Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa Maidanin aukiolla kuohuu helmikuussa 2014. On koittanut vallankumouksen hetki, jota on edeltänyt kuukausia kestäneet mielenosoitukset. Väkivaltaisuuksissa on kuollut yli sata ihmistä, mutta kansalaiset ovat päättäneet, että presidentti Janukovitsh saa lähteä.
Maidanin aukiolla on paikalla myös Ylen kirjeenvaihtaja Marja Manninen, joka raportoi suomalaisille tapahtumista. Manninen ei jätä paikkaansa, vaikka hänen lähellään ammutaan ihmisiä.
– Koska se oli minun työtäni, niin ilman muuta minä tein sen loppuun. Ei semmoisessa tilanteessa voi ajatella, että nyt minä lähden tästä luikkimaan. Homma on vaan hoidettava. Jos siinä menee henki, niin ei sille sitten mitään mahda, muistelee Manninen tänään kaksi vuotta myöhemmin uransa vaarallisinta tilannetta.
Itänaapuri jätti jäljen sydämeen
Manninen saapui tänään maanantai-iltana Ylen Radiotaloon Pasilaan juhlistamaan eläkkeelle jäämistään. Kollegat kävivät vuoron perään halaamassa Mannista, jonka silmistä valuivat kyyneleet, kun hän jätti taakseen lähes neljänkymmenen vuoden pituisen uran Ylellä.
Yli puolet Mannisen urasta kului itänaapurin vaiheita seuratessa, ja viimeiset viisi vuotta hän vietti kirjeenvaihtajana Venäjällä. Tehtävä jätti häneen ikuisen jäljen.
– Venäjä on aina tuolla sydämessäni, halusin sitä tai en, Manninen sanoo ja painaa rintaansa kämmenellään.
Venäjä opetti kärsivällisyyttä
Mannisen asemapaikkana oli Moskova, mutta hänen työkenttäänsä kuului koko entisen Neuvostoliiton alue lukuun ottamatta Baltian maita. Noin 250 miljoonan asukkaan alueessa riitti työsarkaa, joten Manninen omistautui työlleen täysin. Lisähaastetta antoi se, että jokaista virkamieshaastattelua edelsi pitkällinen paperisota.
– Ensin piti olla joku sihteeri, joka otti yhteyttä kyseisen virkamiehen sihteeriin, ja sitten ruvettiin neuvottelemaan ja lähettämään anomuskirjeitä. Parin viikon päästä saattoi tulla vastaus, että ei tämä henkilö vastaa näistä asioista ollenkaan. Tai sitten en saanut minkäänlaista vastausta. Joka paikkaan tarvittiin lupalappuja ja kirjeitä. Se oli hirvittävä suo.
Yksikään Mannisen jutuista ei kuitenkaan jäänyt vaikeuksien vuoksi tekemättä. Venäjä opetti ennen luonteeltaan kärsimättömän naisen kärsivälliseksi. Kun yrittämistä ei lopettanut, sitkeys aina lopulta palkittiin.
– Venäjällä pitää luovia eteenpäin. Jos suunnitelma A ei toimi, niin ehkä suunnitelma B tai C toimii. Venäjä on sellainen maa, että jos luovuttaa helposti ja heittää hanskat naulaan, sieltä pitää lähteä pois.
"Suomalaisia ihaillaan ja kunnioitetaan aina"
Tavallisten venäläisten kanssa Mannisen oli kuitenkin helppo tulla toimeen. Jos toimittaja pysäytti heidät kadulla haastatteluun, nämä kertoivat avoimesti mielipiteitään.
– Venäläiset ovat vastaanottavaisia ja hyväpuheisia ihan lapsesta saakka. Lapsetkin osaavat vastata kunnolla kysymyksiin.
Manninen luonnehtii venäläisiä vieraanvaraisiksi ja yhteisöllisiksi.
– He ovat riippuvaisia toisistaan ja auttavat sukulaisiaan ja ystäviään. Jos minä autoin heitä, minusta tuli heille ikuinen ystävä, ja he ovat valmiita auttamaan minua missä tahansa tilanteessa.
