Vuosi sitten toukokuussa Rääkkylän kanteletehtaalle soitettiin Aalto-yliopistolta. Tuotekehitystä Aallossa edistävälle Design Factorylle oli kokoontunut porukka, joka halusi rakentaa taideteoksen Yhdysvalloissa vuosittain järjestettävään Burning Man -tapahtumaan. Palaverissa oli syntynyt idea hauenpään muotoisesta kanteleesta. He halusivat kuulla, mitä mieltä kanteleiden rakentaja Hannu Koistinen olisi ajatuksesta.
Teoksen ulkomuoto alkoi heti hahmottua: iso hauenpää, jonka suussa, kielen paikalla olisi soitettava kantele. Tämä rakennelma vietäisiin Nevadan autiomaahan festivaalille, joka kerää elo-syyskuussa 70 000 ihmistä juhlimaan viikon ajaksi. Osallistujat tuovat paikalle erikoisia taideteoksia, jotka Burning Manin päätteeksi poltetaan.
Aikaa festivaaliin oli vain kolmisen kuukautta. Idea kuulosti hullulta ja riskaabelilta, mutta Koistinen ei epäillyt hetkeäkään lähteä siihen mukaan.
– Ryhmä omien alojen huipputyyppejä päätyy tuollaiseen ideaan, ymmärtää, että Suomi voi olla kiinnostava vain olemalla omaperäinen. Meillä on jotain aitoa ja omaa. Jos siihen panostaa, ei voi hävitä, Koistinen uskoo.
Kanteleen tunnistettava soundi kiinnostaa ulkomailla, vaikka Suomessa kansallissoittimeen liittyy aika vanhanaikaisia käsityksiä.
Kaikki oppivat toisiltaan
Ennen kuin hauenpääkantele saatiin Nevadan autiomaahan, Koistisen ja muun tiimin oli ratkottava tukku ongelmia. Miten suunnitella hauenpäätä muistuttava rakennelma, joka pystytään nopeasti kokoamaan paikan päällä? Ja mistä sinne saataisiin kuljetettua teokseen tarvittava vaneri?
Kokemus opetti luottamaan siihen, että sattumanvaraisestikin muodostunut porukka saavuttaa tavoitteen, jos löytää päämäärästä riittävän yhteisen vision. Matkan varrella ratkaistaan yksityiskohdat, mitä tehdään ja miten.
Koistinen uskoo, että erilaiset sosiaaliset verkostot räjäyttävät käsityksemme oppimisesta lyhyessä ajassa. Internetin kautta pääsee helposti käsiksi mihin tahansa tarvitsemaansa tietoon ja löytää kontakteja matkojen takaa.
– Voi olla monessa asiassa maailman huipputasoa, jos tutkii itse ja tekee, ja on oikeita ihmisiä ympärillä. Kiinnostuksen, innostuksen, sosiaalisten taitojen ja verkostojen yhdistelmä on se, missä kaikki on mahdollista.
Sosiaalisessa mediassa opitaan usein yhdessä ihan huomaamatta. Ajatukset liikkuvat vapaasti ilman maantieteellisiä rajoja. Parhaimmillaan yhteisiä hankkeita viriää, kun samasta asiasta kiinnostuneet kohtaavat ja oivaltavat jotain. Töissä jokin estää yhtä kepeän ilmapiirin syntymistä – ehkä pahiten omat asenteet ja tottumukset.
Ideoita kuvitellaan todeksi
Hannu Koistinen oli perustamassaan kantelefimassa pitkään ainut, joka todella ymmärsi soittimia ja kantoi vastuun niiden uudistamisesta. Yhtä aikaa mietittävinä olivat tuotekonseptit, valmistusprosessit, työkalut.
Kovissa paineissa hän saattoi käyttäytyä muita kohtaan tylysti. Hän omaksui tahtomattaan autoritäärisen kulttuurin ja päätti kaikesta itse. Vasta kun oma aivokapasiteetti loppui, hän ymmärsi, että jokaisen työntekijän kokemus pitää saada peliin mukaan.
– Pahimmillaan jengi saattoi odottaa vaikka viikon, että Hannu tulee paikalle ja sanoo, miten jokin asia tehdään. Ei uskallettu ratkaista itse, Koistinen kuvaa.
Rääkkylän tehtaalla Pohjois-Karjalassa valmistetaan laajaa tuotevalikoimaa konsertti- ja sähkökanteleista värikkäisiin Angry Birds -kanteleisiin. Niiden kehittäminen on vaatinut valtavan määrän suunnittelutunteja.
Nykyisin kanteleiden valmistusta kehittävät kaikki yhdessä. Koistinen kutsuu kehitystyötä tulevaisuusleikiksi. Tuotanto on ensi sijalla, mutta arjen keskellä kuka tahansa saattaa heittää kiinnostavan idean, jota lähdetään porukalla pallottelemaan, leikkimään todeksi.
Aikuisten leikissä mukana on kunkin ammattitaito ja välineetkin ovat jotain muuta kuin Lego-palikoita. Yhteistä lasten leikille on, että uskaltaa ja kehtaa heittäytyä kokeilemaan jotain, jonka lopputulos on epävarma.
