Nainen sinisessä mekossa lähestyi tanssipaikan pöytää, jossa Pekka Lehtinen istui ystävineen. Ulkona pakkanen kiristyi kiristymistään, oli täysikuu.
Nuori mies oli tullut juhlimaan naapurikylästä Heinolan Seurahuoneelle.
– Nainen oli agentti, joka värväsi miehiä Ranskan muukalaislegioonaan. Hän jätti meille lomakkeita ja käski palauttamaan ne nurkkapöytään, jossa hän itse istui.
Nyt 79-vuotias mies hymähtää pieni hymynkare kasvoillaan muistellessaan tuota iltaa yli kuusikymmentä vuotta sitten.
– Olin ainoa, joka täytti lapun. Ajattelin, että ei se ota, jos ei annakaan. Nainen kertoi minulle, että vastaus tulee vuoden sisällä ruskeassa kirjekuoressa, jos sitä ylipäätään tulee.
Töiden jälkeen kotona odotti kirje
Aluksi Lehtinen odotti vastausta täynnä jännitystä. Aika kului, kesä kääntyi jälleen talveksi, mutta kirjettä ei kuulunut. Pikkuhiljaa koko asia unohtui – kunnes yhtenä päivänä Lehtinen tuli metsätöistä.
– Äitimuori sanoi, että sinulle on tullut kirje, jossa on outo leima. Otin sen mukaan ja menin yksikseni lämmittämään saunaa, hän kertoo.
Yksin jäänyt äiti toimi karjakkona kartanossa. Pekan isä oli kaatunut jatkosodassa pojan ollessa muutaman vuoden ikäinen.
Kun äiti näki, että piipusta alkoi tupruttaa savua, seurasi hän poikaansa saunalle. Vasta sitten Pekka uskalsi avata kirjeen.
– Sanoin, että lähden Ranskaan. Silloin muori purskahti itkuun ja sanoi minulle, että sodassa hän menetti isäni ja nyt hän menettää minut.
Yksin jäänyt äiti toimi karjakkona kartanossa Iitin Vuolenkoskella. Vuonna 1937 syntyneen Pekan isä oli kaatunut jatkosodassa, kun poika oli muutaman vuoden ikäinen.
Sotilaslentokoneen kyydissä Ranskaan
Kirjeessä määrättynä päivänä Lehtinen ilmoittautui eduskuntatalon vahtimestarille. Oli alkuvuosi 1957, Pekka oli 19-vuotias. Helsingistä matka jatkui Tukholmaan.
– Sinne saapui ilmoittautuneita Ruotsista, Tanskasta, Islannista ja Norjasta. Meitä oli yhteensä 68, muistaa Lehtinen.
Lehtisen mukaan hänet vietiin Ranskaan sotilaslentokoneen kyydissä.
Matkan ajan miehet tähyilivät tosiaan hiljaisuuden vallitessa.
– Jokaista jännitti, että miten tässä äijien käy. Asiallisesti koitettiin käyttäytyä.
Perillä miehet kuljetettiin lentokentältä välittömästi syrjäiseen koulutuskeskukseen.
– Ensimmäinen päivä tutustuttiin paikkoihin. Katselimme koulutusta sivusta. Miehet syöksyivät ja rynnivät varusteet päällään.
Nöyryyttäminen oli osa koulusta
Ranskan muukalaislegioona perustettiin vuonna 1831. Siitä lähtien legioonassa on palvellut noin 500 suomalaista miestä. Moni porteista sisään astuva luovuttaa jo ensimmäisten päivien jälkeen.
Pekka Lehtinen ei antanut periksi. Hän eteni läpi kolme kuukautta kestäneen peruskoulutuksen.
– Koulutus oli lyhyt mutta tehokas. Vapaita ei ollut. Mieleen jäi simputus ja pitkä marssi täysissä varusteissa, hän kertoo.
Nöyryyttäminen oli osa koulutusta. Nyt simputuksen muisteleminen jo hieman naurattaa Lehtistä. Hän kertoo, että miehet saatettiin esimerkiksi komentaa riviin, jossa heidän oli esitettävä käkikelloa.
– Jalkoja piti nostella vuoron perään ja sanoa samalla tik-tak-tik-tak ja lopuksi kiekaista kuin käkikello.
