Suomen Kansallisteatterissa liikkuu outoa porukkaa. Isolle lavalle on rakennettu kuvitteellinen museo, jossa mikään ei tunnu pysyvän paikallaan.
Sveitsiläinen koreografi ja ohjaaja Martin Zimmermann (s. 1970) on tehnyt humoristisen teoksen Eins Zwei Drei, joka pelleilee museoon liittyvien stereotyyppisten mielikuvien kustannuksella.
Pääroolissa on kolme tanssijataustaista esiintyjää sekä pianisti, jotka yrittävät pitää alati liikkuvaa museota pystyssä.
Zimmermann poimii teoksiinsa esiintyjät maailmalta, ja Helsingissä nähdään kovan luokan kokoonpano.
Yhdelle esiintyjistä käy esityksessä hassusti. Hänet tungetaan läpinäkyvään miniarkkuun yleisön pällisteltäväksi.
Ahtaaseen laatikkoon solahtava elastinen taiteilija on portugalilainen Romeu Runa, jonka belgialainen huippukoreografi Alain Platel kutsui vuosia sitten tanssijaksi omaan ryhmäänsä Les ballets C de la B. Runa esiintyi Helsingin juhlaviikoilla vuonna 2010.
Ilmiömäinen esiintyjä esitti Platelin teoksessa kouristuksenomaisesti liikkuvaa kehitysvammaista, joka kutsui yleisöä kanssaan tanssiin. Kukaan ei mennyt.
Stressillä viitataan tavallisesti kielteiseen kuormittumiseen. Pidempään jatkuessaan tai äärimmäisen voimakkaana stressi nimittäin muuttuu kielteiseksi, eli distressiksi. Kielteinen stressi kuluttaa voimavaroja, ja voi johtaa uupumiseen tai jopa sairastumiseen.
Eustressi, eli myönteinen stressi, sitä vastoin auttaa onnistumaan. Eustressiä on mahdollista houkutella esiin, kertoo Teknologian tutkimuskeskuksen tutkija Päivi Heikkilä.
– Se on opeteltavissa oleva taito. Eustressin houkuttelu on tosin helpompaa positiivisille ihmisille. Heidän on helpompi nähdä työn ja elämän stressitekijät myönteisemmästä näkökulmasta.
Heikkilä antaa esimerkin tilanteesta, jossa myönteinen stressi on tyypillisesti läsnä: esiintymistilanne.
– Esiintyminen saattaa jännittää, ja paineentunne voi olla vahva. Tilanne on riittävän haastava, ja ihminen joutuu ylittämään itsensä.
– Ihannetapauksessa esiintyminen menee myönteisen stressin vallassa, kun elimistö on virittynyt tilanteeseen, eikä sitä koeta liiallisen jännittäväksi. Ihminen on innostunut, läsnä ja pystyy keskittymään.
Hyväkin stressi kannattaa purkaa
Eustressi antaa siis tarvittavaa potkua käsillä olevasta tehtävästä selviytymiseen. Mutta myös myönteinen kuormitus vaatii palautumista, sillä onhan kyseessä stressitila.
Myönteinen kuormitus voi olla jopa huonoa stressiä salakavalampaa, sillä hyvää stressiä ei välttämättä itse huomaa. Näin voi olla varsinkin hyvin innostavien tehtävien kohdalla.
Jos tehtävä on kovin innostava, eustressiä ei välttämättä huomaa.Henrietta Hassinen / Yle
Vaikka mielenkiintoiseen työhön onkin mukava uppoutua kokonaan, niin välillä olisi hyvä tehdä jotain aivan muuta.
– Esimerkiksi rauhoittuminen eri ympäristössä, kuten mökillä, voi rentouttaa. Liikuntakin on hyvä tapa palautua. Tärkeää ovat myös riittävät yöunet, kuten myös työpäivän tauottaminen, Heikkilä muistuttaa.
Paha stressi voi tappaa
Eustressin synkkä kääntöpuoli on siis haitallinen stressi, jonka seuraukset pitkään kestäessään voivat olla hyvinkin kohtalokkaat.
Työterveyslaitoksen työterveyspsykologian dosentti Kirsi Ahola kertoo, että suomalaiset tutkimusryhmät ovat saaneet tuloksia, että työstressi voi pahimmillaan johtaa sydäntautiin tai sydäntautikuolemaan.
– Siitä on myös paljon tutkimusta, että stressaantunut ihminen toimii tyhmemmin, sillä stressi heikentää tiedon käsittelyä. Lyhytnäköisyys ilmenee myös elintavoissa.
– Eli stressi johtaa tälläkin saralla huonoihin päätöksiin. Syödään huonosti, ei ehditä ulkoilla, ei tavata ystäviä, ei levätä, vaan venytetään päivää.
Tutkimuksien mukaan stressi madaltaa lisäksi vastustuskykyä, jolloin esimerkiksi flunssat tarttuvat helpommin ja haavat paranevat hitaammin, Ahola sanoo.
– On myös alustavia tutkimustuloksia, että pitkään jatkuva kuormitus voi nopeuttaa solujen vanhenemista.
Uupumukseen voi liittyä se, ettei osaa kieltäytyä asioista, vaan suorittaa liikaa.AOP
Taistele pahaa stressiä vastaan
Ahola muistuttaa, että taistellakseen huonoa stressiä vastaan ihmisen on huolehdittava säännöllisesti omista voimavaroistaan. Se tapahtuu esimerkiksi riittävällä unella, liikunnalla ja sosiaalisella elämällä.
Työpaikoillakaan haasteet eivät saa olla liian suuria, ja kotiin on ehdittävä ajoissa lepäämään.
– Työolosuhteita on seurattava ja kehitettävä yhdessä työpaikalla. On myös varmistettava, että työhön on aina saatavilla tukea, ja että jokainen voi jollain tavalla itse säädellä työtään, Ahola muistuttaa.
Näin ulkomaalaistaustaiset virolaiset ovat kääntäneet erilaisuuden vahvuudekseen
Tavallisesta poikkeava ihonväri herättää Virossa yhä usein huomiota ja kummastusta. Nyt maa on kuitenkin muuttumassa. Miltä tuntuu, kun oma ulkonäkö poikkeaa radikaalisti valtaväestöstä? Neljä ulkomaalaistaustaista tallinnalaista kertoo tarinansa.
Terveistäkin tulee potilaita, kun sairauksien määritelmiä venytetään
Lääkeyhtiöt pyrkivät laajentamaan sairauksien määritelmiä niin, että terveistäkin tulee sairaita, sanoo kanadalaistutkija Alan Cassels. Hän kehottaa potilaita esittämään lääkäreille enemmän kysymyksiä tutkimusten ja hoitojen vaikutuksista.
AOP
Afganistanissa avustustyöntekijöitä kuolee ja siepataan – YK huolestui
Afganistan on avustusjärjestöjen työntekijöille vaarallisimpia maita. Tänä vuonna yli 20 työntekijää on kuollut ja 70 siepattu. YK on huolissaan avustustyöntekijöiden turvallisuudesta, sillä viime aikoina väkivaltaisuudet ovat yltyneet.
Talibanin ja Afganistanin hallituksen joukkojen välisissä taisteluissa loukkaantuneita potilaita hoidettavana Ghaznin sairaalassa.Mohammad Anwar Danishyar / EPA
23-vuotias Lasse Urpalainen vihaa kutsua itseään miljonääriksi – eksyneestä pesäpalloilijasta tuli e-urheilun huippu
Lasse Urpalainen on noussut elektronisen urheilun historian menestyksekkäimmäksi suomalaiseksi. Neljä vuotta sitten espoolaisen nuoren suunta oli hukassa ja alkoholi turhan tuttu kaveri. Nyt espoolainen on miljonääri ja maailmanmestari lajissa, jota harrastaa 10 miljoonaa ihmistä.
Team Liquid
Yhdysvalloissa viranomaiset haluavat vakoilla Messenger-sovellusta
Yhdysvalloissa hallinnon viranomaiset painostavat Facebookia purkamaan viestien salauksen Messenger-viestisovelluksessa, jotta poliisi voi rikostutkinnassa vakoilla epäillyn ääniviesteillä käymiä keskusteluita. Jos Facebook taipuu vaatimuksiin, voi ennakkotapauksella olla vaikutusta muidenkin viestipalveluiden tietosuojaan.
Valentin Wolf / AOP
Luvassa sateita
Sunnuntaina laaja sadealue saapuu lännestä Suomen ylle, kertoo Ylen meteorologi Joonas Koskela. Aamun aikana sadealue liikkuu maan yli niin, että päivällä sataa lähinnä idässä.
Muualla yksittäiset sadekuurot ovat mahdollisia. Lännenpuoleinen tuuli on puuskissa voimakasta. Lue lisää Ylen sääsivuilta.
Kuopion keskustassa ryöstettiin perjantaina kaupan kassa uhkaamalla myyjää astalolla, kertoi poliisi sunnuntaina. Poliisin mukaan nuori mies sai uhkaamalla myyjän avaamaan kassakoneen ja sai siten pohjakassan siepattua.
Ryöstö tapahtui hieman ennen kello kymmentä illalla Haapaniemenkadun K-Marketissa. Poliisi ei kerro tarkemmin, millaisella esineellä kassaa uhattiin.
Mies pakeni kaupan vastapäätä olevalle tyhjälle tontille jatkaen matkaansa ilmeisesti torin suuntaan.
Itä-Suomen poliisi pyytää vihjeitä teosta sekä miehestä, joka on noin 170 senttiä pitkä ja ruumiinrakenteeltaan hintelä. Miehellä oli päällään musta huppari, mustat verryttelyhousut ja aurinkolasit, ja hän oli peittänyt kasvonsa huivilla.
Indonesiassa on jälleen tapahtunut voimakas maanjäristys Lombokin saarella. Paikallista aikaa puolenpäivän jälkeen iskeneen järistyksen voimakkuudeksi mitattiin 6,3.
Sen keskus oli saaren itäosassa noin seitsemän kilometrin syvyydessä. Tutina tuntui Lombokin lisäksi ainakin viereisellä Balin turistisaarella.
Viranomaisten mukaan järistys ei aiheuttanut suuria tuhoja, vaikka se järkyttikin vastikään tuhoisan maanjäristyksen kokeneita ihmisiä. Toistaiseksi järistyksen seurauksena ei ole raportoitu kuolonuhreja.
Asukkaiden paniikki: "Järistykset eivät lopu koskaan"
Paikalliset ihmiset kuvailivat uutistoimistoille maan järisseen voimakkaasti ja valojen sammuneen.
– Ihmisiä on kerääntynyt ulos avoimille paikoille, ja he ovat yhä kauhuissaan. Ihmiset ovat traumatisoituneet aiemmista maanjäristyksistä, ja jälkijäristykset eivät vaikuta loppuvan koskaan, kertoi paikallinen asukas Endri Susanto.
Lombokilla on mitattu satoja jälkijäristyksiä sen jälkeen kun voimakkuudeltaan 6,9:n järistys aiheutti saarella suurta tuhoa kaksi viikkoa sitten.
Järistyksissä on kuollut yli 460 ihmistä. Lisäksi yli 350 000 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa.
Osa evakuoiduista nukkuu ulkona teltoissa. Jälkijäristykset vaikeuttavat avun toimittamista sitä tarvitseville.
– Olin kuljettamassa apua evakuoiduille, kun yhtäkkiä näin sähkötolpan heiluvan ja tajusin, että kyseessä oli maanjäristys. Ihmiset alkoivat huutaa, ja kaikki juoksivat ulos kadulle, kertoi Lombokilla asuva Agus Salim.