Leikki on hauskaa ja kehittää
Koistinen muistaa, miten luova ja energinen hän oli lastentarhassa. Oli hauskaa yhdistää rajaton mielikuvitus ja käsillä tekeminen.
Heti koulussa pikkulapsen luovuus sammui. Hän ei näyttänyt sopivan koulun asettamiin määrämittoihin. Kotiin tuli viestiä, että Hannu on liian vilkas.
– Kiltti pieni poika ei ruvennut kapinoimaan sitä vastaan. Tiettyjen, inspiroivien opettajien tunneilla tein parhaani, muun ajan nukuin, Koistinen kertoo.
Häntä ihmetyttää, miksi aikuiset hylkäävät leikkimisen ja sulkevat pois mahdollisuuksia kehittää itseään innostavalla tavalla.
Lapselle leikkiminen on luontainen tapa oppia, eivätkä tiukat säännöt kahlitse sitä. Kiinnostus saa lapsen uppoutumaan leikkiin omasta halusta. Lapsi ei myöskään pelkää epäonnistumista, vaan kokeilee aina uudelleen.
Jos lapsi saa tuntea, että hänen aikaansaannoksiaan arvostetaan, ei kehitystä pysäytä mikään.
Tällaista henkeä Koistinen kaipaa myös aikuisten työpaikoille.
Jokainen on asiantuntija
Koistisen kantelefirmassa ideoita pyöritellään vaikka kahvipöydässä, pienissä palavereissa, työn lomassa. Erillisiä koulutuspäiviä tai seminaareja ei järjestetä. Joku voi soittaa Koistiselle uudesta ajatuksesta vielä illalla. Prototyyppejä ei ole varaa tehdä, joten monimutkaisissakin asioissa edetään pitkälle mielikuvituksen varassa.
Jossain vaiheessa todetaan, että yhdessä kuviteltu asia varmaankin toimii, ja lähdetään sitä kohti. Ajatusleikki vahvistaa yhteishenkeä ja luottamusta porukan osaamiseen.
Miten päästään tilanteeseen, jossa ideoita pulppuaa vapaasti? Ensin työyhteisössä täytyy tunnustaa, että kaikilla on asiantuntemus omalta tontiltaan, eivätkä kenenkään ajatukset ole toista vähäarvoisempia. Työntekijät tarvitsevat rohkaisua ja luottamuksen osoituksia, pomon on opittava kärsivällisyyttä. Yksikin tuhahdus väärällä hetkellä saattaa johtaa siihen, että hyvä kehitys pysähtyy kuin seinään.
– Jokainen saa olla oma itsensä ja esittää mitä tahansa. Jos kaikki leikkivät vastuullisesti, se on lumoavan hienoa!
Tulevaisuusleikistä tulee mielekästä, kun huomaa, että siinä jokainen voi päästä parantamaan omaa työtään. Rääkkylässä leikki voi koskea hyvin pieniä tai todella isoja asioita. Joku voi keksiä, miten yhdistää erilaisia työvaiheita ja nopeuttaa tekemistä. Tai millaisella työkalulla jonkin työvaiheen voisi tehdä tarkemmin.
Konserttikantele syntyi vastauksena Koistisen perimmäiseen kysymykseen: miten osaamiseni auttaisi siinä, että pystyisimme tiiminä parhaiten palvelemaan jokaista erilaista kanteleensoittajaa? Sitä seurasi toinen kysymys: miten voisimme tehdä vielä parempia konserttikanteleita nykyistä tuottavammin?
Kriittisyys estää luovuutta
Suomalaiset eivät kovin helposti lähde kuvittelemaan mahdottomia. Ennemminkin omia ja muiden ideoita arvostellaan ennen kuin ne ovat saaneet mahdollisuuden kasvaa.
– Vaikka ennen sitä niitä ei oikeastaan edes voi arvioida. Ideoita pitäisi ensin kehittää eteenpäin niihin uskoen ja testata niitä mielikuvituksen keinoin. Suuri osa toimimattomista ideoista karsiutuu luonnostaan viikossa.
Koistinen rohkaisee ajattelemaan, että kun töissä antaa itsestään ja omasta luovuudestaan enemmän, myös saa enemmän. Työntekijöille paras tae työpaikkojen säilymisestä on toimiva yhteistyö. Mitä parempaan lopputulokseen työyhteisö yhdessä yltää, sitä varmemmassa turvassa jokaisen työpaikka on.
– Teollisuudessa on ehkä konkreettisempaa ajatella, että annan tämän aikapanoksen ja saan siitä tämän verran rahaa. Onnellistuttaako tämä ajatusmalli ihmisiä? Sillä tavalla ihmisyhteisö ei ainakaan ikinä pysty kehittymään parhaimpaansa.
Ajatus läpi elämän jatkuvasta oppimisesta, älyn ja taitojen kehittämisestä kiehtoo Koistista.
– Kun tarpeeksi uskoo ja menee johonkin suuntaan, oppii mitä vain. Koen, että elän nyt 49-vuotiaana elämäni intensiivisintä, kiinnostavinta ja parhaan oppimisen aikaa.
Oppimisesta ja sen esteistä lisää juttuja Koulukorjaamon sivulla.