Liiketaloutta opiskeleva Annika Leppänen on varma, että hänen tulevaisuuden työpaikkansa ei ole telemarkkinoinnissa. Puhelimitse kaupiteltavat tuotteet tulivat hänen osaltaan myydyiksi jo vuosia sitten.
Pahinta oli kun piti tyrkyttää opiskelija Annika Leppänen
Kahdessa eri firmassa myyntikokemusta kertyi yhteensä vajaa vuosi. Vaikka aikaa työsuhteista on kulunut jo kymmenisen vuotta, kokemukset eivät unohdu.
–Työ oli pääosin ahdistavaa, paine oli kova. Pahinta oli, kun piti tyrkyttää, myös vanhuksille. Se oli työskentelyä paineen alla. En voisi enää ajatella tekeväni sitä työtä.
Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa opiskelevan Leppäsen päätehtävänä oli myydä puhelinliittymiä, osin myös nettiliittymiä. Telemarkkinointi ei ole nuoren naisen ainoa työkokemus, joten vertailupohjaa on.
–Ravintola-alan keikkatöitä, rakennussiivousta, kirjastonkirjojen muovittamista ja tapahtumajärjestäjänä sponsorisopimusten tekemistä, luettelee Annika Leppänen.
Ensimmäisen työpäivänsä telemarkkinointifirmassa Leppänen muistaa myös.
–Olin puhelimessa kuin kimittävä murrosikäinen poika.
Kaikesta huolimatta arvokas kokemus
Annika Leppäsen kokemukset puhelinmyyntityöstä eivät ole miellyttäviä, mutta hän pitää saamaansa kokemusta silti tärkeänä.
–Työtä tekemällä oppii missä on hyvä ja missä ei. Esimerkiksi itse olin myyntityössä hyvä, mutta tyrkyttäminen tuntui vastenmieliseltä.
Palkkataso oli ihan ok. Provisiotakin tuli hyvin. Opiskelija Annika Leppänen
Takavuosien palkkatasoaankaan Leppänen ei halua moittia.
–Silloin 18-20-vuotiaana tuli viihdyttyä yöelämässä. Siellä ei tarvinnut kituutella, kun sai palkkaa, jonka taso oli ihan ok. Provisiotakin tuli hyvin.
Taloushallinnon töihin opiskelujensa jälkeen tähtäävä Annika Leppänen tunnistaa ja tiedostaa myös sen, että joillekin telemarkkinointiala sopii.
–Minulla oli työkavereina kokeneita ja hyviä myyjiä, jotka ansaitsivat palkintomatkojakin. He viihtyivät työssään ja osasivat ottaa asiakkaaseen kontaktin. Semmoiset henklilöt ovat ihan oikealla uralla. Ja kun yrityksella on eettiset säännöt kunnossa, niin mikäpä siinä.
Mukavaa päivän jatkoa – napakasti
Annika Leppänen on luonnollisesti sittemmin ollut myös luurin toisessa päässä, kun kauppoja on yritetty hieroa puhelimitse.
–Jos minulle soitetaan, yritän olla mahdollisimman ystävällinen. Sanon, että kuulun huonoon kohderyhmään, koska olen opiskelija. En osta mitään. Tyrkyttäminen loppuu, kun sanoo asiansa napakasti. Sitten lopetellaan hyvällä mielellä.
–Mutta tulee minulle Kauneus & Terveys -lehti. Oli niin hyvä myyjä, tunnustaa Leppänen.
Puhelinmyyjänä Annika Leppänen osallistui myös toisenlaisiin keskusteluihin. Usein linjan toisesta päästä kuuluivat tutut sanat; ”miks aina mulle soitatte” tai ”jättäkää mut rauhaan”.
–Ikään kuin olisimme olleet jokin paholaisfirma, joka on vain päättänyt, että soitetaanpas taas tuolle, muistelee opiskelija kokemuksiaan.
Toisinaan soitto osui hyväänkin saumaan. Asiakas saattoi esimerkiksi kertoa ajatelleensa kilpailuttaa puhelinliittymänsä sopimuksen joka tapauksessa.
Joskus tuli soitettua myös numeroon, johon ei olisi pitänyt soittaa. Telemarkkinointikiellosta huolimatta myyntifirman kone saattoi antaa kielletyn numeron, johon seuraavaksi piti kilauttaa.
–Eivät asiakkaat niissä tilanteissa kovin vihaisia ollleet. Usein sanottiin, että kielto on juuri tehty. Siinä saattoi olla jokin tietojärjestelmämoka, en tunne sitä tekniikkaa niin tarkasti.
Entä vinkki siihen, jos myyntipuhelu tulee - kiellosta huolimatta?
–Pitää pyytää nätisti, että älkää soittako enää. Ei saa huutaa, neuvoo Annika Leppänen.