Indonesiassa tapahtuu paljon tulivuorenpurkauksia ja maanjäristyksiä, sillä saarivaltio sijaitsee Tyynenmeren tulirenkaalla. Se on Aasiasta Amerikkan mantereelle ulottuvaa vyöhyke, jossa tapahtuu 90 prosenttia maailman maanjäristyksistä ja sijaitsee suurin osa aktiivisista tulivuorista.
Alidiagnosoitu sairaus, korkea riski, superlääke, hämmästyttävät tulokset…
Tällaisia ovat tyypilliset ilmaukset, kun sairauksien kriteerejä ja niiden hoidon tarvetta halutaan laajentaa, sanoo kanadalainen lääkepolitiikan tutkija Alan Cassels.
– Sairauksien määritelmiä laajennetaan niin, että niihin sopii enemmän ja enemmän terveitä ihmisiä.
Näin terveistäkin ihmisistä tehdään potilaita. Casselsin mukaan taustalla on lääkeyhtiöiden ja terveysbisneksen halu saada lisää asiakkaita.
Suomessa Too Much Medicine -symposiumissa vierailleen Casselsin mukaan rajanveto tarpeellisten ja tarpeettomien hoitojen välillä ei aina ole selkeää.
Tutkimusten, hoitojen tai lääkityksen kauppaaminen tarpeettoman suurelle joukolle on hänen mukaansa kuitenkin laajaa ja koskettaa valtavaa ihmismäärää esimerkiksi kakkostyypin diabeteksen ja korkean kolesterolin hoidossa. Myös esimerkiksi verenpainelääkkeitä syödään hänen mukaansa aivan liikaa.
Jos tarpeettomia hoitoja saataisiin vähennettyä, voitaisiin auttaa paremmin niitä, jotka todella tarvitsevat hoitoa.
Kanadalainen lääkepolitiikan tutkija Alan Cassels vieraili Helsingissä Too Much Medicine -symposiumissa.Derrick Frilund / Yle
Markkinoinnissa käytetään hyväksi pelkoja
Cassels kertoo esimerkin Kanadasta. Lääkeyhtiöiden näkyvä kampanjointi on saanut keski-ikäiset miehet huolestumaan alhaisesta testosteronitasosta. Yhtiöt ovat tehneet yksinkertaisia kysymyslistoja, joiden perusteella lähes kuka tahansa mies tarvitsisi hoitoa. Niissä kysytään tämänkaltaisia kysymyksiä: oletko joskus ärtynyt, kiinnostaako seksi aiempaa vähemmän, oletko välillä väsynyt päivällisaikaan?
– Kun vastaat muutamaan tällaiseen kysymykseen kyllä, vastaus on, että sinulla on ehkä alhainen testosteronitaso ja sinun kannattaisi käydä lääkärissä, Alan Cassels sanoo.
Casselsin mukaan vain pieni joukko miehistä tarvitsisi oikeasti hoitoa. Markkinoinnissa käytetään kuitenkin hyväksi pelkoja ja halutaan lääkitä jotakin sellaista, mikä on täysin luonnollista.
Loppuvuonna syntyneitä lapsia lääkittiin muita useammin
Lääkityksen käytön laajeneminen tarpeettoman suureen joukkoon näkyy Casselsin mukaan selkeästi myös esimerkiksi lasten ADHD-lääkkeiden käytössä.
Tutkimuksissa on todettu, että loppuvuonna syntyneille lapsille määrätään aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön ADHD:n vuoksi lääkkeitä useammin kuin alkuvuonna syntyneille lapsille. Tämä viittaa siihen, että kaikki loppuvuonna syntyneet eivät ole vielä kehityksessään ehtineet alkuvuonna syntyneiden kanssa samalle viivalle.
– Lääkkeitä annetaan lapsille, jotka vain ovat nuorempia kuin heidän luokkatoverinsa, Cassels sanoo.
Sen lisäksi tarkkaavuuden vaikeuksien taustalla on sellaisia syitä, joita ei hänen mielestään pitäisi ratkaista lääkityksellä. Vaikkapa se, että luokissa on liikaa lapsia.
Jyrki Lyytikkä / Yle
Tee lääkärille kysymyksiä
Casselsin mielestä potilaiden kannattaisi esittää lääkäreilleen enemmän kysymyksiä tutkimuksista ja hoidoista.
– Kysymysten esittäminen lääkärille on ehkä tärkeintä, mitä potilas voi itse tehdä. Lääkärin pitäisi käyttää aikaa vastaamiseen ja arvioimiseen.
Tärkeitä kysymyksiä ovat, mitä oikeastaan hoidetaan, hyödynkö lääkkeen syömisestä ja onko siitä mahdollisesti haittaa. Cassels kehottaa myös kysymään, onko hoidoille vaihtoehtoja. Mitä seuraa, jos en tee mitään?
University of British Columbiassa työskentelevä lääkepolitiikan tutkija Alan Cassels osallistui tällä viikolla Helsingissä järjestettyyn Too Much Medicine -symposiumiin, jonka aiheena olivat ylidiagnosointi ja -hoito.
Lähes 70 prosenttia vähävaraisten perheiden lapsista on kokenut kiusaamista, ja hyvätuloisiksi itsensä määritelleistä lapsista kiusaamista on kokenut 40 prosenttia, ilmenee Pelastakaa Lapset ry:n verkkokyselystä.
– Huolestuttavinta on se, että kolmasosa kiusatuista kertoi, ettei koulussa ole millään lailla puututtu kiusaamiseen ja syrjintään, sanoo Pelastakaa Lapset ry:n kansalaistoiminnan ja vaikuttamistyön johtaja Riitta Kauppinen.
Pelastakaa Lapset ry:n tuore Lapsen ääni 2018 -verkkokysely julkaistaan kokonaan ensi viikolla. Kyselyyn vastasi yli 1 700 13-17-vuotiasta nuorta touko-kesäkuussa.
Kauppisen mukaan kysely nostaa selvästi esille sen, että köyhyys saattaa olla yksinään kiusaamisen syy.
Lapset tunnistavat köyhyyden ulkoisista tunnusmerkeistä
Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) johtavan asiantuntijan Esa Iivosen mukaan lapset tunnistavat köyhyyden erilaisten ulkoisten tunnusmerkkien, kuten vaatteiden, lelujen, pelien, kännyköiden tai urheiluvälineiden perusteella.
– Erityisesti tavaroiden laatuun, merkkiin, ikään ja malliin kiinnitetään huomiota lasten vertaissuhteissa, Iivonen sanoo.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Tiina Ristikari kertoo, että köyhien perheiden lapset alkavat usein muuttaa omaa käytöstään ja oppivat esimerkiksi välttelemään tilanteita, joissa rahaa tarvitaan.
Muut lapset haukkuvat vaatteita tai ihmettelevät vanhaa kännykkää
MLL:n Iivosen mukaan pitkäaikaiset taloudelliset vaikeudet näkyvät lasten elämässä muun muassa heikompina kouluarvosanoina sekä lyhyempinä koulutuspolkuina.
– Toimeentulovaikeuksista kärsivien perheiden lapset kokevat muita lapsia useammin myös pelkoa, ahdistusta ja syyllisyyttä, Iivonen kertoo.
Helsingin Laajasalon peruskoulun ja Lemmilän koulun kuraattorin Marjukka Nurron kokemuksen perusteella lasten tapa kertoa köyhyyteen liittyvästä kiusaamisesta on usein konkreettinen.
– Muut lapset ovat haukkuneet vaatteita, ihmetelleet vanhaa kännykkää tai sitä, ettei perhe ole ollut kesällä matkoilla.
Yhdysvalloissa hallinnon viranomaiset yrittävät painostaa Facebookia purkamaan viestien salauksen suositussa Messenger-viestisovelluksessa, jotta poliisi voi vakoilla epäillyn ääniviesteillä käymiä keskusteluita meneillään olevassa rikostutkinnassa.
Tieto perustuu kolmeen Reutersin lähteeseen, jotka ovat perillä tapauksesta. Lähteiden mukaan Facebook vastustaa Yhdysvaltojen oikeuslaitoksen vaatimusta.
Tapausta käsitellään kalifornialaisessa tuomistuimessa suljettujen ovien takana, joten tapauksesta ei ole saatavilla virallisia asiakirjoja.
Hallinnon vaatimus Facebookia kohtaan liittyy Kaliforniassa toimivan MS-13-rikollisjengin tutkintaan, mutta päätöksellä voi laajempia vaikutuksia.
Tapaus nostaa esiin keskustelun siitä, voivatko viranomaiset vaatia teknologiayrityksiä muokkaamaan viestipalveluitaan mahdollistaakseen niiden käyttäjien valvonnan.
Facebookilla painetta monelta suunnalta
Mikäli viranomaiset onnistuvat taivuttelemaan Facebookia helpottamaan Messenger-sovelluksen valvontaa purkamalla viestiketjujen salauksen, on mahdollista että samanlaisia vaatimuksia tehdään muillekin suosituille viestisovelluksille, arvioivat Reutersin haastattelemat lakiasiantuntijat.
Esimerkiksi Facebookin omistamaa Whatsapp-viestisovellusta käyttää puolitoista miljardia ihmistä. Myös Whatsappissa on ääniviesti-toiminto.
Sekä Whatsappissa että Messengerissä käyttäjien viestiketjut ovat päästä päähän salattuja siten, että ulkopuolisten on mahdotonta lukea niitä.
Ohjelmistojen uudelleenkirjoittaminen ja tietojen luovuttaminen viranomaisille pakon edessä olisi painajainen sosiaalisen median yrityksille, jotka ovat viime vuosina vakuutelleet käyttäjilleen turvaavansa näiden tietosuojan.
Yhdysvalloissa käytiin samankaltainen oikeusjuttu vuonna 2016. Siinä liittovaltion poliisi FBI vaati Applelta pääsyä hallussaan olevan iPhone-puhelimen tietoihin. iPhone kuului San Bernandinon terrori-iskusta epäillylle ISISin tukijalle.
Apple vastusti vaatimusta ja vetosi perustuslain takamaan sanan- ja ilmaisunvapauteen. Yhdysvaltain hallinto luopui jutusta, kun se pääsi käsiksi puhelimen tietoihin muuta kautta.
Meneillään oleva Facebookin ja Yhdysvaltain hallinnon välinen oikeusjuttu poikkeaa Applen tapauksesta siten, että tällä kertaa poliisilla ei ole hallussaan puhelinta, jonka tietoihin se haluaa päästä, vaan kyse on yhden ihmisen käymien Messenger-keskusteluiden salakuuntelusta.
Helsingin Hietaniemessä viikonloppuna järjestettävillä Weekend-festivaaleilla on tullut tietoon muutamia epäiltyjä pahoinpitelyitä, Helsingin poliisista kerrotaan.
Poliisin mukaan tapahtumaan osallistui perjantaina arviolta vajaat 20 000 ihmistä ja lauantaina reilut 20 000 ihmistä.
– Aina näihin liittyy lieveilmiöitä, kun on paljon porukkaa liikkeellä, mutta ei tämä mikään sellainen sikailujuhla ole ollut, arvioi komisario Henri Helminen STT:lle myöhään lauantai-iltana.
Epäiltyjä pahoinpitelyitä tuli perjantaina poliisin tietoon kolme. Lauantaina iltakymmeneen mennessä luku oli noin viiden tienoilla.
– Onni onnettomuudessa on ollut, että uhreille tulleet vammat ovat olleet lieviä, Helminen kertoi.
