Pirkko Gustafsson neuloo joka päivä. Hän neuloo myös silloin, kun tekee jotain muuta. Ja kun puikot eivät viuhu, on neulominen ajatuksissa.
Diagnoosi on selvä. Gustafsson on sairastunut neuloosiin. Tauti ei ole terveyden kannalta vakava, mutta sen oireet lähentelevät monella pakkomiellettä – ainakin leikkimielisesti ajateltuna – neuroottista neulomista.
Suomen käsityön museon museolehtori Raija Manninen on havainnut, että tila on parantumaton. Neulominen vain lähtee lapasesta. Pahaa sanottavaa Manninen ei tästä taudista silti keksi. Se tuntuu luovan ympärilleen lähinnä iloista mieltä.
Hormonit pitävät mielen iloisena
Porilaisen lanka- ja käsityöliikkeen neulekerhossa neuloosia ei vierasteta. Siellä tautia tunnustaa sairastavansa moni käsityöläinen.
– Kerho on kokoontunut jo varmaan kymmenen vuoden ajan. Täältä saa vertaistukea, mutta myös uusia ideoita, opastusta ja ohjausta, kertoo Sirkka Kanerva.
Kanervan kädet käyvät nopeasti. Kokemus näkyy. Hän kertoo, että kutimet olivat näpeissä jo nuorena tyttönä, kun silmät olivat kiinni koulukirjoissa. Omat lastenlapset voivat nyt keskittyä kirjoihin, sillä isoäiti pitää huolen siitä, että suvun jäsenillä riittää sukkia ja tilkkutäkkejä. Lankakerien keskeltä kurkistaessaan hän jopa tunnustaa neuloosinsa olevan melko vakavaa sorttia.
Onneksi hurahtamisesta on seurannut pelkkää iloa.
On jopa tutkittu, että neulominen tuottaa hyvän olon hormoneja. Sirkka Kanerva
– On jopa tutkittu, että neulominen tuottaa hyvän olon hormoneja. On rauhoittavaa keskittyä työhönsä. Silloin ajatukset lepäävät. Ja kun näkee työnsä valmiina, tulee todella hyvä mieli, Kanerva toteaa.
Tunnit loppuvat kesken
Suurin osa neulomiseen hurahtaneista ei ymmärrä käyttävänsä kaikkea aikaansa neulomiseen. Niin käy huomaamatta. Tunnit vain uhkaavat loppua päivästä kesken.
– Eläkeläisen aika on niin rajallista, että millään ei ehdi tehdä kaikkea. Asiat on pakko pistää tärkeysjärjestykseen ja kyllähän neulominen on ollut minulle tärkeää aina, Pirkko Gustafsson kertoo.
Gustafsson on tottunut elämään lankojen keskellä. Hänen hyppysistään ovat valmistuneet monen moiset käsityöt. Paljon on silti jäänyt keskenkin – ehkä ajanpuutteen takia.
Kuollut kutoja voi palata kummittelemaan
Töiden jääminen kesken on yksi neuloosin piirteistä. Näitä viimeistelemättömiä tuotteita kutsutaan käsityöpiireissä ufoiksi eli unfinished objecteiksi. Nykyään ne ovat himoneulojille tuttuja, mutta aikoinaan keskeneräisiä töitä ei hyväksytty.
– Äiti aina sanoi, että uutta työtä ei saa aloittaa ennen kuin edellinen on tehty loppuun. Siihen aikaan iskostettiin yleisesti takaraivoon, että on häpeä jättää työt kesken, Raija Manninen kertoo.
Tähän liittyy Mannisen mukaan myös vahva uskomus henkimaailmasta. Vainajalta kesken jääneet käsityöt saatettiin polttaa, jotta kuollut ei palaisi kutomaan ja kummittelemaan.
Konkreettisempi syy asenteiden muuttumiseen löytynee materiaalien saatavuudesta.
Suhde materiaaliin on muuttunut, kun ei enää itse tarvitse kehrätä lankaansa. Museolehtori Raija Manninen
– Nykyään materiaalia on saatavilla kaupan hyllyiltä, eikä siihen ehkä suhtauduta niin, että käytön pitäisi olla järkevää. Suhde materiaaliin on muuttunut, kun ei enää itse tarvitse kehrätä lankaansa. Lankoja jopa hamstrataan, jotta niitä olisi saatavilla silloin, kun inspiraatio iskee, Raija Manninen toteaa.