Suomessa on hurja määrä työpaikkoja, päiväkoteja, kouluja ja muita julkisia tiloja, jotka on rakennettu korkean radonsäteilyn alueille. Vuoden päästä astuu voimaan EU:n säteilysuojauksen direktiivi. Sen myötä pitää tietää kaikkien sellaisten julkisten rakennusten radonin määrä, jotka on rakennettu korkean radonriskin alueelle.
Urakka on valtava ja tulee kestämään vuosia. Säteilyturvakeskuksella on tiedossaan muutaman tuhannen julkisen rakennuksen radonarvot, mutta ei aavistustakaan siitä, monenko julkisen rakennuksen arvoja se ei vielä tiedä.
– Täytyy tunnustaa, että tällä hetkellä hyvin pieni osa on mitattu. Emme tiedä, paljonko meillä on Suomessa sellaisia työpaikkoja, jossa radonarvot ylittyvät tai mikä on työpaikkojen radontilanne. En edes uskalla arvata, monenko työpaikan ja julkisen tilan arvot meiltä puuttuvat, johtaja Tarja K. Ikäheimonen Säteilyturvakeskuksesta sanoo.
Ammattilaisen näppituntuma antaa tylyn arvion
Jarkko Ruokonen mittaa radontasoja työkseen Suomen suurimman radonsaneerauksia tekevän yrityksen palveluksessa. Hänen näppituntumansa kentältä on, että radontiedot puuttuvat pääosalta sellaisista julkisista rakennuksista, joista ne pitäisi olla.
– Tänä päivänä noin 20 prosenttia mittausvelvoitteesta on täytetty, niin kuin säteilylaki edellyttää. 80 prosenttia on syystä tai toisesta yhä mittaamatta, Ruokonen Suomen radonhallinnasta arvioi.
EU-direktiivi yllättää suomalaiset housut kintuissa
Tuleva direktiivi edellyttää, että radonsäteilyn taso tiedetään sellaisissa julkisissa tiloissa, jotka on rakennettu lähelle maanpintaa korkean radonriskin alueille.
Suomessa näillä alueilla on yli 60 kuntaa. Laaja radonriskin vyöhyke ulottuu Etelä-Karjalasta Pirkanmaalle, mutta myös Pohjois-Suomesta löytyy alueita, jossa maaperässä on paljon radonina.
Säteilytasot tulisi lisäksi tietää maan joka kolkasta sellaisten rakennusten osalta, joissa on julkisia tiloja maan alla, tai ne on rakennettu soraharjuille.
Mittaaminen kuuluu sille, joka tilan toimintaa pyörittää
Radonsäteilyn mittausvelvollisuus on rakennuksessa toimintaa harjoittavan vastuulla. Mittaamaan velvoitettuja on valtava määrä: niitä ovat kunnat, seurakunnat, työnantajat, yhdistykset ja niin edelleen.
Ruokonen sanoo, että eri tahojen tietoisuus radonmittaamisen velvollisuudestaan vaihtelee kuin yö ja päivä.
– Kyllä tilanne on ollut pahasti retuperällä, eikä eroa ole siinäkään, onko mittaamaan velvoitettu yksityinen työnantaja tai vaikka joku kunta. Sekä yksityinen että julkinen puoli ovat paikoin hoitaneet tämän aika huonosti, Ruokonen kertoo.
Säteilyturvakeskuksen Ikäheimonen sanoo, että työpaikoilla kyse on ennen muuta siitä, että asiaa ei tiedetä eikä tunneta.
– Mittausvelvollisuus on työnantajalla tai sillä, joka tilassa toimintaa pyörittää. Itse uskon, että tätä ei vain tiedetä. Tavallaan ymmärrän sitä, sillä eivät työnantajat välttämättä ymmärrä, että heidän pitää lukea myös säteilylakia.
Myös valvonta saa risuja
Ihan hyvää arvosanaa eivät saa valvovat viranomaisetkaan.
Säteilyturvakeskuksella ei ole hajuakaan, paljonko Suomessa on riskialueilla vielä mittaamattomia julkisia rakennuksia. Paikallistasolla mittausten valvonta kuuluisi aluehallintovirastojen työsuojelulle. Mutta niissäkin asiaan on herätty varsin vaihtelevasti.
– Esimerkiksi Pirkanmalla asiat on hoidettu ihan kohtuullisesti, jossain muualla taas valvonta on saattanut olla paljon hajanaisempaa, Ruokonen kertoo.
– Kyllä meillä viranomaisillakin on tässä yhteistyössä parantamisen varaa, johtaja Ikäheimonen Stukista myöntää.
Urakka vie pitkään
Laki on vaatinut nykyiselläänkin riskialueilla olevien julkisten rakennusten mittaamista jo vuosikausia. Tuleva EU:n direktiivi onkin Suomelle eräänlainen radonmittaamisen ryhtiliike. Sen myötä maahan on luotava radonintorjuntaohjelma, ja mittaamisesta on tehtävä järjestelmällistä.
Stuk on jo alkanut kampanjan koulujen ja päiväkotien mittaamiseksi ja arvioi, että urakka saadaan valmiiksi muutamassa vuodessa. Mutta sitten on vielä tuhoton määrä työpaikkoja, joiden tarkastaminen vie vuosia.
– Tästä tulee pitkä savotta, Ikäheimonen Säteilyturvakeskuksesta sanoo.
– Jos hommaan todella ryhdytään, asiat saadaan varmaan paremmalle tolalle muutamassa vuodessa. Mutta jos mittaaminen kulkee samaa rataa, kuin se on tähän mennessä toteutunut, siihen kuluu pari vuosikymmentä, Ruokonen arvelee.
Mittaaminen on hidasta
Tieto tulee joka tapauksessa kertymään hitaasti, sillä radonia ei voi mitata milloin vain. Luotettava mittaus voidaan tehdä vain talvikaudella, kun rakennuksissa on sisällä lämmintä, mutta ulkona on kylmä.
Silloin sisältä ulos karkaava lämpö luo rakennukseen alipaineen, joka houkuttelee mahdollisen radoninkin esiin. Rakennukseen asetetaan säteilyä haisteleva mittapurkki ja sen tulee olla tilassa paikoillaan pari kuukautta, ennen kuin radontulos selviää.