Hautausmaalla nuorisoa
Tapahtuma on houkutellut nuorisoa myös festivaalialueen läheisyydessä sijaitsevalle Hietaniemen hautausmaalle.
– Toki tapahtuma imee nuorison tänne lähialueille. Jos katsoo karttaa, niin kaikki lähialueet ovat vettä tai hautausmaata, Helminen huomauttaa.
Hänen mukaansa hautausmaa-alueella järjestystä ovat ensisijaisesti ylläpitäneet tapahtumaorganisaation järjestyksenvalvojat.
– Kun arviolta noin 10 hengen nuorisoryhmiä on poistettu (alueelta), poliisi on omalla toimivallallaan tehostanut poistumiskäskyjä. Ratsupoliisi on käynyt hiukan sanomassa, että pitää lähteä. Mitään mekkalaa tai mellakkaa ei ole ollut, Helminen sanoo.
Virtsaamisesta sakkoja
Hietaniemen hautausmaan ylipuutarhuri Ari Pipatti kritisoi ainakin Ilta-Sanomien haastattelussa sitä, että Weekend-festivaali järjestetään juuri Hietaniemessä.
– Siellä (hautausmaalla) alaikäiset joivat kaljaa, roskasivat ja tekivät tarpeitaan hautausmaalle. Lisäksi moni istuskeli muurin päällä, josta on jopa neljän metrin pudotus, Pipatti kertoi IS:lle lauantaina.
Virtsaamisesta on kaiken kaikkiaan festivaalin yhteydessä kirjoitettu muutamia sakkoja, Helsingin poliisista kerrotaan. Komisario Helmisen tiedossa ei ollut lauantai-iltana tapauksia, joissa poliisi olisi verekseltään puuttunut juuri hautausmaalla virtsaamiseen.
Weekend Festival -organisaatio vakuutti myöhään lauantai-iltana tiedotteessaan, että se on noudattanut hautausmaan toiveita tapahtumajärjestelyissä.
– Festivaali on parhaansa mukaan yrittänyt olla rakentavassa yhteistyössä hautausmaan edustajien kanssa lukuisten tapaamisten ja palavereiden muodossa, tiedotteessa sanottiin.
Tommi Kinnusen uusin romaani Pintti on kuin onnistunut huijaus.
Se on lasinterävistä havainnoista puhallettu tarina.
Yksityiskohtaisen tarkasti kirjailija kertoo, kuinka lasimassa saa muodon ja valmistuu vaihe vaiheelta arvokkaaksi esineeksi.
Oikeasti Kinnunen ei ennalta tiennyt lasinpuhaltamisesta yhtään mitään.
– Olin vain kerran elämäni aikana nähnyt kun lasia puhalletaan ja silloin romaanini oli jo valmis, hän paljastaa.
Kaikki oli uutta, mutta lasi kiehtoi.
– Sen takia kirjan kirjoittaminen oli itsellenikin kiinnostava seikkailu.
Pekka Tynell / Yle
Menneestä kirjoittava nostalgikko
"On lasinteräviä hetkiä, jotka viiltävät menneet ajat irti nykyisistä. Ne karkottavat varmuuden ja havahduttavat huomaamaan, että sellainen on mahdollista, mitä ennen ei osannut todeksi kuvitella."
Kinnunen kuvaa tehdaskylän pienoismaailmaa, ihmisten kohtaloita ja heidän keskinäisiä suhteitaan sodanjälkeisessä Suomessa.
Kirjailija myöntää olevansa vanhoja aikoja haikaileva nostalgikko. Hänestä on helpompaa kirjoittaa menneestä kuin nykypäivästä.
– Olen ihminen, jonka mielestä mikään ei saa koskaan muuttua. Olen juuri niitä, jotka kahlitsevat itsenä vanhaan taloon, ettei sitä purettaisi.
Tommi Kinnusen kolmas romaani vie lukijan tehtaan hämärään, mänkkihalliin, hiomoon ja lasihyttiin – "lasinpolttamien muottien nokiseen hajuun" ja "potaskasäkkien suolantuoksuun".
Jokainen formupoika, lasinkantaja, puhaltaja tai mestari tekee työtään tarkkaa arvojärjestystä noudattaen. Jokainen osaa sanomatta asettua jonossa arvoansa vastaavalle paikalle.
– Kun tajusin lasinpuhaltamisen prosessin, hierarkkisen järjestyksen ja töiden ketjun, se auttoi minua kirjoittajana solahtamaan sisälle tähän ympäristöön.
Hyötyä oli myös siitä, että kirjailijan appivanhemmat ovat työskennelleet Nuutajärven lasitehtaassa. Silti kirja vaati paljon taustatyötä.
– Olen tarkkaan kaivellut arkistoja ja ollut yhteydessä useisiin eri paikkoihin tietoja saadakseni. Olen haastatellut vanhoja tehtaan työntekijöitä ja kysellyt, minkälainen paikka oli ja millainen oli työn tahti.
Pekka Tynell / Yle
"Pintti on Turussa asuvan Kinnusen kolmas romaani. Hänen ensimmäinen romaaninsa Neljäntienristeys oli Finlandia-ehdokkaana vuonna
Ihmiset kuin jätelasia
Kolmenpäivänromaani on kolmen sisaruksen tarina.
Henkilöt kirjailija nappasi Laitilasta kesämökiltään, missä naapurit kertoivat talossa asuneista sisaruksista ja veljestä, joka eleli saunakamarissa. Kun Kinnusen anoppi näytti vanhan saunan Nuutajärvellä, sisarukset siirtyivät kirjan henkilöiksi lasikylään.
Heistä Jussi on heikkolahjaisena pidetty kaatumatautinen. Helmi on suremaan jäänyt lasitehdastyöläinen, Raili uhmakas oman tiensä löytänyt.
He ovat kuin pinttiä, lasinpuhalluksessa syntynyttä rikkinäistä jätelasia. Tehtaan työläisten muodostamassa jonossa heidän paikkansa on loppupäässä.
– Kyllä. Tavallaan he ovat hylky- tai jätelasia. Eivät he ole ainakaan niitä kaikkein kirkkaimpia kristalleja.
Kinnunen kuvaa muiden vieroksumia ihmisiä inhimilliseen tyyliinsä.
Jussia kiusaavat kylän pojat ja päivittelevät aikuiset, mutta hän osaa nähdä auringonkukkien kauneuden ja sitoa seppeleen. Jussi myös tunnistaa koivuklapeja kopauttamalla, miten kuiva se on ja tietää, missä järjestyksessä puut kannattaa heittää tulipesään.
"Maailmassa syttyy sotia ja sattuu onnettomuuksia, tapahtuu vallankumouksia ja kruunajaisia, joiden mukaan aikaa jaksotetaan, mutta ihmisen elämän mullistukset ovat sellaisia, joita ei koulukirjoihin merkitä. Silti juuri ne toimivat käännekohtina loppuelämän ajan. Niitä edeltävä aika on kaunista ja valoisaa, mutta seuraavat ilottoman tummia."
Johtajista on jo kirjoitettu, tädeistä ei
Tässäkin kirjassa kuulluksi tulevat maan hiljaiset, ihmiset, "joita ei koulukirjoihin merkitä".
– On paljon ihmisiä, joiden tarinoita kukaan ei kerro. On paljon unohdettuja tätejä ja setiä, joista kukaan ei kirjoita. Hekin ansaitsevat tulla kuulluiksi.
Lukijoita se ei aina miellytä.
– Neljäntienristeyksen ilmestyttyä sain lukijapalautteen, jossa sanottiin, että Kinnusella oli neljä päähenkilöä ja yksikään niistä ei ollut heteromies.
Kirjailijaa palaute hämmästytti, "koska suomalaisen miehen tarina on kerrottu aika monta kertaa".
– Minua kiinnostivat itselliset naiset, jotka elättivät itsensä jollain ammatilla, näkövammaisen tai kaappihomon tarina. Vahvojen johtajien tarina on kerrottu niin monta kertaa.
Pekka Tynell / Yle
Seuraavaksi vanhan talon tarina
Vuonna 1973 syntynyt kirjailija on kotoisin Kuusamosta, mitä hän ei kaihda olla kertomatta.
– Kuusamolaisuus näkyy ainakin siinä, että ei mene yli neljää minuuttia, kun mainitsee olevansa Kuusamosta. Me kaikki olemme hyvin ylpeitä siitä.
Vahva luontosuhde näkyy myös kirjoissa.
– Olen tottunut lumeen ja poroihin. Isä oli valokuvaaja, joka otti paljon luontovalokuvia. Jo lapsena lähdin isän mukana aamuvarhain tai yömyöhään metsään kuvaamaan.
Omien sanojensa mukaan hän ei koe olevansa millään tavalla kaupunkilainen.
– Luonto ja varsinkin luonnonvalo ovat minulle hyvin tärkeitä.
Nykyisin Tommi Kinnunen asuu Turussa.
Kirjansa hän kirjoittaa öisin, koska päivisin hän opettaa koululaisille äidinkieltä ja kirjallisuutta sekä remontoi perheen omakotitaloa.
Vuonna 1882 rakennettu talo saattaa olla aihio tulevalle romaanille. Kotia korjatessa vastaan on tullut ”umpeen lyötyjä ikkunoita ja siirrettyjä ovia”.
Kinnusella on tallessa vanhan talon täydelliset asukasluettelot ja tietoja myös sen alkuvaiheista.
– Minua kiinnostaa ajatus, että pystyisinkö kirjoittamaan romaanin, jossa tärkeintä on rakennus ja sille tapahtuneet muutokset. Ihmiset tulevat ja menevät, kuolevat tai muuttavat pois. Kirjassa yksittäinen ihminen ei olisikaan tärkeä, vaan muutos, joka talolle tapahtuu.
"Hedelmättömintä maailmassa on pohtia sellaista, mille ei mitään mahda. Kaikille ihmisille tapahtuu asioita, joista osa on hyviä ja loput eivät. On turha pohtia, mitkä syyt niihin johtivat, sillä ei niitä kukaan etukäteen tiedä saati jälkeenpäin voi muuttaa."
Pekka Tynell / Yle
Kirjailija-titteliä vierastava kirjailija
Tommi Kinnusen vuonna 2014 ilmestynyt Neljäntienristeys ja 2016 ilmestynyt Lopotti ovat olleet myynti- ja arvostelumenestyksiä. Kirjoja on käännetty yli 20 kielelle.
Molemmat olivat Finlandia-palkinto ehdokkaita.
Kaikista palkinnoista ja kiitoksista huolimatta Ylen suosittu kolumnisti epäili pitkään itseään kirjailijana ja kärsi aluksi huijarisyndroomasta.
– Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että en huijaa, mutta vieläkin kutsun itseäni mieluummin opettajaksi kuin kirjailijaksi.
Jutun sitaatit ovat Tommi Kinnusen kirjasta Pintti. Kuvat on otettu Nuutajärven lasitehtaassa elokuussa 2018.
Kirjailija Tytti Parras kuoli pitkän sairauden jälkeen viime yönä kotonaan. Parras oli kuollessaan 75-vuotias.
Parras julkaisi urallaan kuusi romaania vuosina 1968–1992. Romaanien jälkeen häneltä ilmestyi vielä kaksi radiokuunnelmaa 1990-luvulla.
Parraksen opiskelijaelämää Tampereella kuvannut esikoisromaani Jojo aiheutti vuonna 1968 kirjallisen kohun muun muassa rikkomalla seksuaalitabuja ja esittämällä nuorten naisten elämää romaanin ilmestymisaikaansa nähden hätkähdyttävästi.
