Harva tunnistaa Suomessa tämän pariskunnan kadulla.
He ovat julkkiksia, mutta ihan eri maailmassa: YouTubessa.
Anni, 25, ja Lauri, 29, Vuohensilta ovat toteuttaneet haaveensa ja jättäneet toistaiseksi kaiken muun: yliopisto-opinnot ja palkkatyöt.
– Tämä ei ole ollut helppo päätös. Koskaan ei tiedä, kauanko homma kantaa, sanoo Anni Vuohensilta ja vakavoituu hetkeksi.
Pariskunnan suurimmalla YouTube-kanavalla Hydraulic Press Channelilla on nyt yli 1,6 miljoonaa tilaajaa ympäri maailmaa ja määrä kasvaa noin tuhannella tilaajalla päivässä.
Annin ja Laurin kanava on somekanavia mittaroivan Social Bladen mukaan tilaajien määrällä mitattuna kolmanneksi suosituin suomalainen kanava. Edellä ovat Duudsonit (Dudesons) ja Angry Birds.
Liikeidea voi kuulostaa pähkähullulta, mutta se toimii. Pariskunta rikkoo työkseen tavaroita hydraulipuristimella Tampeen Messukylässä ja tekee murskauksesta YouTube-videoita, joista saa mainostuloja.
He myös käyvät tapahtumissa rikkomassa tavaroita pienemmällä puristimella tai rikkovat tuotteita tilauksesta eli tekevät markkinointivideoita.
Yhteistyötä on tehty esimerkiksi Yhdysvaltojen valkoisen talon, kalifornialaisen timanttifirman ja suomalaisen vakuutusyhtiön kanssa.
Reilut viisi prosenttia kanavan seuraajista on suomalaisia, ja yli 90 prosenttia on miehiä.
Miksi tavaroiden rikkomista katsotaan?
Vuohensillat tekevät koukuttavia videoita, joita jää helposti tuijottamaan, koska niillä näytetään jotain sellaista, mitä kukaan ei ole koskaan ennen nähnyt.

Anni ja Lauri Vuohensilta puristavat kanavallaan esimerkiksi keilapallon, sanakirjan, timantin, nallekarkkeja, hedelmiä ja leluja. Lisäksi jokaisen YouTube-videon lopussa murskataan Anni Vuohensillan tekemä muovailuvahahahmo. Puristimen voima vastaa 100 henkilöauton painoa.
– Aina jännittää, mitä tapahtuu. Sitä ei yleensä voi ennustaa. Siinä oppii samalla tavaroista lisää. Meidän videoissa on aika paljon huumoria, joka ei aina liity murskaamiseen. Yritän kertoa jotain huonoja vitsejä, ja meidän reaktiot on siellä. Esimerkiksi Anni kirkuu taustalla, kun jotain räjähtää, tai me nauretaan. Niissä on hyvä tunnelma, Lauri Vuohensilta analysoi reilun vuoden kokemuksella.
Yhteinen työ ja harrastus
Televisiota pariskunnalla ei ole, koska he eivät ehtisi sitä katsoa. He asuvat Tampereella paritalon puolikkaassa.
Samalla tontilla seisoo Laurin isän omistama perheyritys Konepaja Vuohensilta, jossa maailmankuulu hydraulipuristin on.
Pariskunta tekee päivät töitä yhdessä ja treenaa iltaisin tamperelaisella salilla. Molemmat ovat voimanostajia.
– Onhan tämä parisuhteelle haaste. Välillä pitää olla yksin, Anni sanoo.
Mutta molemmat ovat myös selvästi innoissaan uudesta. He saattavat itse päättää, moneltako heräävät ja miten pitkä työpäivä on.
– Tämä työ vie yllättävän paljon aikaa. Teen paljon enemmän töitä kuin ennen konepajalla, jos tunteja laskee, Lauri miettii.
Pitää kehittää koko ajan
Siitä on nyt yli vuosi, kun Lauri ja Anni Vuohensilta perustivat Hydraulic Press Channeliin. Viime vuonna he tekivät viisi videota.
– Niitä ei katsonut kukaan, Lauri nauraa.
Potti räjähti viime maaliskuussa, kun heidän paperintaitteluvideonsa nousi reddit-sivustolla, ja saavutti sitä kautta suuren suosion. Reddit on verkkosivusto, jonka käyttäjät jakavat ja suosittelevat kiinnostavia linkkejä.
Hydraulin Press Channelista tuli kuuma kanava yhdessä yössä, ja pariskunta osasi ottaa noususta kaiken hyödyn irti.
Anni ja Lauri ryhtyivät tekemään lisää videoita nopeaan tahtiin, ja antoivat haastatteluita suomalaisille ja ulkomaisille medioille. Heidän ensimmäisestä kanavastaan ovat kirjoittaneet esimerkiksi Aamulehti, Helsingin Sanomat, Washington post, BuzzFeed ja Quartz.
Toinen YouTube-kanava Beyond the press perustettiin jo huhtikuussa, ja kolmas Thermal Guys joulukuussa. Uusimmalle kanavalleen Lauri ja Anni tekevät videoita lämpökameralla - tietysti esimerkiksi kissoista.
– Jos tämän haluaa pitää ammattina kauemmin kuin 1,5 vuotta, tätä pitää kehittää koko ajan. Jos jäät paikalleen, muut menevät ohi, Lauri tietää.

