RIIHIMÄKI Teollinen muotoilija Harri Koskinen tiirailee kiikareilla lintuja Suomen lasimuseon sisätiloissa Riihimäellä. Hän on itse syypää erikoiseen tilanteeseen, sillä Koskinen on suunnitellut Oiva Toikan (1931–2019) näyttelyn arkkitehtuurin, ja Toikan Iittalalle suunnitteleman Birds- sarjan lasilinnut on asetettu näytille seinän mittaiselle parvelle.
Niitä Koskinen bongailee näyttelytilaan rakennetusta “lintutornista”.
Linnut ovat niin oleellinen osa Toikan uraa lasimuotoilijana, ettei näyttelyn taiteellinen tiimi uskaltanut jättää niitä pois, vaikka mieli teki. Linnut tuntuivat aluksi liian kuluneelta idealta.
– Mietimme ensin, pitäisikö näyttelyyn tuoda vain yksi lintu, mutta päätimme ottaa niitä mukaan niin paljon kuin niitä vain löytyy, Koskinen hymyilee.
Lasilintujen bongaaminen museossa huvittaa, ja se olisi sopinut Toikalle. Hänen teoksiinsa on ladattu paljon huumoria.
Huumori kukki
Toikan tuotantoon perehtynyt Koskinen tutustui lasimuotoilijaan jo opiskelijana Taideteollisessa korkeakoulussa 1990-luvun puolivälissä, kun Koskinen sai stipendin Nuutajärven lasitehtaalle.
Samassa Lasikylän kahvipöydässä istui taidemuodon tähtisuunnittelijoita Toikasta Kerttu Nurmiseen sekä nuori vänkäri eli apumies, kuten Koskinen itseään kuvailee.
Koskinen teki myöhemmin yhteistyötä Toikan kanssa ja seurasi sivusta, miten muotoilija käsitteli esimerkiksi ulkomaista mediaa. Toikasta hän puhuu ihmisenä, joka varasti show’n seurassa kuin seurassa.
– Hän teki sen sutkautuksillaan ja älykkäällä huumorillaan. Toikalla oli terve ja humoristinen suhde elämän ilmiöihin, Koskinen sanoo.
Itse hän havahtui Toikan kansainväliseen merkitykseen vasta Italiassa, kun Koskinen kehitteli yhteistyötä italialaisen Magis-kalustefirman kanssa.
Siellä kävi ilmi, että kyseinen yritys antoi merkittäville asiakkailleen liikelahjaksi Toikan suunnittelemia lasilintuja.
Koskinen kuvaa niitä upeiksi teoksiksi, joiden tenho perustuu pieniin eleisiin, väreihin ja paksuuteen. Lintujen optiikkaan ja visuaalisuuteen.
– Ja sitten Italiassa ne antoivat näitä lahjaksi kuin jalokiviä. Sen matkan jälkeen aloin katsoa lintuja eri silmin, Koskinen sanoo.
Toikkaa voi lukea vuosikuutioista
Oivan ihmemaassa – Oiva Toikan taidetta -näyttely luottaa runsauden tunteeseen. Osa esineistä on pantu esille voimakkaina, värikkäinä ryhminä, jotka korostavat massaa yksittäisen teoksen sijaan.
Koskinen puhuu iloisesta ja värikkäästä näyttelystä, ja sitä se todella on.
Toikan lasiset vuosikuutiot on asetettu kronologiseen järjestykseen. Ensimmäinen kuutio tuli sarjatuotantoon vuonna 1977 ja viimeisin tänä vuonna. Toikka käytti niihin eri vuosina eri värejä ja muotoja.
– Niistä syntyy tietynlainen oppikirja, josta näkee, missä muotoilija on mennyt, Koskinen sanoo.
Näyttelyyn on saatu lainaksi hulvaton Les Miserables -teos, joka koostuu rikki menneistä kookkaista esineistä. Lisäksi Toikan erilaisista materiaalikokeiluista, prototyypeistä, uniikkiesineistä ja sarjatuotannosta on koottu ryhmä, josta piti alun perin tulla kronologisesti etenevä tarina Toikan urasta. Se ei onnistunut, sillä muoto otti vallan.
– Huomasimme, ettei aikakausilla ollutkaan merkitystä. Halusimme tehdä tästä elämyksellisen ja visuaalisesti voimakkaan näyttelyn, Koskinen toteaa.
Toikka poikkesi pohjoismaisen muotoilun valtavirtauksista ja Koskinen uskoo, että Toikan teosten viehätysvoima perustuu erittäin voimakkaaseen värimaailmaan ja muotokieleen.
– Toikan teokset puhuttelevat toisinaan myös tunteita. Hän vain osasi ja ymmärsi lasista niin paljon, Koskinen toteaa.
Moni esine on ensi kertaa esillä. Iso osa lainatuista teoksista on Kyösti Kakkosen sekä Oivan Toikan perheen kokoelmista.
Virhe voi olla työvoitto
Nuutajärven Lasikylässä 1990-luvun puolivälissä toisensa tavanneet Koskinen ja Toikka tekivät myöhemmin yhteistyötä, kun huonekaluja valmistava Magis kiinnostui Toikasta muotoilijana. Yritys otti muutamia Toikan suunnittelemia uusia esineitä tuotantoon kymmenisen vuotta sitten.
– Siinä kävi lopulta niin, että Toikka leikkeli pahvista hahmoja mahdollisista kalusteista ja ne mallinnettiin toimistollamme, Koskinen sanoo.
Miehet tapasivat myös Italiassa Muranossa, jossa he työskentelivät suomalaisten luottolasimestarin, italialaisen Pino Signoretton kanssa.
– Oli hauskaa katsoa vieressä, miten Toikka sävelsi viereisessä lasihytissä omia teoksiaan, Koskinen muistelee.
Hänen mukaansa Toikka tunnettiin Muranossa hyvin, vaikka hän oli tehnyt uransa Suomessa, ja päätynyt työskentelemään projektiluontoisesti Muranoon vasta tällä vuosikymmenellä.
Koskinen kuvaa itseään ehkä jopa liian kurinalaiseksi muotoilijaksi, jonka on vaikea hyväksyä pientäkään poikkeamaa suunnitellusta muodosta.
Toikka opetti asennetta, kun Koskinen oli mielestään täysin epäonnistunut lasihytissä muotoilemansa esineen kanssa.
– Toikan mielestä kaikki oli loistavasti, Koskinen sanoo.
Hänen mukaansa Toikka osasi kääntää myös pienet poikkeamat työssä voitoksi ja vahvuudeksi.
