Nelisen viikkoa sitten Säteilyturvakeskus (Stuk) jakoi Hämeenlinnassa ostoskeskuksessa ilmaisia ämpäreitä. Jokaisen ämpärin sisällä oli asunnon radontason selvittävä mittauspurkki.
Tempaus oli alku Stukin kampanjalle, jolla se innostaa ihmisiä mittamaan asuntojensa radonpitoisuuksia Kanta-Hämeessä. Se on yksi Suomen korkean radonriskin alueista.
Ämpärien teho jäi vaisuksi. Hämäläiset eivät innostuneet.
– Kampanjan aikana radonmittauksen on tilannut Stukilta vain vajaat 200 kotitaloutta. Se on ihan surkea määrä, tarkastaja Olli Holmgren Stukista murehtii.
Kymmenen vuotta sitten mittapurkit vietiin käsistä
Toisin oli ennen. Säteilyturvakeskus on kampanjoinut asuntojen radonmittausten puolesta jo 13 vuotta. Kampanjat alkoivat 2003 ja alkuun ne purivat. Kymmenen vuotta sitten mittapurkkeja tilattiin Stukilta 5 000–10 000 kappaletta vuodessa.
– Vuonna 2009 meillä oli Pirkanmaalla kampanja, jossa meni yksin 9 000 purkkia. Ja siihen aikaan meillä oli useita kampanjoita talvessa, Holmgren muistelee.
Mutta vuosien myötä kiinnostus väsähti. Stukin kampanjat ovat paljolti keskittyneet korkean radonpitoisuuksien alueelle. Niitä ovat Kanta-Hämeen lisäksi Päijät-Häme, Pirkanmaa, Itä-Uusimaa, Kymenlaakso ja Etelä-Karjala.
– Nyt kun näillä alueilla on kampanjoitu jo monta kertaa, ihmiset näyttävät kyllästyneen, Holmgren päättelee.
Oman kodin radonriskiä ei voi päätellä kartasta
Suomen graniittinen kallioperä on sekä Euroopan että maailman mittakaavassa hyvin radonpitoista. Varsinkin hyvin ilmaa läpäisevät sora- ja hiekkaharjumme ovat ikuisia radonlähteitä.
Kaikkiaan Stukilla on tiedossa 124 000 rakennuksen radonpitoisuus. Se on liian vähän.
Radonin mittaamisesta pitäisi kiinnostua myös niillä alueilla, joita ei ollenkaan pidetä korkean riskin seutuna.
– Radonolosuhteet vaihtelevat hyvin paljon paikallisesti. Esimerkiksi se, että asuu matalan radonriskin seudulla, ei ole mikään vakuutus siitä, että omassa talossa on kaikki kunnossa, Holmgren muistuttaa.
Asuntojen radonpitoisuuksista tiedossa vasta murto-osa
Stukin mukaan mitattavia rakennuksia on Suomessa jäljellä noin 1,2 miljoonaa, joten urakkaa riittää. Toisaalta Holmgren ennustaa, että jossakin kohtaa voitaisiin päästä tilanteeseen, jossa ihan joka taloa ja tönöä ei tarvitsisi mitata.
– Esimerkiksi Oulussa on sellainen tilanne, että emme ole yhdessäkään mittauksessa löytäneet riskirajaa hätyyttelevää rakennusta. Kun ajan myötä dataa kertyy enemmän, meille voi silloin muodostua alueita, joista voimme suoraan tilastojen perusteella sanoa, että radonriskiä tuskin on. Mutta vielä ei olla sitä tilannetta lähelläkään, ja tällaiset alueet ovat joka tapauksessa hyvin harvinaisia, Holmgren muistuttaa.
Radonin mittaus on hidasta
Radonin jäljittäminen on verkkaista puuhaa – paristakin syystä.
Ensinnäkin, luotettava mittaaminen voidaan tehdä vain tiettyyn aikaan talvella. Sopiva aikaikkuna on marraskuun alusta huhtikuun loppuun.
– Talvella ulkona on kylmä, ja lämmin ilma pyrkii vuotamaan asunnoista ulos. Huonetilat alipaineistuvat aavistuksen verran. Samasta syystä, jos radonia vuotaa maaperästä asuntoon, se paljastuu parhaiten juuri talvikuukausien aikana, Holmgren kertoo.
Toiseksi, mittaaminen kestää pitkään. Radonmittaus tehdään sijoittamalla noin jääkiekon kokoinen mittauspurkki asuttaviin tiloihin. Purkin pitää olla paikoillaan kaksi kuukautta, sillä radonin vuotaminen sisätiloihin vaihtelee paljon sään, lämpötilan ja muiden olosuhteiden mukaan.
Parin kuukauden päästä purkki lähetetään takaisin Säteilyturvakeskukseen tai mittauksen tehneeseen yritykseen. Siellä purkin sisällölle tehdään analyysi, joka kertoo asunnon radonpitoisuuden.
Radonin hävittäminen maksaa, mutta ei tolkuttomasti
Stukin laskelmien mukaan kaikkein tehokkain tapa vähentää suomalaisten vuotuista säteilyannosta on puuttua juuri asuntojen sisäilman radoniin.
Kriittinen raja on 400 becquereliä kuutiometrissä huoneilmaa. Jos määrä ylittyy, on viimeistään aika suunnitella taloon radonremonttia.
Jos koti on radonin saastuttama, tarjolla on useitakin tekniikoita, joilla tilanteen voi korjata. Nykyään yksi käytetyimmistä on rakentaa talon alapohjanrakenteisiin radonimuri, joka kerää kaasun pois.
Ongelman korjaaminen ei ole järkyttävän kallista, mutta ei ihan ilmaistakaan. Vaativien radonsaneerausten asiatuntija Jarkko Ruokonen Suomen Radonhallinnasta kertoo, että imurista voi olla samalla muutakin hyötyä kuin pelkkä radonin poistaminen.
– Tyypillisesti pientalon radonimuriremontti maksaa noin 4 000 euroa. Samalla sisäilma voi parantua muutenkin, sillä imuri korjaa talteen kaiken muunkin maaperästä sisäilmaan haihtuvan.
Radonarvoja kysellään myös asuntokaupassa
Viime vuosina radonista on alettu kysellä myös asuntokaupan yhteydessä. Jotkut asuntokaupan kuntotarkastajat tekevät myös radonmittauksia, mutta Stuk muistuttaa olemaan asiassa tarkkana.
– Jos radon mitataan vain sillä kertaa, kun asunto muutoinkin kuntotarkastetaan, mittausaika on liian lyhyt. Silloin meillä on vain yhdellä mittauskerralla saatu tulos. Radon on kuitenkin vaikea mitattava juuri siksi, että olosuhteet, joissa sitä vuotaa huoneilmaan, vaihtelevat vuodenajan ja olosuhteiden mukaan päivittäin, Olli Holmgren Säteilyturvakeskuksesta kertoo.
Siksi ainoa todella luotettava keino saada radonaltistus selville, on sijoittaa mittalaite pariksi kuukaudeksi asuntoon – ja nimenomaan talvella.