Jojo palkittiin ilmestymisvuonnaan J. H. Erkon palkinnolla. Parras sai myös Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon vuosina 1976, 1978 ja 1984 ja Akateemisen kirjakaupan Varjo-Finlandian vuonna 1992.
Viikko alkaa viilenevässä säässä, ennustaa Ylen meteorologi Joonas Koskela.
Etelästä tuleva matalapaine liikkuu Suomen yli maanantaiaamun ja -iltapäivän aikana tuoden sateita. Viikon alkajaisiksi sateenvarjoja tarvitaan paikoin ainakin eteläisessä Suomessa.
Myös Lapissa maanantaipäivä voi olla sateinen. Maan keskivaiheilla on puolestaan poutaista. Helteille voi sanoa hyvästit, sillä lämpötila nousee sisämaassa korkeintaan 20 asteeseen.
Vielä lauantaina helleraja ylittyi muun muassa Lappeenrannassa, Kouvolassa ja Porvoossa. Lauantai olikin vuoden 62. hellepäivä. Kesä on ollut vuonna 1961 alkaneen mittaushistorian toiseksi helteisin.
Viileyttä luvassa
Tiistaina Suomeen virtaa viileämpää ilmaa. Itäisessä Suomessa voi olla sadekuuroja. Lännessä on aurinkoisempaa.
– Voi olla, että etelässäkin 20 astetta on tiukassa. Tiistai on myös tuulinen – pohjoisen ja luoteen välinen tuuli on etelässä navakkaa, sanoo Koskela.
Keskiviikon vastaisena yönä sää selkenee hieman ja korkeapaineen selänne vahvistuu Suomen yllä.
– Keskiviikko on enimmäkseen poutainen päivä, ennustaa Koskela.
Keskiviikon sääkartoilla näkyy kuitenkin jo seuraava Suomea lähestyvä matalapaine, joka voi tuoda Lounais-Suomeen sateita.
– Viimeistään keskiviikkoiltana maan länsiosissa voi sataa. Samalla myös tuuli alkaa voimistua, sanoo Koskela.
Kolumbian ja Ecuadorin rajalla kyyneleet vierivät venezuelalainen Gabriel Malavoltan poskilla, sillä hänen lähellä toteutumista ollut unelmansa uudesta elämästä toisessa maassa on peruttu.
50-vuotias mekaanikko oli lähtenyt Venezuelasta vaimonsa kanssa alkuviikosta, koska maan syvä talouskriisi on tehnyt elämisestä hyvin hankalaa. Lauantaina takana oli kolmen päivän matka vuoristoista reittiä naapurimaan Kolumbian läpi, suuntana Peru, johon moni kulkee Ecuadorin läpi.
Malatovin pääsy Ecuadoriin kuitenkin sulkeutui yllättäen kuten muutamalta sadalta muulta venezuelalaiselta.
Ecuador ja Peru päättivät loppuviikosta alkaa vaatia maahan pyrkiviltä venezuelalaisilta rajalla passia, kun aikaisemmin maahantuloon on riittänyt henkilökortti
– Tietysti minulla on passi. Mutta vaimollani ei oli kuin henkilökortti, enkä ikimaailmassa jättäisi vaimoani. Se tarkoittaa perheiden erottamista ja sitä tapahtuu täällä paljon. Mieluummin palaan, vaikka en tiedä miten voimme pärjätä, Malavolta sanoo Reutersille.
Venezuelasta lähteneitä ihmisiä yöpyi Kolumbian ja Ecuadorin rajalla Tulcanissa.Reuters
Kolumbialaisviranomaisten mukaan vain noin puolella Ecuadoriin ja Peruun pyrkivistä venezuelalaisista on passi mukanaan. Passin hankkiminen voi kestää vuosia, sillä Venezuelassa vallitsee poliittinen ja taloudellinen kaaos.
Nyt Kolumbia pelkää tuhansien pakomatkalla olevien venezuelalaisten jäävän jumiin maahan.
Venezuelan kriisitila ajanut kansaa pakoon
Noin 2,3 miljoonaa venezuelalaista on paennut kotimaastaan vuodesta 2014. YK:n maahanmuuttoasioista vastaavan korkean edustajan tiedottajan William Spindlerin mukaan kyseessä on yksi Etelä-Amerikan historian suurimmista muuttoliikkeistä.
Venezuelassa on ollut jo vuosia pulaa ruuasta ja lääkkeistä. Lisäksi maa kärsii rajusta inflaatiosta, jonka vuoksi monen palkka ei enää riitä elämiseen.
Viimeksi presidentti Nicolas Maduro ilmoitti, että valuutta bolivarista pudotetaan viisi nollaa. Analyytikoiden mukaan muutokset voivat kuitenkin ajaa Venezuelan yhä syvempään kaaokseen. Kansainvälinen valuuttarahasto ennustaa, että inflaatio nousee tänä vuonna miljoonaan prosenttiin.
Passivaatimus tuli monille täytenä yllätyksenä.Reuters
Iso osa Venezuelasta lähtevistä aloittaa matkansa naapurimaa Kolumbiasta ja jatkaa sieltä etelään Ecuadoriin tai Peruun, jossa he uskovat olevan paremmat mahdollisuudet saada töitä tai turvapaikka. Monilla on maissa sukulaisia.
– Haluamme jatkaa matkaamme Peruun, koska haluamme osallistua. Meidän on tehtävä töitä, sillä muuten lapsemme kuolevat. He kirjaimellisesti nääntyvät nälkään, Malavolta sanoo.
– Et voi aavistaakaan millaista on, kun koko perhe joutuu etsimään roskiksesta.
Perun sisäministeri Mauro Medinan mukaan siirtolaisilta vaaditaan passia, koska sen avulla voidaan taata järjestäytynyt maahanmuutto.
Ecuadoriin on tullut tänä vuonna Helsingin asukasluvun verran venezuelalaisia.
– Jos heille tapahtuu jotain, meillä täytyy olla keino tunnistaa heidät. Suurin osa ihmisistä on kunnon väkeä, mutta joukossa on myös mätiä omenia, ja poliisilla tulee olla työkäkalut tunnistaa heidät, Medina sanoi.
Kolumbian maahanmuuttovirastoa johtavan Christian Krugerin mukaan uusi passivaatimus ei lopeta, mutta hankaloittaa siirtolaisuutta.
– Tämä ei ole siirtolaisuutta, jossa ihmiset lähtevät, koska haluavat lähteä. He lähtevät, koska heidän täytyy lähteä, Kruger sanoo.
Brasilian ja Venezuelan rajalla levottomuuksia
Brasilia aikoo määrätä lisää joukkoja Venezuelan-vastaiselle rajalleen viikonlopun levottomuuksien takia.
Levottomuudet saivat alkunsa, kun paikallinen mies ryöstettiin ja pahoinpideltiin Pacaraiman rajakaupungissa. Kaupunkilaiset syyttivät teosta Venezuelasta tulleita siirtolaisia, jotka asuvat alueelle kyhäämissään telttaleireissä. Paikalliset ajoivat venezuelalaisia kahdesta leiristä ja polttivat telttoja.
Brasiliaan on viimeisten kolmen vuoden aikana tullut kymmeniätuhansia venezuelalaisia.
Onko Viro rasistinen? Ainakin maassa on äärimmäisen tiukka pakolaispolitiikka, paljon maahanmuuttovastaisuutta – ja kielenkäyttöä, jollainen on pitkälti poistunut pohjoisista naapurimaista.
Tänä kesänä mediassa on puitu esimerkiksi tapausta, jossa Tallinnan liikennelaitoksen osastojohtaja Talvo Rüütelmaa esiintyi Tallinnan kaupunginhallituksen kesäpäivillä kasvot mustiksi maalattuina. Osa ihmisistä tulkitsi, että Rüütelmaan naamiaisasu oli rasistinen.
Toinen mediakohu syntyi, kun konservatiivisen kansanpuolueen EKRE:n puheenjohtajan Mart Helme puhui julkisesti "neekereiden määrän räjähdysmäisestä kasvusta" Tallinnassa.
Sanaa "neekeri" käytetään Virossa yhä varsin yleisesti jopa maan suurimmassa päivälehdessä Postimeesissä – eikä Viron kielen instituutti näe tässä ongelmaa.
Solvauksia ovat saaneet osakseen myös muun muassa tummaihoiset Nato-sotilaat Tallinnan kaduilla pari vuotta sitten.
Miltä tuntuu, kun oma ulkonäkö poikkeaa radikaalisti valtaväestöstä? Neljä ulkomaalaistaustaista tallinnalaista kertoo tarinansa.
Katariina Salmi
Olin tumma piste vaaleiden lasten seassa
Monika Tuvi, 40, tanssija ja tanssinopettaja
"Lapsuudessa olin aina paikallinen nähtävyys. Harrastin kansantansseja ja esiinnyin monena vuonna Tallinnan laulujuhlilla, jotka televisioitiin. Tv-kamera zoomasi aina minuun. Olin ilmeisesti niin poikkeava näky: pieni, tumma, afrotukkainen piste tuhansien vaaleiden lasten seassa.
Samanlaista huomiota sain Etelä-Virossa sijaitsevassa kotikylässäni Jõgevassa. Ohikulkijat pysähtyivät silittämään minua, halusivat koskea hiuksiani ja tarjosivat suklaata. Se oli hyväntahtoista ihmettelyä, enkä kokenut sitä ahdistavana.
Uskon, että Jõgevassa oli turvallisempaa kasvaa kuin isommassa kaupungissa. Pienessä kylässä kaikki tunsivat perheeni, eikä minua pidetty ulkopuolisena tunkeilijana.
Virolainen äitini oli suojeleva ja puolusti minua tarvittaessa aggressiivisesti. Kylän pojat pelkäsivät häntä eivätkä uskaltaneet kiusata minua.
Isäni on kotoisin Keski-Afrikan tasavallasta. Hän tapasi äitini opiskellessaan 70-luvulla Moskovan yliopistossa. Opiskeluiden jälkeen isälle ei myönnetty oleskelulupaa, joten hän lähti takaisin Afrikkaan ja perusti siellä uuden perheen.
Olen kirjoitellut isäni kanssa lapsesta saakka. Minulla on Keski-Afrikassa suuri suku, jonka luona kävin ensimmäisen kerran vuonna 2010. Se oli valtava kulttuurishokki. En ollut ennen nähnyt sellaista köyhyyttä. Tajusin olevani onnekas, kun saan asua Virossa.
Ulkomailla tunnen aina olevani pohjimmiltani hyvin virolainen. En viihdy pitkiä aikoja matkoilla, vaan viimeistään kahden viikon jälkeen iskee koti-ikävä.
Tanssijana ja tanssinopettajana erottuvasta ulkonäöstäni on ollut pelkkää hyötyä. Taidealoillahan kaikki yrittävät erottua toisistaan jotenkin. Minun ei ole tarvinnut yrittää. Olen erottunut joukosta syntymästä saakka."
Katariina Salmi
Julkisissa kulkuvälineissä voin olla varma, että kukaan ei istu viereeni
Antonio Kass, 20, musiikkituottaja ja malli
"Tummasta ihosta on sekä hyötyä että haittaa Viron kaltaisessa pienessä maassa. Saan todella paljon huomiota tytöiltä, mikä on mukavaa. Toisaalta seuraani lyöttäytyy ihmisiä vääristä syistä. He ihannoivat erilaisuutta ja luulevat, että minun seurani tekee heistä jotenkin erityisiä. Haluan ystäviä, en faneja.
