Koulussa koettu yksittäinen epämiellyttävä asia on jäänyt monille mieleen jopa vuosikymmenten takaa. Tilanteisiin on liittynyt yleensä vahvoja tunteita, käy ilmi Ylen Koulukorjaamon koulumuistokyselystä. Pieniä yksityiskohtia myöten muistetaan se, jos opettaja on kohdellut oppilasta musertavasti, usein muiden oppilaiden nähden.
Olin lukenut historian kokeeseen kovemmin kuin koskaan, olin päättänyt onnistua. Kysymykset nähtyäni olin aivan ällistynyt, tiesin kaiken. Koetta palauttaessaan opettaja kutsui minut luokan eteen ja ilmoitti minun saaneen täyden kympin. Olin haljeta ylpeydestä. Mutta opettaja jatkoi kaikkien kuullen, että epäilee minua vilpistä, koska tulos ei ollut ollenkaan odotettavissa. Mikä häpeä! Kaikki tuijottivat ja olivat selvästi samaa mieltä opettajan kanssa: "Eihän tuo voi oikeasti saada kymppiä".
Opettaja teki taululle kuusi laskutehtävää. Laskin ne päässäni ja laitoin vastaukset paperille. Viittasin ja sanoin, että mitäs sitten kun tehtävät on valmiit? Opettaja ryntäsi katsomaan ja väitti, että olin luntannut. Hän laittoi nurkkaan lopputunniksi, vaikka vastaukset olivat oikein ja antoi vielä nelosen… Olen 54-vuotias ja epäoikeudenmukaisuus sattuu vieläkin.
Toisella luokalla naisope totesi minulle: "Sinusta ei tule koskaan mitään."
Oma luokanopettajani haukkui minua, kun olin hänen kanssaan kahdestaan matikan tukiopetuksessa. "Apinatkin oppii sua nopeammin", hän sanoi. "Tiesitkö, että sun äitis on kyllästynyt suhun." Nyt pitäisi lukea matikkaa pääsykokeisiin, mutta aloittaminen on vieläkin vaikeaa.
Kasvatustieteen professori Kristiina Kumpulainen selittää psykologisten perustarpeiden avulla sitä, mistä syistä monet Koulukorjaamoon lähetetyt koulumuistot ovat negatiivisia. Yhdysvaltalaisen itseohjautuvuusteorian mukaan ihmisellä on kolme psykologista perustarvetta, joita ilman ihminen ei voi hyvin, eikä kehity parhaalla mahdollisella tavalla.
Ensinnäkin ihminen kokee myönteisiä tunteita, jos hän saa toimia omaehtoisesti - hänellä on vapautta valita ja tehdä omia päätöksiä. Tekemisen motivaatio tulee häneltä itseltään, eikä toimintaa kontrolloida tiukasti ulkoapäin.
Toiseksi ihminen tarvitsee kyvykkyyden kokemuksia - hän uskoo, että pystyy saamaan asioita aikaan ja selviytymään haasteista.
Kolmas perustarve liittyy yhteisöllisyyden kokemukseen. Kaikilla on tarve tuntea, että kuuluu ryhmään ja että hänestä välitetään. Yhteenkuuluvuden tunne vaikuttaa vahvasti hyvinvointiin.
Jos kouluaika ei ole vastannut näihin tarpeisiin, päällimmäisenä tuleva tunne voi olla hyvin negatiivinen.
– Kokeeko ihminen itsensä hyväksytyksi ja osaavaksi ja miten muut hänet näkevät? Onko opettaja herättänyt osaamisen kokemuksia, onko pystynyt itse vaikuttamaan asioihin? Tällaisilla tunteilla on iso merkitys, Kumpulainen sanoo.
Olen työläisperheestä, eikä meillä ollut ylimääräistä rahaa. Jos mieli taskurahaa, oli parasta hankkia kesäksi töitä. Pidin yhden arkipäivän omaa lomaa kesätyön etsimiseksi ja haastattelussa käymiseen. Pääsin rehtorin puhutteluun. Ei auttanut isän allekirjoitus, eikä vetoomus siitä, että rikkaiden lapset saavat kokonaisen viikon lomaa etelänmatkoja varten. Rangaistuksena rehtori määräsi kaksi tuntia jälki-istuntoa.
Olin lukiossa 1970-luvulla kielilinjalla ja luin lyhyttä matematiikkaa. Matikan opettaja (mies) totesi usein tunnilla, etteivät tytöt voi oppia matematiikka. Omat matematiikan opintoni eivät sujuneet kaksisesti. Usein olen miettinyt, olinko lahjaton vai vaikuttiko kannustuksen puute opiskeluuni.
Kävin oppikoulua 60-luvulla ja olin vuotta alemmalla luokalla kuin isoveljeni Heikki. Ensimmäisen luokan syksyllä eräs opettajani sanoi: "Kun me otimme sinut tähän kouluun, niin me ajattelimme, että sieltä tulee toinen Heikki, mutta jo viikon kuluttua joku sanoi, ettei sieltä mitään Heikkiä tullutkaan." Olin kymmenvuotias ja ymmärsin, että minuun ei oltu tyytyväisiä tai minusta ei pidetty, tai ehkä molempia. Sen sijaan se, millaista korjausliikettä tilanne minulta olisi ehkä vaatinut, jäi hämäräksi.
“Inhoan edelleen käsitöitä”
Jotkut muistelevat, että lannistaminen sammutti kokonaan motivaation oppia jotain tiettyä asiaa. Osa pääsi murheestaan yli ja opetteli saman myöhemmin huomatakseen, ettei ollutkaan siinä niin surkea. Esimerkiksi ankaran kurin aiheuttama pelko oli haitannut opinnoissa menestymistä.
