Hyvä autoilija, ohititko liikennemerkin, mutta hetken kuluttua et saa päähäsi, mitä siinä olikaan? Älä huoli, et ole ainoa – jopa puolet autoilijoista ei muista näkemiään merkkejä.
Tieto on vanha, sitä on tutkittu jo 1960-luvulta lähtien.
– Asia liittyy havaitsemiseen ja havainnointiin. Informaation määrä liikenteessä on niin valtava, että joka tapauksessa sieltä poimitaan itselle tärkeitä asioita. Nopeusrajoitusmerkkejä nähdään tyypillisesti parhaiten, vähemmän merkitykselliseksi koettuja merkkejä muistetaan huonommin. Tuloksia on monenlaisia, mutta yleislinja on, että 50–80 prosenttia autoilijoista on muistanut liikennemerkin ajettuaan sen ohitse, Liikenneturvan kehittämispäällikkö Antero Lammi sanoo.
Ihminen on suunniteltu liikkumaan luontaisesti enintään juoksunopeudella. Antero Lammi
Näkemiseen ja havainnointiin vaikuttaa se, mihin olemme virittäytyneet. Suuresta informaatiovirrasta poimitaan ne asiat, jotka ovat ajajan omien tavoitteidensa kannalta tärkeitä. Ilmiö näkyy myös silloin, kun esimerkiksi vaihtaa auton uuteen.
– Äkkiä niitä samanlaisia autoja rupeaa näkymään paljon liikenteessä. Tunnettu arkipäiväinen ilmiö perustuu juuri siihen, että havaintoprosessi on virittynyt erilaiselle taajuudelle, sanoo Lammi.
Maksiminopeus 6 kilometriä tunnissa, sitten informaatiota alkaa pudota
Kaikkea liikenteeseen liittyvää ei siis tarvitse havaita. Jos pitäisi, ajonopeuksien tulisi olla huomattavan alhaisia.
– Eräässä tutkimuksessa katsottiin sitä, millä nopeudella ihmisen pitäisi liikkua vilkkaassa kaupunkiympäristössä niin, että pystyisi huomioimaan kaikki tekijät. Sanotaan, että nopeuden pitäisi olla noin 6 kilometriä tunnissa. Normaalitilanteessa nopeudet ovat ihan muuta ja näitä liikkuvia osia on paljon. Yksinkertaisesti meiltä jää huomaamatta tosi paljon, neuropsykologian erikoispsykologi Heli Isomäki sanoo.
Kehittämispäällikkö Antero Lammi pitää tutkimuksen tulosta uskottavana, vaikka ei siihen itse ole tutustunutkaan.
– Ihminen on suunniteltu liikkumaan luontaisesti enintään juoksunopeudella ja silläkään ei valtavan pitkiä matkoja kerrallaan. Silti kaupungissa moni onnistuu ajelemaan 20-30 tunnissa ajelemaan ilman ongelmia. Se perustuu juuri siihen, että ärsykevirrasta poimitaan juuri ne itselle merkitykselliset asiat. Mutta vaikka siellä tosiaan onnistuu ajamaan ilman onnettomuuksia, niin sehän ei tarkoita sitä, että kaiken mahdollisen näkisi, Lammi sanoo.
Uusien kuljettajien erityispiirre nimenomaan auttaa vieraissa paikoissa. Antero Lammi
Aivot valitsevat juuri tilanteeseen sopivan informaation, joka riippuu tavoitteesta.
– Jos esimerkiksi etsitään pysäköintipaikkaa kauppaan mennessä, sieltä nähdään erilaisia asioita kuin silloin, kun yritetään ajaa sujuvasti taajamasta ulos.
Ihminen on ajoautomaatti
Yllättäen uusien, vähän kokemusta keränneiden kuljettajien voi olla helpompi ajaa uudessa ympäristössä kuin kokeneiden.
– Tietysti vieraan taajaman liikenneympäristöön meneminen ei ole kenellekään helppoa, mutta uudet kuljettajat ajavat tosi paljon enemmän liikennemerkkien ja liikenteenohjauksen perusteella kuin kokeneet. Se uusien kuljettajien erityispiirre nimenomaan auttaa vieraissa paikoissa, Lammi kertoo.
Kokemuksen karttuessa auton ajaminen osittain automatisoituu. Jokaista vaihteenvaihtoa ei tarvitse erikseen miettiä. Silloin pienet motoriset tehtävät eivät kuormita kuljettajaa ja kapasiteettia ja tarkkavaisuutta jää muihin toimintoihin, vaikkapa liikenteen havainnointiin. Sillä on myös haittapuolensa.
