiva luukku?
Pääkaupunkiseudulla on jo yleistä puhua ”huonoista kouluista”
Varakkaat tulevat aina löytämään lapsilleen koulut ja preppauskurssit. Muiden täytyy toivoa, että kohdalle sattuu paitsi lapsiin uskova opettaja, myös kunnolla resursoitu opetus.
Pääkaupunkiseudulla on jo yleistä puhua ”huonoista kouluista”, kun tarkoitetaan kouluja, joiden oppilaaksiottoalueella asuu muita kuin valkoisia omistusasujia. Tämä on nurinkurista, sillä maailmasta ei tunnu puuttuvan mitään niin kipeästi kuin kykyä kohdata kohdata ihmisiä, jotka eivät tule samoista oloista kuin itse. Tätä taitoa pitäisi vaalia, eikä väheksyä.
Puhe huonoista kouluista on leimaavaa ja väärin. Se vauhdittaa koulujen eriytymistä, ja ohittaa ainutlaatuiset lapset ja heidän kasvattajansa. Luokkahuoneissa tapahtuvia pieniä ihmeitä ei tavoiteta, jos tuijotetaan vain siististi mittareille asettuvia oppimistuloksia.
Reetta Räty
Reetta Räty on toimittaja, yrittäjä ja kahden tytön äiti. Kasvoi Kuusamossa, asuu Kalliossa, opettelee arabiaa. Räty vuorottelee tällä kolumnipaikalla Heli Vaarasen, Risto Laitilan ja Paula Takion kanssa.