Mannisen mukaan venäläiset ovat isänmaallisia ja osalla heistä kansallismielisyys näkyy jopa ääriasenteena. Silti Manninen kokee, että häntä on aina kohdeltu hyvin Venäjällä.
– Suomalaisiin suhtaudutaan ylipäätään hyvin siitä huolimatta, että on ollut juttuja lapsikaappauksista, jotka ovat hetkellisesti lisänneet kritiikkiä länsimaita ja Suomea kohtaan. Suomalaisia ihaillaan ja kunnioitetaan aina. Meitä pidetään sisukkaina, luotettavina ja rehellisinä, ehkä tyhmänkin rehellisinä. Myös suomalaisilla tuotteilla on hyvä maine Venäjällä.
Ilmapiiri on kiristynyt aste asteelta
Ensimmäiset juttunsa Manninen teki Venäjältä 90-luvun alussa. Neuvostoliiton hajottua ilmapiiri oli Mannisen mukaan vapaa, kun Venäjällä yritettiin rakentaa uutta demokratiaa. 2000-luvun alusta lähtien tilanne on kuitenkin muuttunut kireämpään suuntaan Putinin valtaannousun myötä.
– Sen jälkeen ilmapiiri on aste asteelta koko ajan kiristynyt, kun kontrolli ja valvontayhteiskunta ovat nostaneet päätään. Varsinkin vuoden 2011 parlamenttivaalien jälkeen tämä kehitys alkoi selvästi tuntua ja oppositioliike nujerrettiin.
Eräs mies sanoi minulle, että hae se vaimosi pois, siellä on liian vaarallista. Marja Mannisen aviomies Paavo Manninen
Mannisen mukaan oppositiomieliala elää kuitenkin edelleen pinnan alla, mutta vaikenee, koska maassa vallitsee isänmaallinen ilmapiiri ja Putinilla on laaja kannatus. Myös taloustilanne on elpynyt hieman, mikä on eduksi Putinille.
– Mitään hirvittävää talousromahdusta ei ole tapahtunut. Vaikka ihmisten elintaso laski tässä välillä, se ei mennyt lähellekään 90-luvun tilannetta, eli venäläiset ovat kokeneet pahempaakin kuin nykytilanteen.
Manninen uskoo, että kansallismielinen ja lännenvastainen ilmapiiri jatkuu Venäjällä vielä pitkään. Talouspakotteet syventävät idän ja lännen välistä vastakkain asettelua, joka voi Mannisen mukaan kiihtyä tulevaisuudessa.
– Venäjä ei luovu Krimistä, Itä-Ukrainan kriisi on ratkaisematta ja Venäjä operoi vielä Syyriassa, eli nämä konfliktin aiheet ovat olemassa, Manninen summaa.
Vaimo on taas kotona
Entä miltä näyttää Mannisen oma tulevaisuus, kun hän jää eläkkeelle?
– Minä aion nauttia elämästäni mieheni Paavon kanssa, joka on ollut jo kuusi vuotta eläkkeellä.
Moskovassa Marja Manninen asui yksin ilman miestään, mutta nyt tämä on saanut vaimonsa takaisin kotiin heidän Lappeenrannassa sijaitsevaan taloonsa.
Kun Marja Manninen jättää taakseen Venäjän, Ukrainan ja vaaralliset tilanteet, Lappeenrannan naapuruston ei enää tarvitse olla hänestä huolissaan.
– Ihmiset aina ihmettelivät, että miten se Marja rohkenee olla siellä Ukrainassa. Eräs mies sanoi minulle, että hae se vaimosi pois, siellä on liian vaarallista, Paavo Manninen kertoo.
Pian Manniset muuttavat Lappeenrannasta Tampereelle nauttimaan eläkepäivistään. Siellä heidän on helppo mennä katsomaan poikansa Martti Mannisen esityksiä, tämä kun työskentelee näyttelijänä Tampereen teatterissa.