– Ihminen saattaa ajaa tietyllä tiellä ja ei muista nopeusrajoituksista yhtään mitään. Hän ajaa joko vanhasta tottumuksesta tietyllä nopeudella tai tulkitsee muusta näkyvästä todennäköisen nopeusrajoituksen ja ajaa summittaisesti sen mukaan.
Se tapahtuu oikealla jalalla, kaasupolkimella. Antero Lammi
Todennäköisestä nopeusrajoituksesta voi kertoa liikenneympäristön luonne, tien tyyppi, leveys, risteysten määrä ja sen kaltaiset asiat. Kun olosuhteissa on ristiriita nopeusrajoitukseen verrattuna, ottaa päähän.
– Jos vaikka moottoritiellä jostain tilapäisestä syystä on 40 rajoitus, se koetaan aika hankalana. Tekee mieli ajaa kovempaa.
Tylsää tai tuskaa, ääripäissä on vaara
Niin kuin monessa muussakin asiassa, ääripäät ovat vaarallisia myös liikenteen informaation saamisessa. Liika tukahduttaa ja liian vähän tylsyttää.
– Jos ajaminen on hyvin monotonista ja tylsää, niin tarkkaavaisuus turtuu. Kuljettaja tekee kaikenlaisia sijaistoimintoja, vaikkapa selailee älypuhelinta. Myös nukahtamisen riski on suurempi. Jos informaatiota on liikaa, ajaminen on hallitsemattoman ärsyketulvan oloista, hyvin vaikeaa ja kuormittavaa, visuaalisesti raskasta. Kuljettaja ylikuormittuu.
Ylikuormitustilanteessa, eli liian monimutkaisessa liikennetilanteessa, selviämiseen on olemassa hyvin helppo keino.
– Se tapahtuu oikealla jalalla, kaasupolkimella. Eli ajetaan rauhallisemmin ja saadaan sitä kautta enemmän havainnointi-, arviointi- ja toiminta-aikaa, Lammi opastaa.
Valitettavasti sama oikea jalka toimii myös tylsyystilanteessa – se tahtoo painua enemmän alaspäin, mutta vauhdin lisääntyessä muut liikenteen riskit kasvavat.
Sanotaan, että nopeuden pitäisi olla noin 6 kilometriä tunnissa. Heli Isomäki
Uusissa autoissa on paljon kuljettajan työtä helpottavia apulaitteita, kuten kaistavahti ja vakionopeudensäädin, joka ottaa huomioon edellä ajavan auton nopeuden. Kehittämispäällikkö Antero Lammi ei ole huomannut, että ne hänen omassa käytössään aiheuttaisivat tylsyyden lisääntymistä, mutta joitain vaikutuksia niillä on.
– Ilmiöhän on tuttu, että jos auto ajaa kovin automaattisesti, niin kuljettajalla saattaa kestää useita sekunteja, ennen kuin se tilannetietoisuus taas viriää esimerkiksi jossain kriittisessä tilanteessa. Nämä kuitenkaan eivät mahdollista automaattista ajamista, esimerkiksi kaistavahti toimii vain muutaman sekunnin ajan.
Adaptiivinen vakionopeudensäädin jarruttaa helposti jo siinä vaiheessa, kun kuljettaja ei tekisi itse mitään, jos edellä olevan auton nopeus alkaa hidastua.
Kuinka hyvin ihmiset tiedostavat, että osa liikenteessä tarvittavasta informaatiosta jää piiloon, huomaamatta ja huomioimatta?
– Moni periaatteellisella tasolla tietää ja ymmärtää sen, etteivät havaitse liikenteessä ollenkaan kaikkea. Mutta tilanteiden tasolla se kyllä jää piiloon. Esimerkiksi ajokoulutuksen yhteydessä he saattavat olla hyvinkin yllättyneitä siitä, että mitä kaikkea siellä olikaan, kun se heille sen jälkeenpäin kerrotaan, Lammi sanoo.
Lammi muistuttaa, että lähes kaikki aistit osallistuvat ajamisessa tarvittavan informaation keräämiseen. Niin sanottu perstuntuma, auton penkki, välittää tietoa tienpinnan pitävyydestä, oman auton toiminnasta, nopeudesta, kiihtyvyyksistä, hidastuvuuksista.
– Myös korvakuulolla saadaan palautetta esimerkiksi tienpinnan pitävyydestä, kosteudesta, jonkun verran oman auton toiminnasta ja mahdollisesta alkavasta luistosta. Ja tasapainoaisti on mukana, kun arvioidaan nopeuden sopivuutta mutkaisella tiellä.