Minna Raution köyhyydelle on näkyvissä loppupäivämäärä. Se koittaa noin vuoden kuluttua, kun hän on maksanut loputkin velkansa pois.
– Sen jälkeen voin olla kuin tavalliset ihmiset.
Mutta siihen asti Rautio on köyhä: hän puhuu siitä avoimesti ja häpeilemättä myös julkisesti.
Kun hän vuosi sitten ensimmäisen kerran kirjoitti tilanteestaan Oulun seurakuntayhtymän Rauhan Tervehdys -lehteen, hän ei arvannut, kuinka usein saisi tarinaansa vielä kertoa.
Rautiota on haastateltu Ylen lisäksi esimerkiksi Iltalehteen, Kalevaan ja Tehy-lehteen. Hän on kiertänyt useissa tilaisuuksissa ja messuilla puhumassa muun muassa lääkäreille, sosiaalityöntekijöille ja Kelan asiantuntijoille.
Häntä on pyydetty jopa tosi-tv-ohjelmaan, jossa käsitellään rikkaiden ja köyhien elämää. Siihen hän ei kuitenkaan suostunut, sillä hän ei halua olla esillä julkisuuden vuoksi, vaan muuttaakseen ihmisten käsitystä köyhyydestä ja poistaa köyhyyteen liittyvää häpeää.
– Köyhät eivät ole yhtenäinen joukko, joilla on kaikilla joko päihde- tai mielenterveysongelmia. Eikä köyhyys ole aina oma syy.
Pyyntöjä puhetilaisuuksiin on tullut jo niin paljon, ettei niihin kaikkiin enää riitä aika.
Rautio arvelee, että häntä pyydetään puhumaan köyhyydestä siksi, ettei tiukasta tilanteestaan omana itsenään kertovia ihmisiä juuri ole. Lisäksi hän on koulutukseltaan sosiaalialan ammattilainen, joka osaa katsoa asiaa myös auttajien näkökulmasta.
Omat virheet rohkaisevat puhumaan
Kun Minna Rautio puhuu, yleisö on aivan hiljaa ja kuuntelee. Tilaisuuksien jälkeen ihmiset kiittelevät häntä rohkeudesta.
Mutta hän ei koe olevansa erityisen rohkea puhuessaan, vaan ajattelee sen olevan hänen velvollisuutensa.
– Koska olen itse saanut apua, haluan laittaa hyvän kiertämään.
Rautio myös haluaa, etteivät muut samassa tilanteessa olevat tekisi samoja virheitä kuin hän itse teki. Mikäli hän olisi hakenut apua rahaongelmiinsa ajoissa, velkasumma olisi jäänyt pienemmäksi.
– Koitin pärjätä liian pitkään yksin, hoitaa asiat, maksaa laskut. Olisi pitänyt luovuttaa aiemmin. Eikä velkaa kannata maksaa velalla.
Raution omien rahavaikeuksien taustalla on sairastuminen selkärankareumaan, joka johti työkyvyttömyyteen. Tuli ero ja hänellä oli velkaa, jota ei enää kyennyt maksamaan pois.
– En hakenut apua, sillä häpesin. Sen vuoksi luisua syvään päähän kesti pari vuotta.
Toive lapselle paremmasta elämästä piti pinnalla
Tilanne kääntyi paremmaksi, kun Rautio hyväksyi tarvitsevansa apua. Samaan aikaan uudet reumalääkkeet alkoivat vaikuttaa ja kivut pysyivät hallinnassa. Hän sai voimaa muutoksiin tajutessaan, että halusi myös lapselleen paremman elämän.
– Köyhyydessä pahinta on ollut se, etten ole voinut antaa lapselleni sellaista elämää kuin olisin halunnut. Hän on joutunut jättämään väliin kaverisynttäreitä, harrastuksia ja koulun liikuntatunteja, kun lahjoja ja välineitä ei ole ollut varaa hankkia.