Vielä enemmän täällä on kuitenkin niitä, jotka pelkäävät erilaisuutta. Julkisissa kulkuvälineissä voin olla varma, että kukaan ei istu viereeni.
Olen törmännyt myös suoraan rasismiin. Kerran huoltoasemalla tuntematon mies tuli sanomaan minulle englanniksi: "Tämä on Eurooppa, ei Afrikka". Kysyin viroksi, miten hänen sanomansa asia liittyy mihinkään. Hän selitti, että vaikka puhun viroa, en ole aito virolainen. Sanoin, etten minäkään voi olla varma hänen virolaisuudestaan.
Nykyään välttelen keskustelua tuollaisten ihmisten kanssa. Tulen siitä vain vihaiseksi. Yritän kuitenkin olla kaikille mukava. Tiedän, että jotkut ihmiset muodostavat mielipiteitä kaikista tummaihoisista sen perusteella, millaisen kuvan he saavat minusta.
Perheeni on suuri, kansainvälinen ja hajallaan ympäri maailmaa. Dominikaanisesta tasavallasta kotoisin oleva isäni kuoli viime vuonna ja virolainen äitini asuu Britanniassa. Minulla on sisaruksia monissa eri maissa. Joskus vitsailen, että jos haluaisin perustaa uskonnollisen lahkon, minun tarvitsisi vain soittaa perheenjäsenilleni – siinä olisi tarpeeksi porukkaa!
Olen aina ollut oman tieni kulkija. Unelmani on tulla niin rikkaaksi, että voin ostaa itselleni illuusion vapaudesta. Haluaisin asua luonnon keskellä ja viljellä oman ruokani.
Ehkä toteutan tuon haaveen Virossa, ehkä jossain muualla. Mailla ja kansallisuuksilla ei ole minulle väliä."
Katariina Salmi
On naurettavaa, että jotkut näkevät jopa Nutella-purkin rasistisena tuotteena
Sandra Ashilevi, 31, kampaaja, laulaja ja näyttelijä
"Vielä kymmenen vuotta sitten Tallinnan kaduilla ei juuri näkynyt tummaihoisia ihmisiä. Olin poikkeus. Nykyään katukuva on muuttunut värikkäämmäksi turistien ja ulkomaisten opiskelijoiden myötä.
Kyllä minua edelleen tuijotetaan kaupungilla. En itse huomaa sitä, mutta kaverini huomaavat. Varsinkin uudet tutut kysyvät usein, eikö tuijotus häiritse minua. Vastaus on ei. Olen niin tottunut siihen.
Kävin Tallinnan kansainvälistä koulua, jossa oli paljon vaihto-oppilaita esimerkiksi Intiasta ja Yhdysvalloista. Erilaisuus ei ollut mikään ihmettelyn aihe. Oli ehkä koulun ansiota, että säästyin kiusaamiselta ja syrjinnältä.
Isäni on kotoisin Ghanasta. Hän tuli Viroon opiskelemaan Neuvostoliiton aikana. Kun opiskelut loppuivat, isän oleskelulupa umpeutui ja hänet karkotettiin maasta, vaikka hän oli naimisissa äitini kanssa.
Vanhempani ovat eronneet, mutta edelleen hyvissä väleissä. Minulla ja veljelläni on läheinen suhde isäämme, ja käymme silloin tällöin hänen luonaan Ghanassa. Myös kymmenvuotias poikani on ollut mukana matkoilla. Pojallani on vahva afrikkalainen identiteetti, vaikka hänen ihonsa on paljon vaaleampi kuin minun.
Asun boheemissa Kalamajan kaupunginosassa ja teen töitä taiteilijoiden ja muiden luovien ihmisten kanssa. Tiedostan eläväni suvaitsevaisessa kuplassa. Maaseudulla asenteet ovat kielteisempiä.
Silti tämän hetken rasismikeskustelu uuvuttaa minua. Tuntuu, että nuoret ovat nykyään liiankin herkkiä löytämään rasismia, syrjintää ja epäkohtia ympäriltään. On naurettavaa, että jotkut näkevät jopa Nutella-purkin rasistisena tuotteena.
Haluaisin sanoa itseäni nuoremmille, ettei kaiken suhteen tarvitse olla niin herkkä. Oikeita ongelmia on totta kai olemassa ja ne pitää ratkaista, mutta jokaisesta pikkuasiasta ei tarvitse loukkaantua."
Katariina Salmi
Nuoria virolaisia ei kiinnosta ihmisen ihonväri tai se, onko joku homo tai lesbo
Sissi Nylia Benita, 19, Idols-finalisti ja ylioppilas
"Tulin tänä keväänä toiseksi Viron Idolsissa, ja nykyään minut tunnistetaan kadulla. Monet haluavat ottaa kanssani selfieitä. Huomio ei kuitenkaan ole pelkästään positiivista. Olen saanut Instagramissa vihaviestejä noin 8–12-vuotiailta tytöiltä. Viesteissä sanotaan, että olen ruma koska olen musta, ja ettei minulla ole oikeutta asua Virossa.
On selvää, etteivät lapset itse keksi tuollaisia asioita, vaan he kuulevat ne vanhemmiltaan. Viestit eivät satuta minua, mutta tulen niistä surulliseksi. Tuntuu pahalta, että joku voi olla jo nuorena noin täynnä vihaa.
Isäni on karibialaistaustainen muusikko Dave Benton. Hän tuli kuuluisaksi voittaessaan Viron euroviisut vuonna 2001. Kiinnostuin musiikista ja esiintymisestä varmaan siksi, että olen lapsesta saakka nähnyt, miten paljon isäni nauttii niistä. Ajattelin, että jos isäni voi tehdä musiikista itselleen uran, miksen minäkin.
Isäni on kokenut enemmän rasismia kuin minä. Olen oppinut häneltä, ettei loukkauksia pidä ottaa henkilökohtaisesti. Rasisti on aina pelokas ihminen, joka purkaa pahaa oloaan muihin.
Vanhojen ihmisten ennakkoluulot ulkomaalaisia kohtaan ymmärrän, koska Viron historia on julma ja väkivaltainen. Vähän väliä joku ulkopuolinen on marssinut tänne ja ottanut sen, mikä kuuluu virolaisille.
Itkin, kun isoisoäitini kertoi minulle kokemuksistaan. Hänet kyyditettiin 14-vuotiaana Siperiaan ja hänen lapsuutensa loppui sillä hetkellä.
Nuorempien rasismia minun on vaikeampi käsittää. Oli esimerkiksi ihan uskomatonta, kun bussissa noin kolmekymppinen isä kielsi poikaansa istumasta viereeni. "Et sinä halua istua tuollaisten ihmisten vieressä", isä sanoi pojalle.
Muutosta on kuitenkin ilmassa. Vaikka ulkomaalaisvihamieliset mielipiteet ovat Virossa pinnalla, rasismin vastustaminen on esillä vielä enemmän. Suurin osa virolaisista nuorista on fiksuja ja suvaitsevaisia. Heitä ei kiinnosta ihmisen ihonväri tai se, onko joku homo tai lesbo.
Nuoret ymmärtävät, että ihmisessä tärkeintä ovat hänen ajatuksensa ja tunteensa, ei se, miltä hän näyttää."
Hämärä syysilta taittuu aamuun Keski-Pohjanmaalla. Mies istahtaa taksin takapenkille. Ilmassa on lauantai-illan tunnelmaa.
Auto käynnistyy, ja mies alkaa keinua hennosti betoniaaltojen tahdissa. Kuski hiljentää risteykseen ja jää tarkkailemaan erikoista liikennemerkkiä.
– Tuossa merkissä on kyllä mahtava idea, hän kehaisee.
Kolmio näyttääkin jotenkin poikkeavalta.
Pullealta.
Aihe ei kuitenkaan herätä kiinnostusta kyytiläisessä. Taksikuski jatkaa pohtimistaan:
– Kannuksestako tuon merkin keksijä oli kotoisin?
Ei vastausta. Kuski ei silti luovuta.
– Mikähän sen keksijän nimi oli?
Takapenkin matkalainen korjaa ryhtiään. Kuuluu rykäisy.
– Noh. Arto Ranta-Ylitalo. Istuu tässä.
Koti-isästä keksijäksi
90-luvun lopulla Arto Ranta-Ylitalo oli kahden pienen tyttären koti-isä. Iltaisin hän kääri toisen tytön vasempaan ja toisen oikeaan kainaloonsa ja alkoi lukea heille iltasatua.
Kerran isä avasi kirjan, jonka kannessa Miina ja Manu olivat pyöräretkellä. Yhdeltä sivulta pilkisti liikennemerkki, ja isä kysyi tyttäriltään, tiesivätkö he sen nimen.
– Kolmio, vanhempi tytär sanoi tiukasti ja osoitti sormella kärkikolmiota.
Silloin se syttyi: lamppu keksijän päässä. Merkin uusi muoto. Kartiokolmio.
Kuukausia myöhemmin keksijä ajeli sivukatuja oudossa taajamassa. Päätiellä ajanut autoilija ei nähnyt, onko hänellä väistämisvelvollisuus vai ei ja iski paniikkijarrutuksen päälle.
Rysähdys.
Takaa tullut autoilija kopsahti kuskin perään. Tuolloin Ranta-Ylitalo havahtui, että kolmion täytyy näkyä selkeästi myös sivutieltä päätielle. Ratkaisuksi nousi satuillan oivallus.
Mekkien muutoksista, ja uusista merkeistä neuvotellaan liikenne- ja viestintäministeriön, Liikenneviraston, ELY-keskuksien ja kuntien kesken. Liikenneministeriö tekee pykälämuutokset, ja Liikennevirasto vastaa merkkien luonnostelusta. ELY-keskukset taas ottavat merkit käytäntöön valtion maantieverkolla, ja kunnat omalla katuverkollaan.
Ranta-Ylitalo halusi hankkia patentin kartiokolmiolleen, ja saada sen käytäntöön Suomen taajamien risteysalueilla.
Alkoivat sadat puhelinsoitot: liikennealan asiantuntijoille, kuntien ja valtion virkamiehille. Lankapuhelimen johtoon kietoutuneena Ranta-Ylitalo paimensi kahta touhukasta tytärtään – ruokki ja vaihtoi vaippoja.
Miten merkki voi nostaa nopeutta, kun ministeriön mukaan ei edes tiedetä, kenelle se on tarkoitettu. Perustelu oli täysin ristiriitainen! Arto Ranta-Ylitalo
Tilanne hankaloitui entisestään, kun liikenneministeriö alkoi painaa keksijälle jarrua pohjaan.
Huolena oli, että sivutieltä näkyvä pullea kolmio voisi aiheuttaa nopeuksien kasvamista päätiellä. Keksijä perusteli, että näkyvyytensä ansiosta kolmio vähentäisi muun muassa äkkijarrutuksia ja peräänajoriskiä.
Liikenneministeriössä oli kuitenkin toinenkin pelko: autoilijat saattaisivat sekoittaa, kenelle merkki on tarkoitettu.
– Miten merkki voi nostaa nopeutta, kun ministeriön mukaan ei edes tiedetä, kenelle se on tarkoitettu. Perustelu oli täysin ristiriitainen!
– Anteeksi, nousee tunteet pintaan, kun näitä muistelee.