Kun kerroin innoissani haluavani opiskella latinaa, ala-asteen opettaja tokaisi: "Et sinä voi mennä latinaa opiskelemaan, kun et kerran ruotsissakaan pärjää." En koskaan mennyt opiskelemaan latinaa. Lähihoitajakoulussa kyllä opin kaikki mahdolliset latinankieliset termit.
Käsityönopettajani huusivat minulle, kun olin hidas ja kömpelö. Tulos: inhoan edelleen käsitöitä.
Vanhempani olivat opettajia. Alakoulussa en oikein ymmärtänyt laskuja ja kun isäni kuuli siitä, hän ryhtyi opettamaan. Hän oli kova kurinpitäjä sekä kotona että koulussa. Matikan opetteluni meni lähinnä itkuksi, järki seisoi totaalisesti. Se on vaikuttanut läpi koko elämäni, 70 vuotta. Kun jotain kinkkisempää matematiikkaan viittaavaa tulee eteen, tulee minulle totaalinen black out.
Monien kuvaamat negatiiviset tunteet vaikeuttavat tutkitusti uusien asioiden oppimista.
– Kyllähän ne sulkevat oppimismahdollisuuksia ja -halua. Ihmisen motiivi keskittyy sitten johonkin muualle, häiritsemiseen tai tulee vastarintaa ylipäätään, professori Kumpulainen pohtii.
Huonon kokemuksen, latistamisen tunteen voi kääntää jokin toinen tilanne tai ympäristö. Oma perhe tai ystäväpiiri voi tuoda toista näkökulmaa asiaan ja auttaa ylittämään negatiivisia tunteita, jotka syövät oppimisen halua ja iloa.
– Epämukavatkin muistot voivat ajan myötä ihmisellä muuttua, kun hän toimii eri yhteisöissä. Se on lohdullinen asia. Oppiminen ja omien ajatusten muokkaantuminen jatkuu läpi elämän.
Opin ainakin sen, että olen tosi surkea liikunnassa! Aina mitattiin, kellotettiin ja numeroitiin joka suoritus. Hiihtokisat olivat talven pahin painajainen ja sijoitus viimeinen tai toiseksi viimeinen. Kesti reilut 15 vuotta selättää hiihtomörkö, en koskenut suksiin ollenkaan! Sitten varovasti aloitin mieheni suksilla kokeilemaan, nyt olen viitisen talvea ahkerasti hiihtänyt ja onpa niin parasta!
“Koulussa oli ihanaa!”
Lähtemättömän vaikutuksen koulumuistojaan kertoneisiin ovat tehneet ne opettajat, jotka osasivat kannustaa oppilaita. Vastuun antaminen oppilaalle innosti ja lisäsi motivaatiota uuden oppimiseen.
Nämä kokemukset sopivat yhteen kasvatustieteen professori Kristiina Kumpulaisen esiin nostamien psykologisten perustarpeiden kanssa.
– Silloin ihminen kukoistaa, voi hyvin ja oppiikin paremmin, kun hän kokee osallisuutta, kyvykkyyden kokemuksia ja kun voi vaikuttaa asioihin, Kumpulainen sanoo.
Parasta olivat kuuntelevat opettajat, joiden kanssa usein jäätiin välitunnilla rupattelemaan ja joita todella uskalsi puhutella. Oppilailla on usein henkilökohtaisia vaikeuksia, ei niinkään oppimisvaikeuksia! Elämässä on niin paljon muutakin kuin opiskelu.
Koulussa oli monia karismaattisia persoonallisuuksia, jotka olivat rohkeita ja osaavia. Jälkeenpäin olen monta kertaa ollut kiitollinen siitä viisaudesta ja elämäntaidosta, joka välittyi meille oppilaille. Se loi pohjan innostukselle oppia aina uutta ja katsoa elämää valoisasti.
Opettaja ymmärsi minun erityislahjakkuuteni. Antoi eritystehtäviä mieliaineestani, jopa kesäksi, jotta saisin lomalla myös harrastaa sitä ainetta, joka oli minulle tärkeää. Se oli koko elämääni suuntaa antava tuki.
Koulussa oli ihanaa! Minulle oppiminen oli helppoa, monet asiat kiinnostivat. Koulussa sain olla lapsi muiden lasten joukossa enkä perheen vastuullinen aikuinen. Kukaan ei hakannut. Tuntui, että opettajia kiinnosti ja he myös uskoivat siihen, että pärjään.
Kovan kilpailuviettini ohjaamana halusin koulujenvälisiin hiihtokisoihin ja viimeisessä mittelössä jäin hopealle. Itketti ja suututti niin, että en tullut seuraavalle tunnille ollenkaan. Opettajani sanoi rauhassa kahden kesken ymmärtävänsä tappioni kyyneleet, jotka halusin kätkeä. Tällainen ymmärtävä henki koulussamme muokkasi minustakin ymmärtävän opettajan.
Piti lähteä seitsemännellä luokalla leirikouluun, mutta olin loukannut jalkani enkä voinut lähteä mukaan. Opettaja määräsi, että minun pitää tehdä artikkeli sienistä. Se oli upea tehtävänanto! Äidin avustuksella raahasin kirjastosta sieniin liittyviä kirjoja. Kirjoitin ja kuvitin artikkelia melkein läpi yön, niin mahtavaa oli tehdä jotain aivan itse.