Rautio tietää kokemuksestaan, että velkaneuvontaan on monesti pitkät jonot, mutta apua voi saada myös esimerkiksi seurakunnan diakoniatyöntekijöiltä, Takuusäätiöltä ja Kumppanuuskeskuksesta.
– Raha-asioiden järjestyminen vaatii kuitenkin pitkäjänteistä työtä, kun ei ole mistä säästää.
Köyhyyden aiheuttamasta häpeän tunteesta hän alkoi päästä eroon käymällä tilannetta läpi terapiassa. Hän opiskeli myös kokemustoimijaksi, joka välittää tietoa erityisesti sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille ja opiskelijoille.
– Siellä oivalsin, että kaikki ei olekaan omaa syytä, vaan myös systeemissä on vikaa.
Rautio on iloinen, että pystyy puhumaan raskaasta ja taloudellisesti niukasta elämänvaiheestaan pian menneessä aikamuodossa. Köyhyyden kokeminen on kuitenkin jättänyt häneen pysyvän jäljen. Ja suhde rahaan on muuttunut.
– Olen varmasti pihi ja varmistelija loppuelämäni. Ajattelen, että kaikki mitä minulla nyt on, on vain lainassa.
Ilo työstä vaihtui koronan vuoksi ongelmiin
Nyt elämä näyttää valoisaa puoltaan: Rautio on päässyt palaamaan työelämään.
Tosin korona ehti keväällä sekoittaa asiat jälleen. Töiden alkamisesta ehti kulua pari viikkoa, kun Rautio joutui jäämään kotiin, sillä hän kuuluu riskiryhmään. Samalla tukijärjestelmä osoitti jälleen heikkoutensa.
– Viranomaisetkaan eivät tienneet, miten tulisi toimia uudessa pandemiatilanteessa. Tuet laahasivat ja laskujen maksamista joutui venyttämään.
Töihin hän pääsi palaamaan uudelleen syksyllä. Raution mukaan sillä on valtavan iso merkitys hänelle henkisesti. Velkojen maksun vuoksi työ ei heti poista köyhyyttä, mutta se antaa tunteen, että on tärkeä ja osaa jotakin.
– Köyhänä olen kuin sivussa hattuhyllyllä. Nyt omasta elämästä alkaa olla hallinnan tunne, enkä ole enää sivustakatsojana.
Rautio huomaa nauttivansa työelämässä myös sellaisista asioista, joihin ei ennen olisi kiinnittänyt huomiota.
– Minulla on ihan A-luokan kansalaisen olo, kun selaan kahvihuoneessa Dermoselin kuvastoa.
Haaveena Volvo
Uusi elämäntilanne on tuonut uskallusta myös unelmoida isommista asioista, kuten merkityksellisestä työstä, uudesta kodista tai autosta.
– Aikaisemmin haaveilin, että voisin ostaa kaupasta lohta ja hedelmiä. Nyt toivon, että voisin ostaa Volvon, sillä tarvitsen paremman auton töissä kulkemiseen.
Rautio sanoo haaveilevansa juuri Volvosta, sillä hän on omistanut sellaisen aiemminkin.
– Mutta ei auto määrittele minua. Aivan yhtä arvokas olen huonommankin auton ratissa. Minulla sentään on auto.
Avoimuus ja asioista puhuminen ovat tuoneet Raution elämää paljon hyvää.
Hän kirjoittaa kokemuksistaan kirjaa, tekee vapaaehtoistyötä ja jatkaa köyhyydestä puhumista, vaikka on huomannut sen aiheuttavan myös kateutta.
– Osa tuttavista on lakannut tervehtimistä. Ihmiset voivat näemmä olla kateellisia siitäkin, että joku selviää vaikeuksistaan.
Uskaltaisitko sinä puhua raha-asioistasi julkisesti? Voit osallistua keskusteluun 12.10. kello 23:een saakka!