Mieleen jäi myös ylikersantti, joka oli palvellut 18 vuotta legioonassa.
– Hän oli sadisti. Joka paikassa nälvimässä ja huutamassa. Hän ei ottanut opikseen, vaikka sai selkäänsä muutaman kerran.
"Jouduin ampumaan"
Alokasajan jälkeen alkoi arki muukalaislegioonan palkkasotilaana. Vihdoin miehet pääsivät pois koulutuskeskuksesta lomille.
Lehtinen löysi itselleen tyttöystävän Espanjan Sevillasta, missä hän vietti pitemmät vapaat.
Muukalaislegioonassa Lehtinen pistettiin töihin iskuryhmään. Sen tehtävänä oli ratkaista panttivankitilanteita, kidnappauksia ja ryöstöjä.
Lehtisen mieleen on painunut maaseudulla tapahtunut pankkiryöstö.
– Käynnissä oli piiritys. Yksi henkilökuntaan kuuluva nainen oli päässyt livahtamaan pankista takakautta. Saimme häneltä avaimet, joilla pääsisimme sisään ovesta, hän kertoo.
Pihalla kahdeksan hengen iskuryhmä päätti jakaantua kahtia. Osa iskisi takaovesta, toiset etuovesta.
Jouduin ampumaan. Huppupäiset ryöstäjät olivat pystyssä ja heidät oli helppo niitata. Pekka Lehtinen
Pekka Lehtinen meni toisena sisälle etuovesta. Sisällä ryöstäjät olivat komentaneet henkilökunnan makuulle.
– Jouduin ampumaan. Huppupäiset ryöstäjät olivat pystyssä, ja heidät oli helppo niitata. Tuhosimme heidät nopeasti, sillä hyökkäyksemme tuli yllätyksenä. Yksikään siviili ei kuollut, mutta pari haavoittui.
Useista tulitaisteluista huolimatta hän haavoittui itse vain kerran.
– Ne eivät olleet mitään ammattilaisia, vaan jotakin huumeporukkaa. Olimme väijymässä heitä, kun harhaluoti repäisi polveani, kertoo Lehtinen ja näyttää edelleen polvessa näkyvää arpea.
Espanjalainen tyttöystävä vastassa
Lopulta koti-ikävä hiipi Pekka Lehtisen mieleen. Hän ei ollut käynyt kolmeen vuoteen kotona Suomessa. Sopimuksen uusiminen muukalaislegioonan kanssa ei tullut enää kysymykseen.
– Sain siviilivaatteet päälleni, kun kirjuri sanoi, että minulle on vieras odotushuoneessa.
Yllättäen vastassa oli Lehtisen espanjalainen tyttöystävä, joka pyysi häntä luokseen Sevillaan. Suunnitelmaa kotiinpaluusta piti lykätä.
– Olin viikon hänen luonaan, kunnes huomasin, etteivät Margetin asiat olleet oikein kohdallaan. Olin ollut sinisilmäinen. Hänen kätensä vapisivat oudosti.
Lehtinen nappasi tyttöystävänsä käsilaukun ja kippasi sen pöydälle. Laukusta löytyi huumeruiskuja.
– Otin saman tien kassini ja lähdin lentokentälle tietämättä, milloin seuraava lento Suomeen lähtee.
Ilmoittautui heti pääesikuntaan
Heti lennon laskeuduttua Suomeen Lehtinen ilmoittautui puolustusvoimien pääesikuntaan, koska ei ollut suorittanut asepalvelusta Suomessa.
Lehtinen palasi kotimaahan vuonna 1960. Hän ilmoittautui välittömästi pääesikuntaan, koska ei ollut suorittanut asepalvelusta Suomessa.
– Vastaanoton tyttö sanoi, että hä, kun kerroin asiani. Pian eräs majuri selvensi minulle, että kuulun Karjalan prikaatiin. Hän soitti prikaatin komentajalle ja sopi, että minut kuljetetaan välittömästi Kouvolaan.
Perillä Kouvolassa vastassa oli komentaja, joka esitteli innostuneena prikaatin toimintaa muukalaislegioonasta palanneelle.
– Sanoin hänelle, että minun kuuluisi saada suomalainen sotilaspassi. Komentaja vastasi, että olen täysin palvellut ja että tarvittaisiin ainoastaan kuva passia varten.
