Kesken äikäntunnin mainosten kuvallisten keinojen käsittelyä luokasta kantautuu huolestunut ääni.
– Mä en ikinä näytä samalta kuin noi.
Pysähdyn hetkeksi. Keskirivissä istuva tyttö, tavallisesti iloinen ja ulospäinsuuntautunut kasiluokkalainen, puistelee päätään. Hän nyökkää videotykin heijastamaan mainokseen, jota joukolla analysoimme. Kuvassa kaksi naista poseeraa punaisella matolla.
– Vaikka mä tekisin mitä, mä en tule näyttämään tuolta.
Näin on käynyt ennenkin. Tiedän mitä tehdä. Etsin netistä videon, jossa paljastetaan, miten paljon mainoskuvia käsitellään digitaalisesti. Katsomme sen ja keskustelemme yhdessä siitä, kuinka epätodelliseen kuvaan itseämme vertaamme.
Tiedän nuorten ulkonäköpaineet. Niistä on oppilaiden kanssa keskusteltu niin kauan kuin olen opettajana työskennellyt. Ymmärrän, että haluamme olla kuultuja, haluttuja ja kaivattuja. Mitä en ymmärrä, on se, miten arvostus ja ihailu yhdistetään nykyään pelkästään ulkonäköön. Ne kun eivät historiassa tai kirjallisuudessa ole aina kulkeneet tasajalkaa.
Yksi syy lienee viihdeteollisuus. Tavallisesta tv-tarjonnasta alkavat tavallisen näköiset ihmiset kadota. Sarjojen pienimmätkin roolit miehitetään käsittämättömän kauniilla ja komeilla näyttelijöillä, niin että Netflixin välittämä kuva maailmasta on vääristynyt.
Jokainen nainen on pitkäsäärinen ja solakka, joka mies piilottelee huolellisesti leikatun puvun alla täydellistä sixpackia. On toki tavanomaisen näköisiäkin ihmisiä, mutta heihin viitataan luonnenäyttelijöinä. Heitä ei juurikaan valita päärooleihin. Kauniista on tullut uusi tavallinen.
Elokuvissa rumat eivät pane
Viihteessä esitettyjen miesten ja naisten rooleissa on eroja. Mies saa yhä olla karkeapiirteinen ja vatsakas, nainen ei. Hänen tehtävänään on olla kaunis, varsinkin jos aikoo harrastaa seksiä.
Elokuvissa rumat eivät pane, vaan he keskittyvät auttamaan kauniimpia kumppaneitaan saavuttamaan unelmien petikaverin. Kuuntelevat seuraavana päivänä kahvilassa, kuinka kivaa toisella oli ollut. Pukeutuvat rumanväriseen morsiusneidon mekkoon ja toivovat, että omalle kohdallekin osuisi jykeväleukainen juristi.
Kuitenkin sekä historia että kirjallisuus olisi täynnä hienoja esimerkkejä kaikenlaisista naisista. Kleopatra ei ollut kaunis. Kreikkalaisen historioitsijan Plutarkhoksen mukaan Egyptin kuningattaren ulkonäkö ei ollut erityisemmin ainutlaatuinen saati häikäisevä. Hän oli hyvin koulutettu ja sivistynyt nainen, joka harrasti tieteitä sekä taiteita ja puhui muun muassa kreikkaa, hepreaa, arabiaa, arameaa ja egyptiä.
Margaret Mitchellin Tuulen viemää alkaa päähenkilön kuvauksella: ”Scarlett O’Hara ei ollut kaunis, mutta sitä harvoin tulivat huomanneeksi ne, jotka joutuivat hänen viehätysvoimansa lumoihin.” (Suom. Maijaliisa Auterinen 1937.)
Viihdemaailmassa naisen taitavuus ilmentyy kauneutena
Mitä näille naisille tapahtui populaarikulttuurissa? Esitetäänkö Kleopatra älykkäänä poliitikkona, jonka seurassa miehet viiihtyivät? Scarlett naisena, jonka kanssa oli mukava rupatella keveitä? Ei, viihdemaailmassa naisen taitavuus ilmentyy kauneutena. Kleopatra mullisti koko sen ajan tunnetun maailman sisäpolitiikan vain sillä, että hän oli kaunis.
Scarlettkin on esitetty lähinnä nukkemaisen kauniina söpöliininä, joka kaihoaa rakasta Ashleytään. Takavuosina esitettiin toki Ruma Betty -sarjaa, mutta senkin jännite perustui sen odottamiseen, milloin Betty käy kampaajalla ja lopettaa kirjavien villapaitojen käytön. Tulee järkiinsä ja alkaa nätiksi.
Ulkonäkövaatimukset alkavat kurottaa myös poikiin ja miehiin. Anne Proulxin novellissa Brokeback Mountain päähenkilöparia kuvataan seuraavasti: ”pieneksi mieheksi hän [Jack] kantoi aikamoista painoa keskiruumiissaan ja hänen hymynsä paljasti töröhampaat, eivät niin pahat että hän olisi voinut syödä popcornia pullonkaulasta, mutta huomiota herättävät. Ennisillä oli kyömynenä ja kapeat kasvot. Hän oli hieman lysyrintainen, tasapainotteli lyhyttä vartaloa pitkien harppimaisten jalkojen varassa.” (Suom. Marja Alopaeus.) Elokuvaversion päärooleihin kiinnitettiin Jake Gyllenhaal sekä Heath Ledger, joita ei paatuneinkaan arvioija voisi määritellä edes keskivertokomeiksi.
Samalla kun ihastuminen ja rakastuminen yksinkertaistetaan vain ulkonäöstä riippuvaksi seikaksi, pelkistetään myös ne, jotka rakastuvat. Vaikka Julius Caesar valloittaa koko Gallian tai Marcus Antonius on taitava sisäpoliittinen peluri, he nätin naisen tavatessaan saman tien menettävät itsensä hallinnan niin, että tuhoavat kaikki siihenastiset saavutuksensa. Brokeback Mountainin Jack ja Ennis eivät enää rakastu toisiinsa saati wyomingilaiseen vapauteen, vaan vain hullaantuvat toistensa ulkonäöstä.
Viihteen tulkinnoissa unohdetaan karisma, älykkyys, lämpö ja nokkeluus. Niissä ei ole tilaa tavallisille saati tavallisuudelle. Niissä vain kauniit saavat ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa – sekä seksiä.
Tommi Kinnunen
Tommi Kinnunen on Kuusamossa syntynyt kirjailija ja äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori sekä tämän vuoden Finlandiapalkintoehdokas. Häntä kiinnostavat teatteri, remontointi ja nikkarointi. Hän vakuuttunut, että ainoastaan Koillismaalla on oikean näköistä metsää. Hänen kanssaan tällä kolumnipaikalla vuorottelevat Antti Heikkinen, Selma Vilhunen ja Meeri Koutaniemi.