Vanhan Vaasan sairaalan johtavana lääkärinä pitkään toiminutta Markku Erosta epäillään perusteettomien mielentilatutkimuspalkkioiden veloittamisesta. THL on tehnyt asiasta tutkintapyynnön poliisille lokakuussa.
Perusteettomaksi epäiltyjen laskujen kokonaissumma on 212 000 euroa. Aiemmin Eroseen on kohdistunut epäilyjä noin 27 000 euron perusteettomista matkalaskuista.
Sairaalan johtokunnan puheenjohtajaksi tuli vuoden alussa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Jukka Kärkkäinen. Kärkkäisen mukaan uudet epäselvyydet laskutuksessa alkoivat paljastua hiljattain.
– Minulle tuli organisaatiosta katsottavaksi lasku, Kärkkäinen sanoo.
Lasku oli Markku Erosen tekemä ja koski mielentilatutkimuksista laskutettavaa palkkiota. Lääkintöhallituksen vuonna 1987 antama päätös mielentilatutkimuslausuntopalkkioista koskee kuitenkin vain organisaation ulkopuolisia lääkäreitä. Eroselle mielentilatutkimusten tekeminen kuuluu virkatyöhön.
Johtokunnan mukaan Eronen on virassa ollessaan nostanut ulkopuoliselle lääkärille tarkoitettua palkkiota mielentilatutkimusten suorittamisesta.
Selvityksien perusteella epäillään, että Eronen olisi laskuttanut vastaavia palkkioita ainakin 10 vuoden ajan.
– Tämä asia on vasta alkumetreillä, mutta olemme päättäneet lähettää asian poliisille tutkittavaksi, Kärkkäinen sanoo.
– Emme vielä tiedä, ylittyykö tutkintakynnys.
Yle ei ole tavoittanut tutkinnanjohtajaa kommentoimaan asiaa.
Eronen astui syrjään johtavan lääkärin tehtävästään tammikuussa. Hän on tähän saakka kuitenkin jatkanut ylilääkärin virassaan.
Sairaalan johtokunta on useissa kokouksissaan vuosina 2019–2020 keskustellut Erosen virasta pidättämisestä, mutta edellytyksiä sille ei ole nähty olevan. Vanhan Vaasan sairaalan johtokunta kokoontui Eroseen liittyen viimeksi 8. lokakuuta.
Seuraavaksi virasta pidättämisestä keskustellaan johtokunnan kokouksessa kuluvan viikon perjantaina.
Nimetön ilmiantokirje
Tutkintapyyntö on jo toinen Markku Erosesta tehty. Helsingin Sanomat uutisoi marraskuussa 2019, että Erosta epäillään perusteettomista matkalaskuista. Tuolloin epäselvyyksiä oli löytynyt 27 000 euron edestä.
Poliisi epäilee Erosta törkeästä petoksesta. Kärkkäinen kertoo, että matkalaskujen osalta esitutkinta on jo loppulausuntovaiheessa.
Tiedossa ei ole, mikä tällä hetkellä on poliisin käsitys matkalaskuepäselvyyksien kokonaissummasta.
Ylen saamista sairaalan johtokunnan kokouspöytäkirjoista ilmenee, että epäilyjä on tutkittu ainakin kesästä 2019 alkaen. Tuolloin sisäisessä tarkastuksessa tarkasteltiin matkalaskuja vain vuosilta 2017–2019.
Erosen matkalaskuselvitysten mukaan kyseiset matkojen kulut aiheutuivat erilaisista tutkimustoiminnan matkoista välillä Vaasa–Kuopio–Vaasa. Laskujen perusteella ei pystytty todentamaan, olivatko matkat todella tapahtuneet ja jos olivat, olivatko ne olleet työn tekemisen kannalta välttämättömiä.
Myöhemmin THL:ään saapui nimetön ilmiantokirje, joka oli päivätty 2. syyskuuta 2019. Kirjeessä esitettiin uusia epäilyjä Erosen toiminnassa havaituista epäkohdista.
Jukka Kärkkäinen kertoo, että matkalaskujen osalta on selvitetty myös sitä, onko matkoille ollut matkamääräys ja miksi ne on hyväksytty.
Miksi perusteettomaksi epäiltyihin laskuihin ei ole kiinnitetty huomiota aiemmin?
– Niin, sitäkin nyt selvitellään tarkemmin. En osaa ottaa kantaa tuohon nyt, Kärkkäinen sanoo.
Sairaalan johtokunta on jo aiemmin todennut, että Erosella on johtokunnan jäsenten keskuudessa luottamuksen puutetta.
Johtokunnan mukaan virkamiehen tulee tunnistaa tilanteet, joissa on kyse oikeudettoman edun saamisesta.
Kärkkäinen korostaa, että johtokunta on saanut sairaalalta tarvitsemansa tiedot. Mitään väärinkäytöksiä ei ole havaittu sairaalan hoitotoiminnassa.
Markku Eronen vastasi Ylen haastattelupyyntöön sähköpostitse. Hän ei katso voivansa kommentoida keskeneräistä asiaa kuin lyhyesti.
– Asia liity mitenkään toimintaani potilastyössä. Muuta en katso voivani sanoa, Eronen kirjoitti.
Valtion sairaala kriminaalipotilaille
Vanhan Vaasan sairaalassa tehdään mielentilatutkimuksia rikoksista syytetyille, jotka tuomioistuin on lähettänyt mielentilatutkimukseen. Tutkimuksessa selvitetään, onko syytetty ollut rikoksentekohetkellä syyntakeinen, alentuneesti syyntakeinen tai syyntakeeton.
Sairaalassa myös hoidetaan syyntakeettomaksi katsottuja rikollisia eli niin sanottuja kriminaalipotilaita. Heidät tuomioistuin on mielentilalausunnon perusteella katsonut syyntakeettomiksi ja jättänyt tuomitsematta rangaistukseen. Tämän jälkeen THL on määrännyt heidät tahdonvastaiseen hoitoon.
Lue myös:
Hoitaja äänitti salaa sekavaa potilasta Vanhan Vaasan sairaalassa