Arto Ranta-Ylitalon kartiokolmiosta kertovia lehtileikkeitä vuosilta 1999-2006.Noora Haapaniemi / Yle
Isä rauhoittuu ja laskee katseensa. Ruokapöydällä lojuu kasa vanhoja lehtileikkeitä, joissa keksijä komeilee kartiokolmionsa rinnalla. Hän hymähtää.
– Heräsin öisin miettimään, että enhän minä pysty nousemaan byrokratiaa vastaan, en uskalla. Mutta sitten sain paljon tukea ja kannustusta ja ajattelin, että hitsit, kyllä minä pystyn.
Pettymyksiä ja pelottomuutta
Todistaakseen liikenneministeriön näkemyksen vääräksi koti-isä päätti hakea merkille kokeilulupaa kotikaupunkiinsa Kannukseen.
Ongelmana pidettiin kuitenkin kärkikolmion hintaa: tavallinen kärkikolmio maksaa viitisenkymppiä, kun taas kartiokolmion kappalehinta on noin kolminkertainen.
Ranta-Ylitalo pitää lisälaskua suhteellisena asiana, sillä esimerkiksi yhden liikenneympyrän hinnalla saisi suuret määrät kärkikolmioita.
Pitkien neuvottelujen jälkeen postiluukusta pamahti lopulta sisään odotettu kirje liikenneministeriöstä. Toiveikkaana Ranta-Ylitalo raotti kirjekuorta.
Kokeilulupa: hylätty.
Ranta-Ylitalo kiihtyy jälleen ja alkaa puristaa kahvikuppia kädessään.
– Silloin minulla kiehahti.
Hän soitti ministeriöön.
– Olen aina sanonut, että kun puhutaan ja toimitaan fiksusti, niin saadaan asioita eteenpäin. Tässä tuli kuitenkin kohta, jolloin se tie oli jo kokeiltu.
Ranta-Ylitalo ei halua avata puhelun sisältöä, mutta vakuuttaa, että sen jälkeen kaikki muuttui.
Kokeilulupa myönnettiin.
Noora Haapaniemi / Yle
Eikä hänen kaltaisiaan Pelle Pelottomia löydy Suomesta montaa, sillä niinkin vakiintuneeseen toimintaan kuin liikennemerkkipolitiikkaan on yksityisten vaikea päästä mukaan.
– Hän on yksi harvoista yksityisistä, jonka patentoima liikennemerkki on otettu käyttöön tieliikenteessä, Jorma Lehtonen patentti- ja rekisterihallituksesta vakuuttaa.
Kaksintaistelu kannustajan kanssa
Kolmen vuoden puurtamisen jälkeen, vuonna 2001, alkoi vihdoin näkyä vihreää valoa.
Keksintö levisi Kannuksesta Kokkolaan, Vaasaan ja Uuteenkaupunkiin. Muun muassa Kokkolassa kokeilu sai positiivisen vastaanoton.
– Merkki ei ole aiheuttanut minkäänlaista sekaannusta liikenteessä, nyt jo eläköitynyt Kokkolan tekninen johtaja Heikki Penttilä vakuuttaa.
Niin merkistä kiinnostuttiin pian Helsingissäkin.
Luvan myöntämisestä vaadittiin kuitenkin vielä liikenneministeriön kirjallinen lausunto. Sen Ranta-Ylitalo sai viimeistä työpäiväänsä tekevältä virkamieheltä sähköpostitse juuri ennen tämän eläköitymistä.
Mutta Helsingille ei sähköposti kelvannut – tilalle astuvan virkamiehen tulisi allekirjoittaa virallinen kirjallinen kokeilulupa.
Silloin keksijä kuuli ensimmäistä kertaa jatkajan nimen: Anna-Liisa Tarvainen.
– Kihelmöin, että jes! Hänen kanssaan olen soitellut pitkiä puheluita ja hän on tsempannut minua matkani varrella.
Tuntui, kuin matto olisi nykäisty jalkojen alta. Yhtäkkiä kannustajastani tulikin ideani tyrmääjä. Arto Ranta-Ylitalo
Ranta-Ylitalo otti puhelimen kouraansa ja näpytteli numeron. Tuttu ääni vastasi langan toisesta päästä.
Hän tervehti, onnitteli ja kertoi, että merkki on hyväksytty, ja Helsinkiin pitäisi saada seuraavaksi kokeilulupa.
Tyrmäys. Ei allekirjoitusta.
– Se oli laiton merkki. Tieliikenneasetuksen mukaan taustavärin tulee olla harmaa, kun taas ehdotuksessa se oli keltainen, nykyisin jo Liikenneturvan toimitusjohtajana toimiva Anna-Liisa Tarvainen muistelee.
Noora Haapaniemi / Yle
Päätös tyrmistytti keksijän.
– Tuntui kuin matto olisi nykäisty jalkojen alta. Yhtäkkiä kannustajastani tulikin ideani tyrmääjä, Ranta-Ylitalo kuvailee.
Tarvainen sanoo ymmärtävänsä merkin idean ja antaa tunnustusta keksijän turvallisuushakuisuudesta. Hän kuitenkin huomauttaa, ettei liikennemerkkien ulkonäköä voida kovin herkästi muuttaa, sillä merkkien symboloimat viestit ovat vuosien saatossa vahvasti vakiintuneet.
– Merkit ovat olleet vuosia saman näköisiä, ja on tärkeää pitää ne tunnistettavina, jotta mistä tahansa päin maailmaa tuleva voi ne ymmärtää, Tarvainen perustelee.
Liikenteessä kulkee monenlaisia autoilijoita: vastaoppineita ja kauan sitten oppinsa saaneita.
– Päätökset pitää tehdä sekunnin murto-osassa. Merkkeihin ei saa jäädä mitään tulkinnanvaraa, Tarvainen summaa.
Periksiantamaton perääntyi
Nyt tapahtumista on kulunut jo parikymmentä vuotta.
Lopulta Ranta-Ylitalo sai neuvoteltua muutaman kartiokolmion kokeille Helsinkiin harmaataustaisena. Kokeiluluvan saaneista merkeistä tehdään vaikutusraportti, jolla seurataan niiden hyödyllisyyttä.
– Ei voi olla ikuisesti kokeiluluvalla. Jossakin vaiheessa pitää katsoa, muutetaanko pykäliä niin, että merkistä tulee sallittu, entinen liikenneministeriön virkamies Anna-Liisa Tarvainen perustelee.
Vaikutusraporttia kartiokolmiosta ei kuitenkaan tunnu löytyvän, eikä tetoa seurannasta ole kantautunut keksijänkään korviin.
Silti - yhä tänäkin päivänä - kartiokolmio seisoo kokeiluluvalla tieliikennekäytössä.
– Emme ole nähneet mitään syytä ottaa niitä pois, sillä ne ovat saaneet vain positiivista palautetta, entinen tekninen johtaja Heikki Penttilä Kokkolasta sanoo.
Merkkien leviäminen kuitenkin päättyi pääkaupunkiseudulle, sillä viisivuotinen taistelu alkoi vaatia keksijältä veronsa.
– Vuodet vaativat epäinhimillistä peräänantamattomuutta. Minulla tuli seinä vastaan. On käsittämätöntä, mitä byrokratia voi pahimmillaan olla, Ranta-Ylitalo huokaa.
Noora Haapaniemi / Yle
Matkalla kohdatut mutkat ovat jääneet kuitenkin mietityttämään keksijää.
– Arvioin, että ministeriössä laitettiin miljoonia väistämisvelvollisuusongelman ratkaisemiseen. Sitten tulin minä, "maallikko", ja heitin tällaisen idean. Saattaa olla, että ministeriössä turhauduttiin siihen.
Anna-Liisa Tarvainen ei kuitenkaan allekirjoita Ranta-Ylitalon väitettä.
– Liikenneministeriön päätöksissä mennään aina asialinjalla. Ei siinä haluta olla ilonpilaajia, vaikka kaikki ideat ja aloitteet eivät toteudukaan. Ei vaikuta mistä on tai kuka on. Ei varmasti.
Kainalosta rinnalle
20 vuotta sitten satukirja imaisi Arto Ranta-Ylitalon unohtumattomaan seikkailuun. Viiteen vuoteen mahtui ylä- ja alamäkiä, satoja puheluja, neuvotteluja ja tapaamisia. Viiteen kaupunkiin levisi 21 patentoitua kartiokolmiota, joiden laajempi leviäminen päättyi lopulta keksijän väsytystappioon.
Miinan ja Manun pyöräretkeen mahtui myös monta mutkaa.
Sulo-enon rengas puhkesi useaan otteeseen, mutta kerta toisensa jälkeen eno paikkasi sen.
– Meillä kissoilla on pyöräillessä kolme kissansilmää: kaksi katsoo eteen ja yksi taakse, Miina vitsailee Manulle nuhriintuneiden sivujen välistä.
Niin myös tytöt, jotka isänsä kainalosta innoittivat keksinnön syntyyn, ovat nyt kasvaneet isänsä rinnalle, ja kannustavat tätä Sulo-enon tavoin hyppäämään takaisin pyörän selkään.
– Tytöt ovat ehdotelleet, että lähtisimme yhdessä ajamaan tätä merkkiasiaa. He ovat minulle kaikki kaikessa, heidän ansiostaan syntyi näinkin unohtumaton tositarina, Ranta-Ylitalo sanoo liikuttuneena.
Ja kuka ties, ehkä mies vielä jonain päivänä kirjoittaa tarinalleen lopun yhdessä tyttäriensä kanssa.
Arto Ranta-Ylitalo oli lukemassa tyttärilleen iltasaduksi Miinaa ja Manua, kun hän keksi uuden liikennemerkin - kartiokolmion. Nyt aikuisiksi kasvaneet tytöt ovat ehdotelleet, että he lähtisivät yhdessä ajamaan merkkiasiaa: "He ovat minulle kaikki kaikessa", Ranta-Ylitalo sanoo liikuttuneena.Arto Ranta-Ylitalo
Weekend-festivaalia ilmaiseksi seuraamaan pyrkinyt ja festivaalin liepeillä pyörinyt yleisö juopotteli ja teki tarpeitaan Hietaniemen hautausmalla sankarihautojen tuntumassa perjantain ja lauantain välisenä yönä.
Hautausmaan ylipuutarhuri Ari Pipatti kertoo, että festivaalin järjestysmiehet eivät pystyneet hallitsemaan tilannetta, vaan sitä rauhoittamaan tarvittiin ratsupoliisin apua.
Weekend-festivaalin järjestäjien mukaan ratsupoliisia ei ole erityisesti tarvittu hautausmaan rauhoittamiseen, vaan yleisesti turvaamaan festivaalin sujumista.
Pipatin mukaan häiriöitä osattiin odottaa, koska samanlaista on ollut aina, kun Hietaniemen rannassa on järjestetty isoja tapahtumia.
– Olen tässä 20 vuotta ollut, ja kaikennäköisiä tapahtumia rannassa on pidetty. Samanlaista on ollut aina. On ollut pahempaakin siivoa, mutta ei voi olla huonompaa paikkaa Helsingissä järjestää tällaista kolmipäiväistä tapahtumaa, sanoo Pipatti.
Pipatti harmittelee järjestyshäiriöiden ja festivaalihälyn aiheuttamaa häiriötä hautausmaan normaalikäytölle. Pahinta hänen mukaansa on, että festivaalin rakentaminen ja purkaminen vaikeuttaa hautausmaalle pääsyä kaikkiaan kolmena eri viikkona.
Liikenteen poikkeusjärjestelyt alkoivat jo viime viikolla ja festivaalin purkutyöt kestävät ensi viikkoon.