Ensi vuoden alussa he saavat käyttöönsä myös isomman hydraulipuristimen, jonka puristus vastaa 1000 henkilöauton painoa.
"Hän on perinyt äidiltään matikkapään"
Laurin isä, kunnallispoliitikko ja konepajayrittäjä, Timo Vuohensilta muistelee, että Laurilla on ollut aina paljon ideoita ja hän kiinnostui koneista ja tekniikasta jo lapsena.
– Laurin kanssa aina sattui ja tapahtui, kun se oli pieni.
Timo Vuohensilta pitää poikaansa älykkäänä ja supliikkina miehenä. Lauri ei ole koskaan ollut laumasielu, joka tekisi niin kuin kaikki muut.
– Hän on perinyt äidiltään matikkapään ja minulta sitten vauhtia ja vaarallisia tilanteita, Timo Vuohensilta nauraa.
Hän sanoo olevansa ylpeä pojastaan ja Annista.
– Se on kuule räväkkä likka. Niillä on nyt aika kiirettä, mutta hienosti ovat kaiken yhdessä hoitaneet.
“Ihmiset eivät ymmärrä tätä vielä”
Lauri Vuohensilta sanoo, että vanhemmat ovat tukeneet häntä edellisen vuoden aikana, mutta äiti on välillä huolissaan turvallisuudesta.
– En kerro ihan kaikkea äidille, ettei hän olisi huolissaan, Lauri nauraa.

Tutuista suurin osa kannustaa pariskuntaa, mutta on niitäkin, jotka ihmettelevät.
– Tämä on niin uusi juttu. Ihmiset eivät ymmärrä vielä tätä. Osa luulee, että me ollaan miljonäärejä, ja osa ajattelee, että tästä ei saa yhtään rahaa, Lauri Vuohensilta tietää.
– Kyllä tässä saa ihan hyvän korvauksen menetetystä ajasta. Järkevämpää tämä on kuin moni muu homma, kun ottaa kaikki riskit ja muut huomioon. On tämä parempaa hommaa kuin perinteinen konepajateollisuus Suomessa, Vuohensilta sanoo.
Hän muistuttaa, ettei heidän ole toistaiseksi tarvinnut palkata ketään. Investoinnitkin ovat kohtuullisia: lähinnä uusia kameroita, koneita, laitteita ja murskattavia tavaroita.
Idea ei riitä, se pitää toteuttaa
Koko kasvava bisnes lähti yhdestä ideasta, jota ei jätetty hautumaan.
– Olin katsellut vastaavia kanavia, joissa rikotaan tavaraa eri tavalla. Ajattelin, että tuollainen olisi todella helppo tehdä ja huomasin, että ne ovat tosi suosittuja. Ideoitiin Annin kanssa, mikä olisi meidän tapa tuhota tavaraa. Päätettiin käyttää hydraulipuristinta, Lauri Vuohensilta muistelee.
Pariskunta oli tosin tottunut toteuttamaan haaveitaan jo aiemmin. He ovat järjestäneet esimerkiksi 24 tunnin pyöräilytapahtumaa: kaksi ensimmäistä vuotta tappiolla
– Kenelle tämä sitten olisi tapahtunut, jos ei meille? Anni miettii.
– Pitää luottaa tosi paljon itseensä. Pitää luottaa, että onnistuu, Lauri tietää.
Helppoa rahaa Youtube-videoilla? Kuningaskuluttaja kokeili, miten tubettaminen toimii ja voiko kissavideolla ansaita rahaa.