Kotona vastassa oli äiti
Kotona Iitin Vuolenkoskella vastassa oli äiti, jota Pekka ei ollut nähnyt kolmeen vuoteen.
– Söimme, kahvittelimme ja keskustelimme kahdeksan tuntia yhtäpäätä kuluneista vuosista.
Seuraava kuukausi kului kotona halkoja hakaten. Sen kauempaa Pekka ei paikallaan viihtynyt.
Legioona rauhoitti olotilaani. Se avartaa ihmisen näkemystä. Legioona opettaa antamaan elämälle arvon. Pekka Lehtinen
Lehtinen pääsi töihin rekkakuskiksi. Seuraavat 30 vuotta hän kuljetti tavaraa ympäri Euroopan.
– Minulla on tarkka kirjanpito niiltä vuosilta. Kilometrejä karttui yhteensä 5 240 000.
Vuosiin mahtui myös avioliitto – ja ero.
Ei kadu vuosia palkkasoturina
Asunto on pieni, keittiönurkkaus, olohuone, nurkassa sänky. Ikkunalaudalla on kasa historiakirjoja. Pekka Lehtinen katselee mietteliäänä ulos. Hän asuu talvet palvelukeskuksessa Iitin Kausalassa.
Viime keväänä iski sydäninfarkti, joka heikensi kunnon. Silti hän vietti vielä viime kesän kotonaan Vuolenkoskella. Jatkosta hän ei tiedä.
Infarkti oli kova isku, koska lääkäri kielsi rakkaan harrastuksen, kalastuksen.
– En saisi mennä yksin veneeseen. Tein kuitenkin poikkeuksen, sanoo Lehtinen ja hymyilee.
Kirjat ja luonto ovat tuoneet iloa viime vuosiin. Silti Pekka ei enää odota elämältä paljoa.
Alkavalta vuodelta hän toivoo vain yhtä asiaa.
– Tulisi jo noutaja. Olen päättänyt, että kenenkään käänneltäväksi en jää hoivakoteihin.
Vuosia palkkasoturina hän ei kadu.
– Olen samaa mieltä kuin Rautavaara, että päivääkään en vaihtaisi pois. Legioona rauhoitti olotilaani. Legioona avartaa ihmisen näkemystä. Se opetti antamaan elämälle arvon.
Tietokirjailija: "En usko, että kyse on ollut virallisesta värväyksestä"
Kymmeniä muukalaislegioonassa palvelleita haastatellut tietokirjailija Kari Kallonen kertoo, että sopimukset muukalaislegioonan kanssa tehtiin Ranskassa, missä sijaitsivat myös legioonan värväystoimistot.
– On mahdollista, että Lehtinen on kirjoittanut Suomessa omat tietonsa paperiin, jota hän kutsuu lomakkeeksi, mutta ei se värväyssopimus ole ollut. En usko, että kyse on ollut virallisesta värväyksestä, sanoo Kallonen, joka on kirjoittanut suomalaisista muukalaislegioonassa kirjan Leijonalegioona.
Pekka Lehtisen mukaan iskuryhmä-tehtäviä Ranskassa oli harvakseltaan. Kallonen pitää mahdollisena, että legioonan joukkoja olisi käytetty myös Ranskassa.
– Sanoisin, että yksittäistapauksissa on varmasti käytetty poliisin apuna.
Sen sijaan hän ei pidä todennäköisenä Lehtisen kertomusta pohjoismaalaisten yhteisestä sotilaslentokonematkasta Ruotsista Ranskaan.
– Se on varmasti legioonalaistarina. Tarina kuulostaa erikoiselta. Näissä kertomuksissa on kuitenkin yleensä aina osa totta, sanoo Kallonen.
Muukalaislegioonassa palvelleista on hankala saada tietoa. Sen vuoksi kertomusten paikkaansapitävyyttä on vaikea tarkistaa täsmällisesti.
– Jos haluat henkilön tekemisistä, esimerkiksi missä hän on palvellut, tietoa, niin legioona ei sitä anna. Tietoja voi saada legioonalaisten lisäksi kuolleen legioonalaisen lähiomainen, sanoo Kallonen.
1.1. 2017 klo 14.37. Lisätty tiedot tietokirjailija Kari Kallosen haastattelusta.