Muokattu 18.8. klo 20:52: Lisätty festivaalin järjestäjien kommentti ratsupoliiseista. Täydennetty tiedot poikkeusjärjestelyjen kestosta. Muokattu 19.8. kello 13: Korjattu otsikointia ja lisätty tieto, että poliisin mukaan ratsupoliisi on ollut mukana.
Kymmeniä asuntokauppoja, kolme maailmanympärimatkaa, lukuisia ulkomaanmatkoja, useita maratoneja ja Chilen sekä Kaakkois-Aasian korkeimpien vuorien valloittamista.
Turkulainen Peter Eriksson, 37, on elänyt reilussa kymmenessä vuodessa täysillä ottaen päivistä irti enemmän kuin moni ehtii koko elämänsä aikana.
Kun Eriksson alkoi elää haluamallaan tavalla, teki hän sen täysillä. Vauhtia on ollut välillä jopa liikaa. Silloin on pitänyt lyödä jarrut pohjaan, vaikka Erikssonille se on aina ollut se viimeinen vaihtoehto.
Kroppa pysäyttää, jos ei ymmärrä hiljentää ajoissa
Peter Eriksson on jo pitkään antanut kiireisestä elämästään tuhdin siivun tukihenkilötoimintaan ja hyväntekeväisyyteen. Varsinkin nuorten hyvinvointi huolettaa. Hän on mukana Aurajoen Nuorkauppakamarissa, Samppalinnan Rotaryklubissa ja toimii myös Turun kaupunkilähetyksen tukihenkilönä.
Auttaminen tulee sydämestä ja aidosta halusta auttaa, mutta menevän miehen kroppa yrittää välillä muistuttaa, ettei mies ole mikään joka paikkaan ehtivä Super-Hessu.
Alkukesällä Peter Erikssonilla oli takanaan tavanomainen, kiireinen työviikko. Ilta sujui kepeästi lukiessa iltasatua tyttärelle ja odotellessa puolisoa töistä kotiin. Yön aikana kepeys haihtui ja muuttui ahdistukseksi.
Mies oli juossut parin kuukauden sisällä kaksi maratonia, yhden puolimaratonin ja treenannut tulevaa sadan kilometrin juoksua varten. Eriksson oli urheillut itsensä ylikuntoon. Oli vaikeaa rauhoittua, vaikka kroppa huusi lepoa. Mieli laukkasi senkin edestä.
– Tiesin jo aiemmasta kokemuksesta, että kun on rääkännyt itseään liikaa henkisesti tai fyysisesti, niin silloin pitäisi osata myös levätä.
Eriksson oli valmistautunut jo pitkän aikaa tulevaa hyväntekeväisyysjuoksua varten, joten lepo ei ollut ensimmäisenä mielessä. Ylikunto nosti kuitenkin sykkeen niin korkealle, että oli pakko pysähtyä. Öiset tunnit lipuivat eteenpäin ja Eriksson valvoi ahdistuksen kourissa.
Tiesin jo aiemmasta kokemuksesta, että kun on rääkännyt itseään liikaa henkisesti tai fyysisesti, niin silloin pitäisi osata myös levätä. Peter Eriksson
– Minua vaivasi silloin seuraava päivä, sillä olin lupautunut viettämään viikonloppua yhdistystoiminnassa. Huomasin vain, että omat patterit olivat lähes lopussa.
Tällä kertaa hänen oli todettava, että hän ei yksinkertaisesti jaksa. Mieli vaati lepoa ja mies tajusi haluavansa aikaa perheen kanssa ja itsekseen.
Ei ollut ensimmäinen kerta, kun Eriksson paini jaksamisen kanssa.
– Mietin, että miksi suoritan. Yritän saada hyviä asioita aikaan. Koko maailmaa ei tietenkään voi pelastaa, mutta kun yrittää tehdä edes vähän parempaa kaikille, niin saan mielihyvää.
Mies perui osallistumisensa viikonlopun tapahtumaan ja lähti hakemaan rauhaa mereltä. Veneretki perheen ja ystävän kanssa avasivat lukkoja, mutta toipuminen kesti muutaman viikon. Seuraavina viikkoina suurin ponnistus oli kävelylenkki. Ikiliikkujalle tällainen tahdin hidastaminen otti hermoille, mutta vaihtoehtoja ei ollut.
Intohimo muiden auttamiseen syntyi omasta tuskasta
Peter Erikssonia voisi helposti kadehtia.
Hän aloitti jo parikymppisenä menestyksekkään kiinteistösijoittamisen ja on nähnyt suuren palan maailmaa. Hän on terve, fyysisesti hyvässä kunnossa ja vaikuttaa onnelliselta. Oman pienen perheen keskipisteitä ovat puoliso Sonja, tytär Emma ja Peterin suuresti arvostama veli Kenneth.
Kadehtia voi kuitenkin korkeintaan sitä paloa, jolla hän on elämänsä rakentanut. Lapsuuteen mahtui paikoin synkkyyttä, mutta yhtenä synkkyyden hetkenä Erikssonille syttyi se sisukkuus, jonka siivittämänä hän päätti menestyä.
Lapsuudessa oli koulukiusaamista, alkoholismia ja väkivaltaa. Teini-ikäisenä hän hän oli jopa lähellä itsemurhaa.
– Silloin päätin, että jos aion yrittää, en anna koskaan periksi. Päätin lopulta itkua pidätellen ja hammasta purren taistella ja yrittää. Syntyi intohimo, Eriksson sanoo.
Hän alkoi rakentaa omaa menestystarinaansa. Ensin hän opiskeli kiinteistökaupan kiemuroita. Hän osti ja myi ensimmäisen asuntonsa edes näkemättä sitä. Reilun kymmenen vuoden aikana hän on ostanut ja myynyt viitisenkymmentä asuntoa.
– 25-vuotiaana päätin, että kymmenen vuoden päästä olen siinä tilanteessa, että ei ole pakko tehdä töitä. Se olisi oikeastaan ollut mahdollista, mutta en osannutkaan olla tekemättä mitään.
Ja Eriksson tekee. Työviikko voi venyä kuusipäiväiseksi ja siihen päälle sijoitusasuntojen hoitamista, kokouksia, remontointia, vapaaehtoistyötä ja treenejä. Hiljalleen hän on oppinut raivaamaan tilaa kalenteristaan myös ihan vaan itselleen.
Johanna Manu / Yle
– Olen oppinut, että elämässä terve itsekkyys on välillä ihan ok. Jos ei voi auttaa itseään, ei voi auttaa muitakaan.
Todellisuudesta kertoo se, että välillä Eriksson osaa pysähtyä vain autoa ajaessa tai lentokoneessa. Silloin on oltava hetki paikoillaan, kun ei voi oikein muuta tehdä.
– Lentokone on tila, jossa en pääse suorittamaan. Silloin joudun istumaan paikoillani. Se on itselleni myös terapeuttista ja nollaan itseäni. Nautin matkasta kohti uusia maisemia ja virikkeitä
Vimma vie
Heinäkuun puolessa välissä Joensuussa juostiin Suomi-juoksu. Peter Eriksson oli päättänyt juosta reitillä sata kilometriä ja kerätä samalla varoja nuorten syrjäytymistä ehkäisevään työhön.
Hän oli puolentoista vuoden ajan valmistautunut elämänsä kovimpaan fyysiseen suoritukseen henkisesti ja fyysisesti. Kun talvella ei huvittanut lähteä lenkille, mies motivoi itsensä liikkeelle ajatellen sitä hyvää, mitä juoksullaan voisi tehdä. Moni nuori saisi apua.
Eriksson juoksi sata kilometriä sateen piiskatessa.
– 80 kilometriä sadasta satoi vettä. Aina kun oli saanut kuivaa päälle, niin sade alkoi uudelleen. Päätin kuitenkin, että ihan sama mitä sataa, sillä juoksen joka tapauksessa.
Matka sateisessa metsässä eteni tasaisesti. Jalkapohjiin sattui ja toinen jalka oli erityisen kipeä.
Eriksson pyöritti mielessään toiselta juoksijalta kuulemaansa ajatusta: mieti sitä jalkaa mikä vielä toimii, älä kipeää.
Vasta 30 kilometrin kohdalla Eriksson antoi itselleen luvan kuunnella musiikkia. Se voimaannutti ja suoritus eteni tasaisesti. Hän ei miettinyt paljonko matkaa on jäljellä, vaan paljonko sitä oli jo takana.
Matkalla oli mukana se sitkeys ja periksiantamattomuus, mikä Erikssonia oli kantanut jo vuosia. Nämä sata kilometriä hän halusi juosta, vaikka lääkäri oli kieltänyt juoksemisen vain muutamaa päivää aiemmin.
– Sain kaksi ampiaisen pistosta viikon sisällä. Toinen turvotti jalan niin, ettei siihen saanut edes kenkää, Eriksson kertoo.
Johanna Manu / Yle
Musiikki kantoi sadan kilometrin pinkomista, kunnes jatkuva sade rikkoi kuulokkeet. Illan kääntyessä yöksi metsässä kuului vain tasainen märkien lenkkareiden lätinä. Oli pimeää, märkää ja hiljaista - ja mies nimeltä Eriksson.
Kaikki 30 kierrosta ja sata kilometriä täyttyi. Urakan jälkeen Eriksson ajatteli, ettei ikinä enää.
Hän joi oluen, katsoi hetken televisiota ja jo seuraavana päivänä mietti millä tavoin voisi seuraavaksi auttaa. Mietti hän sitäkin, miten hän voisi auttaa itseään, jotta kilometrejä olisi runsaasti vielä edessäkin päin.
Kansalaisaloite kosmetiikan mikromuovien kieltämiseksi lailla on saavuttanut 50 000 allekirjoittaneen määrän. Raja ylittyi nimien keräämisen viimeisenä päivänä 19. elokuuta. Aloite voi edetä eduskuntaan, jos Väestörekisterikeskus hyväksyy kannatusilmoitusten määrän oikeaksi.
Allekirjoittaneet esittävät, että mikromuovia sisältävien kosmetiikkatuotteiden maahantuonti, myynti ja valmistaminen kiellettäisiin Suomessa lailla. Aloitteen mukaan osa suomalaisista kosmetiikkavalmistajista on jo korvannut tuotteidensa mikromuovit biohajoavilla vaihtoehdoilla.
Suomessa myydään kuitenkin paljon kosmetiikkatuotteita, jotka sisältävät mikromuovia.
– Tästä johtuen mikromuovien käyttöä on rajoitettava lainsäädännöllä, joka estää myös mikromuoveja sisältävien tuotteiden maahantuonnin ja myynnin. Mikromuovit ovat kosmetiikassa täysin korvattavissa haitattomilla vaihtoehdoilla, joita on jo runsaasti markkinoilla, aloite vaatii.
Mikromuoveja on esimerkiksi suihkusaippuoissa ja hammastahnoissa.AOP
Suomen ympäristökeskuksen mukaan Suomen vesistöjen tila on parantunut viime vuosikymmeninä, mutta muun muassa mikromuovit uhkaavat vesistöjä. Mikromuovit ovat muovihiukkasia, jotka ovat alle 5 millimetrin kokoisia.
Mikromuoveja kulkeutuu vesistöihin muun muassa yhdyskuntajätevesien ja hulevesien kautta. Syke mainitsee mikromuovin lähteiksi esimerkiksi kosmetiikan, hygieniatuotteet ja keinokuituvaatteiden pesun.
Kansalaisaloitteen mukaan mikromuovihiukkasten kertymän määrään liittyvät ennusteet ovat synkät.
