Pienistä valheista on helppo edetä suuriin, sillä ihmisen aivot sopeutuvat valheiden kasvuun, kertoo tuore brittitutkimus. Aivotutkijat kykenivät ensi kertaa todistamaan laboratoriokokeilla, että valehtelu on harjoittelulaji.
Lontoolaisessa UCL-yliopistossa tehdyt 18–65-vuotiaiden vapaaehtoisten aivokuvaukset osoittivat, että tunteiden tyyssija, aivojen mantelitumake, tottuu ja jopa turtuu epärehellisyyteen. Siten se sallii yhä suuremmat valheet.
Anturipäiset vapaaehtoiset saivat katseltavakseen valokuvan, jossa oli kolikoita sisältävä lasipurkki. Heidän tuli arvioida sisällön määrää verrokille, jolla oli samasta kuvasta epätarkka versio.
Hänen puolestaan piti sanoa kuulemansa perusteella, kuinka suuri summa purkissa oli. Koehenkilön palkkio kasvoi aste asteelta, jos hän sai verrokin nostamaan arviotaan.
Kokeessa valehtelu palkittiin
Muutos näkyi aivokuvissa mantelitumakkeeseen virtaavan veren vähentymisenä valhe valheelta. Tutkijat totesivat, että mantelitumakkeen toiminnan hidastumisesta oli jopa ennustettavissa, missä määrin koehenkilö valehtelisi seuraavassa testissä.
– Mitä enemmän valehtelemme, sitä epätodennäköisemmin se aiheuttaa tunnereaktion eli häpeää tai syyllisyydentunnetta, summaa tutkija Tali Sharot
Sharot vertaa valehteluun tottumista siihen, miten ihminen lakkaa haistamasta oman hajuvetensä ja lisää sen määrää.
Valehtelijakin toppuuttelee
Kokeet osoittivat, että ihmiset valehtelevat liukkaimmin, jos siitä on hyötyä heidän itsensä lisäksi myös jollekulle muulle. Sharot arvelee, että sellaisia valheita on helpompi perustella itselleen kuin niitä, joissa hyöty jää pelkästään itselle.
Toisaalta kukaan koehenkilöistä ei valehdellut niin paljon kuin olisi ollut mahdollista, vaan kolikkojen määrä arvioitiin aina selvästi kattolukua pienemmäksi. Sharon arvelee, että syynä on halu nähdä itsensä suhteellisen positiivisessa valossa.
Tutkimuksessa ilmeni sekin, että on myös ihmisiä, joita valehtelu ei valmista uusiin valheisiin. Tällaisten umpirehellisten osuutta ihmiskunnasta ei 80 ihmisen testiryhmän perusteella kuitenkaan voida arvioida, sanovat Sharot ja tutkimusta johtanut Neil Garrett.
Tutkija vetää yhteläisyyksiä politiikkaan
Garrett arvelee, etteivät tutkimuksen tulokset ole vain laboratorioilmiö, vaan samaa tapahtuu myös tosielämässä, muun muassa politiikassa. Hän varoittaa kuitenkin vetämästä luotisuoria päätelmiä.
Varovaisuuteen on syytä ainakin siksi, että toisin kuin laboratoriossa, normaalisti ihminen saa toisten palautetta, jos jää kiinni valehtelemisesta. Se voi vaikuttaa myöhempään käytökseen, Garrett sanoo.
Tutkimus on vapaasti luettavissa Nature Neuroscience -lehdestä, ja tuloksista kertoo myös LiveScience-sivusto.