WASHINGTON Keskiyöllä Washingtonin kaduilla elää aivan toisenlainen kansa kuin mitä päivisin näkee.
Olen seurannut illan muuttumista yöksi kahden vuoden ajan, kun keskiyön tienoilla kävelen toimistoni pikkustudioon television aamu-uutisten suoria osuuksia varten.
Päivisin Valkoisen talon ympäristössä liikkuvat politiikan uraohjukset, virkamiehet ja lobbarit – kaikki samannäköisiä alle keski-ikäisiä, joiden käteen on liimautunut kännykkä ja korvan täyttää kuuloke.
Yöllä kaduilla on toinen kansa. Talvisin he alkavat tulla esiin hyvissä ajoin, heti kun aurinko alkaa laskea ja ilta kylmetä.
Yökansa varaa paikkansa kirkkojen rappusilta ja syvimmistä kulmista, joihin ei tuuli käy eikä läheltäkään kulkevan jalankulkijan katse pysähdy. Koditonkin kaipaa yksityisyyttä.
He pystyttävät huolellisesti tuulisuojia, latovat patjoja päällekkäin ja hautautuvat hyväntekeväisyysjärjestöjen lahjoittamien harmaiden paksujen huopien alle.
Yllättävän monilla on puhtaat lakanat ja tyynyliinat. Kirkkojen väki ja lähikulmien asukkaat auttavat vakiomajoittujia monin keinoin.
Vuoden takaisen laskennan mukaan Washingtonissa on 8 300 asunnotonta, kolmannes enemmän kuin vuotta aiemmin. Kodittomia lapsiperheitä on enemmän kuin kodittomia yksineläjiä.
Tämä on valtava määrä kaupungissa, jonka keskusta-alueella asuu vain 670 000 ihmistä. Washingtonissa on siis asunnottomia enemmän kuin koko Suomessa.
Washingtonin kodittomat ovat valtaosin mustien yksinhuoltajien lapsiperheitä, veteraaneja, mielenterveyspotilaita ja huumeiden käyttäjiä.
Ensimmäisenä talvena, kun olin ollut täällä vasta kaksi kuukautta, tein uutisjutun Washingtonin kodittomista.
Talvi oli järkyttävän kylmä. Lunta satoi muutaman päivän välein ja kostea tuuli jäädytti sohjon. Yölämpötilat painuivat pitkälti yli 10 miinusasteen.
Kiersimme kameramiehen kanssa puistoissa kongressin ympäristössä ja Union Stationin rautatieasemalla. Perheitä ei näkynyt. Kaupunki auttaa lapsiperheitä monin keinoin majoittumaan tuttavien ja sukulaisten luo tai vähäisiin asuntoloihin.
Kaduilla laahustivat yksinäiset miehet. Osalla oli kengät, osalla avoimet sandaalit. Jokaisen harteilla oli avustusjärjestöjen jakama harmaa huopa.
Sinä yönä Union Stationin rautatieasema oli auki kodittomille, koska muut majoitustilat olivat täynnä.
Jututin montaa heistä. He kertoivat tulleensa eri puolilta Yhdysvaltoja, joukossa oli paljon nuorehkoja sotaveteraaneja.
Kaikki vakuuttivat, että kaduilla ei tarvitse nähdä nälkää, mutta kaikesta muusta on pula – bussikorttirahasta, puhelinrahasta. Jokaisella oli tarve aika ajoin vaihtaa paikkaa tai pitää yhteyttä muihin.
Ruokakaupan edessä tapasin myös Amy C:n. Vasta kun kotona kuuntelin haastattelua, sain nimestä selville, että hän olikin nainen. Hän oli luisevan laiha ja ryppyinen, vain hieman yli 30-vuotias. Ääni oli kuin kuiskaus.
Jäisellä kadulla istuessaan Amy kertoi toiveikkaasti, että oli hakenut asuntolapaikkaa. Loppujen lopuksi hän ei kuitenkaan ollut varma, haluaako sinne. Amy kertoi tulleensa Ohiosta, kotona oli tapahtunut jotain jo aikoja sitten.
Parin vuoden aikana Amy siirtyi asumaan aivan asuintaloni kupeeseen, milloin millekin sivustalle.
Eräänä kesäyönä istuin Amyn viereen kyselemään kuulumisia. Hänellä oli hämärä mielikuva, että olimme joskus tavanneet. Washingtonin kuumassa kesässä Amy asui kadulla teltassa kodittoman miehen kanssa.
Juttu kulki hyvin siihen saakka, kunnes kysyin, minkälaista kotielämä Ohiossa oli ollut. Amy hermostui ja komensi minut pois. Annoin hänelle muutaman dollarin.
Tänä syksynä ja talvena en ole enää häntä nähnyt. Teltta on purettu aikoja sitten. En usko, että Amy on selvinnyt kadulta sisätiloihin.
Etenkin perheiden asunnottomuus alkoi rajusti kasvaa Washingtonissa vajaat kymmenen vuotta sitten, kun talouslama puri pahimmillaan ja kiinteistöbuumi purki pääkaupungin vanhaa asuntokantaa.
Samaan aikaan säästösyistä suljettiin suuria sairaalayksiköitä ja luotettiin siihen, että mielenterveyspotilaat saavat avun kuntien ja järjestöjen hoivissa. Laman keskellä idea ei toiminut Washingtonissa niin kuin ei missään muuallakaan maailmassa.
Washington on nyt yksi Yhdysvaltain kalleimpia asuinpaikkoja. Trendikkäät kaupunkiasunnot täyttyvät kortteli korttelilta hyväpalkkaisista politiikan ja talouden ammattilaisista.
Kohtuuhintaisten asuntojen rakentaminen on kaupungin vastuulla. Tonttien hankkiminen on vaikeaa eikä varattomia voi siirtää joukkoliikenteen ulkopuolelle.
Washington on yksi harvoja suurkaupunkeja Yhdysvalloissa, joka on luvannut asunnottomilleen yösijan, kun talven lämpötilat painuvat riittävän kylmiksi. Asunnottomuus kasvaa kuitenkin niin nopeasti, että asuntolapaikat eivät riitä.
Washington on rakennettu suolle. Tuleva presidentti Donald Trump on sanonut kuivattavansa sen. Tällä hän tarkoittaa vertauskuvallisesti Washingtonin byrokratian ja eliitin nujertamista.
Trump on myös luvannut järjestää ainakin veteraaneille asunnot. Olisikohan kiinteistömiljardööristä apua Washingtonin köyhien auttamisessa?