– Siksi kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin muovien meriin päätymisen estämiseksi on ryhdyttävä viipymättä, lakia perustellaan kansalaisaloitteessa.
Aloitteen on pannut vireille turkulainen Marion Routti.
Seuraako Suomi muiden maiden esimerkkiä?
Esimerkiksi Ruotsi on jo kieltänyt mikromuovin käytön tietyissä kosmetiikkatuotteissa (Helsingin Sanomat). Yhdysvallat ja Britannia ovat kieltäneet muun muassa suihkusaippuoissa esiintyvät mikrohelmet. Vastaavia kieltoja on voimassa tai tulossa voimaan myös Kanadassa, Uudessa-Seelannissa, Irlannissa ja Taiwanissa.
Kansalaisaloitteen mukaan Suomen on seurattava esimerkkiä. Aloitteen kannattajat uskovat, etteivät suositukset tehoa, vaan kosmetiikkateollisuuden toimintaan on puututtava lailla.
Suomen ympäristökeskuksen mukaan ulkomailla lainsäädännöllä on saatu hyviä tuloksia mikromuovin kitkemiseksi.
Harva aloite etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite voi edetä eduskuntaan, jos 50 000 ihmistä allekirjoittaa sen kuuden kuukauden sisällä. Ennen eduskuntaan etenemistä Väestörekisterikeskuksen on tarkistettava kansalaisaloitteen kannatusilmoitukset.
Sen jälkeen kansalaisaloitteen edustaja voi toimittaa aloitteen eduskuntaan.
Tarkkaa ajankohtaa eduskunnan käsittelylle ei ole. Kansalaisaloite.fi-palvelussa kerrotaan, että aloite otetaan käsiteltäväksi viivytyksettä, mikäli eduskunta on koolla. Jos aloitetta ei ole ehditty käsitellä vaalikauden loppuun mennessä, se raukeaa. Seuraavat eduskuntavaalit järjestetään vuoden 2019 keväällä.
Kansalaisaloitelaki tuli voimaan vuonna 2012. Kuluneiden noin kuuden vuoden aikana eduskunta on vastaanottanut yhteensä 23 kansalaisaloitetta. Kaiken kaikkiaan aloitteita on pantu vireille yli 780.
Jenna Metsäketo imettää ja heijaa pientä lasta sylissään. Taapero jokeltelee tyytyväisenä. Metsäkedon vaimo, Janttu Vainio-Metsäketo katselee parivaljakkoa hymynkare suupielillään.
Naiset ovat olleet yhdessä kuusi vuotta. He viettivät häitään kolmisen vuotta sitten ja muuttivat rekisteröidyn parisuhteensa avioliitoksi heti tasa-arvoisen avioliittolain astuttua voimaan. Perheeseen kuuluu avioparin yksivuotias tytär Minka ja kaksi vanhempaa tytärtä Vainio-Metsäkedon aikaisemmasta liitosta.
Kouvolalainen sateenkaaripari on ollut paljon esillä julkisuudessa ja antanut useita haastatteluja medialle. Molemmat naiset löysivät seksuaalisen identiteettinsä täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Kummallakin on ollut suhteita sekä miesten että naisten kanssa.
– On sukupuolesta riippumatonta, jos johonkin ihmiseen rakastuu, Jenna Metsäketo toteaa.
Moni sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluva ei uskalla tuoda identiteettiään julki yhtä avoimesti – jos ollenkaan.
– On pareja, jotka esittävät olevansa vain ystäviä tai kämppiksiä. Ensimmäisen lapsen syntyessä kätilöt ja hoitajat sanoivat, että me olimme ensimmäinen sateenkaaripari, joka tuli avoimesti sanomaan, että hei, me olemme pari ja meille tulee vauva. Aikaisemmin oli aina sanottu, että tämä on minun ystäväni tai tukihenkilöni. Tälläkin hetkellä Kouvolassa on niin paljon perheitä kaapissa, että oikein harmittaa, Janttu Vainio-Metsäketo kertoo.
Vähemmistöt ovat piilossa
Parin mukaan kaikki eivät uskalla kertoa elämästään esimerkiksi työpaikalla tai tulla haastatteluissa esiin omilla kasvoillaan ja nimillään.
– Tulee sellainen olo, että hui, miksi ei. Voiko se johtua vain siitä, että sattuukin vaikka rakastamaan samaa sukupuolta olevaa? Se hämmentää. Sen vuoksi haluamme näyttää luontevaa esimerkkiä, ettei tässä ole mitään outoa tai ihmeellistä. Tämä on ihan samanlaista, kuin muilla, Jenna Metsäketo sanoo.
Naiset arvelevat monen sulkeutuvan kaappiin sen vuoksi, etteivät sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt eivät ole kaupungissa esillä, eikä niille ole toimintaa, kokoontumispaikkoja tai yhteisöjä. Kymenlaakson Seta ei ole ollut aktiivisena pitkään aikaan.
Pariskunta on saanut esilläolostaan paljon positiivista palautetta.Juulia Tillaeus / Yle
– Heti kun tullaan pienempään paikkaan, niin vaikka oiskin sateenkaariperheitä tai mies- tai naispareja, niin niitä ei näy niin paljon täällä. Se ei ole niin normi. Sen vuoksi voi helposti jäädä siihen ajatukseen, että kun ei vaikka kaveripiirissäkään ole ketään tällaista, niin uskallanko minäkään sitten olla julkisesti vaikka käsi kädessä. Me emme mieti koko asiaa, koska se on meille niin luontevaa, Metsäketo sanoo.
Moni kuitenkin miettii – ja kaipaa tukea.
Verkostot puuttuvat
Nyt tilanteeseen on tulossa ainakin hetkellistä helpotusta. Ensi viikolla Kouvolassa vietetään kaupungin ensimmäistä Pride-ihmisoikeustapahtumaa. Viikon mittaisesta tapahtumasta on tarkoitus tehdä vuosittainen.
– On ihan naurettavaa, että Kouvolan kokoisessa kaupungissa, jossa on vireä kulttuuritoiminta, ei järjestetä tällaista. Eikä ylipäätään mitään sateenkaaritoimintaa. Ei ole homoklubeja eikä mitään yhdistyksiä, jotka kokoontuisivat tai tarjoaisivat jonkinlaista verkostoa. Ajattelin, että tämä voisi olla aika matalan kynnyksen väylä luoda sellaista toimintaa, Kouvola Priden tuottaja Hanna Räty toteaa.
Rahoitus yksityishenkilöiden järjestämää tapahtumaa varten kerättiin joukkorahoituksella. Toistasataa ihmistä lahjoitti tapahtumalle yhteensä noin 4 700 euroa. Summa yllätti Rädyn positiivisesti.
– Luulen, että tilaus tällaiselle on yllättävänkin suuri, mutta sitä ei ole kukaan vielä ääneen sanonut. Sateenkaariväki on Kouvolassa syvällä kaapissa. Nuorisopuolen ihmiset ovat sanoneet, etteivät he oikein tavoita sateenkaarinuoria. Jos tavoittavat, he ovat niin ahdistuneita, että haluavat vain äkkiä pois sieltä, Räty sanoo.
Jenna Metsäketo ja Janttu Vainio-Metsäketo nauttivat luonnon keskellä olemisesta.Juulia Tillaeus / Yle
Pikkukaupungissa voi olla vaikeampaa
Vainio-Metsäkedon pariskunnan mukaan moni piilottelee identiteettiään, koska pelkää esimerkiksi työpaikkansa tai asemansa puolesta.
Ennakkoluulot istuvat yhä tiukassa.
– Mitä pienemmälle paikkakunnalle ja kauemmas metropolialueelta mennään, sitä tärkeämpiä tapahtumat ovat. Jos ihminen jää yksin ja joutuu piilottelemaan omaa identiteettiään, se aiheuttaa kuormitusta mielenterveydelle. Jos joutuu silmätikuksi, siitä voi olla todella vaikea päästä pienellä paikkakunnalla. Isossa kaupungissa voi olla helpompi vaikka muuttaa alueelta toiselle, jos tilanne menee aivan katastrofaaliseksi. Siellä voi olla myös helpompi hukkua massaan, Setan puheenjohtaja Viima Lampinen toteaa.
Haastattelu loppui käytännössä heti, kun he saivat tietää Janttu Vainio-Metsäketo
Jenna Metsäketo ja Janttu Vainio-Metsäketo ovat molemmat kotoisin Kouvolasta ja ovat asuneet kaupungissa koko ikänsä. Kumpikaan ei ole koskaan harkinnut poismuuttoa seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi.
– Isossa kaupungissa olisi tietenkin helpompi asua, mutta miksi mennä isoon kaupunkiin, kun voi olla pienemmässä ja ottaa haasteen vastaan ja olla esimerkkinä muille, Janttu Vainio-Metsäketo sanoo.
Jenna Metsäketo ja Janttu Vainio-Metsäketo eivät tavallisesti kohtaa ennakkoluuloja, mutta harvat negatiiviset kokemukset ovat jääneet mieleen.
– Menin yhteen työpaikkahaastatteluun. Ensin siellä katseltiin tatuointejani, ja sitten kyseltiin perheasioita. Se haastattelu loppui käytännössä heti, kun he saivat tietää. Huomasin, että soittoa ei tule, vaikka luvattiin. Se tuntui naurettavalta, Vainio-Metsäketo muistelee.
– Ei seksuaalinen suuntautuminen liity töihin mitenkään, Jenna Metsäketo komppaa vaimoaan.
Parikymppisenä Vainio-Metsäketo koki myös asiatonta huutelua kaupungilla, mutta sai vaiennettua huutelijat sanomalla kipakasti takaisin. Hän uskoo siihen, että olemalla oma vahva itsensä pärjää. Perheen lapsia ei ole koskaan kiusattu.
– Jos muut näkevät, että on heikkoutta ja arkuutta, niin se kostautuu.
Pridet romukoppaan
Pariskunta aikoo osallistua koko perheen voimin Kouvola Priden marssiin ja puistojuhlaan.
– Priden avulla ihmiset näkevät, että on erilaisia perheitä, emmekä me ole sen erikoisempia kuin muutkaan, Janttu Vainio-Metsäketo toteaa.
Vainio-Metsäketo osallistuu Pride-viikolla myös paneelikeskusteluun, jossa käsitellään lasten asioita.
– Ääneni halutaan kuulumaan, koska olen oma itseni. On aivan sama, mitä muut sanovat.
Naiset ovat saaneet esilläolostaan pelkästään positiivista palautetta.
– Jotkut puolitutut, jotka eivät ole tienneet meidän henkilökohtaisesta elämästämme, ovat tulleet lehtijuttujen jälkeen kiittämään ja sanoneet, että onpa kiva tietää. Tuntemattomatkin ihmiset tulevat halaamaan, ja onnittelemaan lapsesta tai jostain muusta.
Pariskunta pitää juuri näkyvyyttä avaimena tasa-arvoon. He kuitenkin toivovat, ettei vähemmistöjen loputtomiin tarvitsisi korostaa olemassaoloaan.
– Kyllähän juuri Pride-tapahtumien kautta sitä näkyvyyttä on tullut todella paljon, ja julkisuuden henkilöitä on tullut esille tämän asian kanssa. Toivekuvani kuitenkin on, että jossain vaiheessa emme enää tarvitsisi tällaisia prideja ja että ne voisi heittää ihan romukoppaan. Ja että kaikki erilaiset perheet ja tavat olla parisuhteessa olisivat niin luontevia, ettei niitä tarvitsisi tuoda esille.
