– Olin menossa kesätöihin, oli aikainen aamu, ja päätin oikaista pienemmälle tielle. Ajattelin, ettei siellä liikennettä ole. En mä ihan väärässä ollut, mutta oli siellä yksi auto. Omaa hölmöyttäni ajoin vähän vastaantulevien puolelle ja siinä sitten nokkakolari. Muutama päivä koomassa, viikkoja muuten vaan tillin-tallin. Heräilin siinä ja alettiin tekemään hommia, että saatiin äijä kondikseen.
Topi Sinivuoren onnettomuudesta on reilut kymmenen vuotta. Selkäydinvamma johti neliraajahalvaantumiseen.
Tapaan Sinivuoren Hämeenlinnan Pullerihallissa. Sinivuori valmentaa kahta Tervekosken jalkapallojoukkuetta, kesäaikaan treenejä on kahdeksan kertaa viikossa.
– Mä luulen – korostan, että luulen – että olen varmaan tietyllä tapaa rento ja pystyn lukemaan pelaajia ja heidän ajatusmaailmaa. Ajattelen paljon futista, että voisi kuvitella, että olen aika analyyttinen, kuvailee Sinivuori itseään valmentajana.
Onnettomuuden jälkeen jalkapallo on yksi niitä asioista, jotka elämässä pysyivät ennallaan, hän kuvailee.
– Tämä on sitä, mitä tykkäsi tehdä. Nykyään tämä on vielä tärkeämpää. Jos nyt kysyttäisiin, että kumpaa haluat jatkossa tehdä, mennä pelaamaan vai valmentaa, niin vaikea sanoa. On tää sen verran hauskaa hommaa.
Kun musta tehtiin ekat jutut paikallislehteen, niin fysioterapeuttini sanoi, että sinä päivänä, kun pääset linnaan, niin hän haluaa mukaan. Tämä oli vitsi, mutta näin sovittiin. Topi Sinivuori
Kauluspaitaa, kalvosinnappia ja kaikkea krääsää
Sinivuoren sinnikkyys on noteerattu presidentin kansliassa asti. Valmentaja Topi Sinivuoren postiluukusta kilahti kirje itsenäisyyspäivän vastaanotolle Linnaan. Ensin valmentajalle nousi kylmä hiki – mihin sitä ollaan jouduttu?
– Olihan se sellainen hetki, ettei sitä ihan heti unohda. Varmaan vanhainkodissa sitten, kun dementia iskee, niin se unohtuu kaiken muun oleellisen mukana, hän nauraa.
Sinivuorella on 10-vuotias avustajakoira Chili, mutta koirakaveri ei pääse linnaan omistajansa rinnalla. Saattaja kuitenkin löytyi – itse asiassa asiasta oli sovittu jo vuosia sitten.
– Kun musta tehtiin ekat jutut paikallislehteen, niin fysioterapeuttini sanoi, että sinä päivänä, kun pääset linnaan, niin hän haluaa mukaan. Tämä oli vitsi, mutta näin sovittiin. Kiikutin kirjeen hänelle ensimmäisenä ja sanoin, että muistatkos mistä puhuttiin.
Viime päivät Sinivuori on miettinyt juhla-asua. Mirri on hankittu. Sinivuori aikoo luottaa tummaan pukuun.
– Teetin puvun ja silloin puhuttiin, että se on helppo muuttaa frakiksi. Soitin, että mitäs nyt tehdään. Se sanoi, että mitään aleta muuttamaan. Vuonna 2015 Arman Alizad oli puku päällä ja ajattelin, että kaipa toi kaveri jotain pukeutumisesta tietää.
– Pitää hankkia kauluspaitaa, kalvosinnapia, ja kaikkea krääsää, mitä sinne pitää pistää päälle. Mut emmä sitä sillai jännitä. Siinähän ne on kekkerit missä muutkin.
"Esimerkkinä muille, ettei kukaan jää sängyn pohjalle"
– Ajattelen, että olen saanut kutsun sen takia, että voisin olla esimerkkinä muille vammaisille ja kannustaa, ettei kukaan jää sängyn pohjalle, arvioi Sinivuori kutsuaan.
Jalkapallon ohella Sinivuori on avustajakoirien puolestapuhuja, yhdessä Chilin kanssa. Hän on hallilla tuttu näky, eikä valmennettavat päästä tuolilla pyyhältävää Sinivuorta helpolla.
– Ei tätä elämää kannata niin vakavasti ottaa. Tässä sitä elellään, valmentaja Sinivuori hymyilee.