Influenssaepidemia jyllää nyt Suomessa. Varsinais-Suomessa yksi potilas on kuollut influenssaan.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan influenssaa oli jouluviikolla liikkeellä erityisesti Lapissa, pääkaupunkiseudulla ja Satakunnassa.
Jouluviikolla todettuja influenssatapauksia koko Suomessa oli yli 500. Todellisuudessa uusia influenssatapauksia on enemmän, sillä kaikkien potilaiden tuloksia ei ole kirjattu tartuntatautirekisteriin.
Influenssaepidemia on todellisuudessa isompi kuin tilastot antavat ymmärtää, sillä jotkut sairastavat influenssan kotona käymättä terveyskeskuksessa. Kaikista sairastuneista ei myöskään oteta näytettä.
– Olemme joko influenssaepidemian huipulla tai menossa huipulle, sen näemme muutaman viikon kuluttua, sanoo THL:n erityisasiantuntija Niina Ikonen arvioi.
Paikoin influenssalääke Tamiflu on loppunut apteekeista. Lääkkeen 75 milligrammaista kapselia on saatavilla, mutta annos on liian suuri pienille potilaille.
Apteekit saavat 30 milligramman kapselia seuraavan kerran tukkuliikkeestä viikolla viisi.
Joensuun Uuden Apteekin proviisori Leena Svenks kertoo, että olemassa on Tamiflu-liuos, jota voidaan antaa lapsipotilaille.
Lääkkeiden tukkuliikkeestä, josta kaikki Suomen apteekit tilaavat lääkkeet, ei ole enää saatavilla influenssarokotteita.
Myös THL:n varastosta pistettävät rokotteet loppuivat, mutta niitä on saatu nyt lisää.
Alustavien tutkimustietojen mukaan influenssarokotteiden teho vanhuksilla on ollut hyvä. Noin 60 prosenttia rokotteen ottaneista on säästynyt influenssalta.
Tarkempia tietoja rokotteen tehosta saadaan myöhemmin.
Muokattu 28.12.2016 kello 10:42: Pistettävät rokotteet loppuivat THL:n varastosta, mutta niitä on nyt saatu lisää.